Karkkilakko 1/3 ja EasyFitin virtuaalitunnit

Lähdin sisareni pyynnöstä tukilakkoon syyskuun alussa. Karkkilakko! Legendaarinen haaste aina ennen joulusuklaiden ilmestymistä kauppojen hyllyille. Kolme kuukautta, joista ensimmäinen on nyt takana. Paria rikettä lukuunottamatta onnistuin pysyttelemään karkeista erossa, mutta kaikki muu korvaava makea kyllä löysi tiensä meikäläisen kitaan. Päätin kuitenkin antaa armon käydä oikeudesta, sillä totaalikieltäytymisen tulokset on nähty jo useampaan otteeseen. 

Nyt on siis kuukausi totuteltu, ja lokakuun kunniaksi päätin lisätä lakkoon myös ne muut sortumavaaraa aiheuttavat herkut; keksit, leivonnaiset, muu makea. Jäätelöä en juurikaan syö muutenkaan joten siitä luopuminen ei ole ajatuksena ollenkaan vaikea. Cokis Zero on suuri heikkouteni, jonka juomista koitan nyt myös vähentää. Vaikeinta on kuitenkin ollut ja on edelleen opetella eroon jälkiruoasta. Olen niin tottunut siihen että sweet finish kruunaa aterian, että oikein surku tulee kun joutuu tästä luopumaan. Olen ottanut korvaavaksi lääkkeeksi niinkin perinteisen ratkaisun kuin purkan. Aterian jälkeen purkka suuhun, se raikastaa eikä niin tee mieli enää makeaa.  

Mieheni on mukana tsemppihengessä ja teki minulle oikein motivaatiolistan seuraaville kahdelle kuukaudelle:

2/61 menossa, eipä paha!

Tämän lisäksi päätin uskaltautua testaamaan kylälle avattua uutta salia, EasyFitiä. 29,90 kuukausihintaan, avajaistarjouksena 2kk / 29,90€ eikä avausmaksua, niin johan sitä nyt täytyy. Siitä on vuosi kun olen viimeksi käynyt salilla. Kynnys mennä oli melko korkea, ja tunnustettakoon että varsinaisia kuntosalilaitteita en ole vielä kertaakaan testannut (tässä viikon aikana mitä kortti on ollut). Kävin ensin ohjatussa kahvakuulassa. Vetäjä oli kannustava ja hyvä ja tunti oli selkeä kokonaisuus, mutta tapani mukaan aloitin liian innokkaasti ja podin järkyttäviä lihasjumeja seuraavat kaksi päivää. Tänään päätin ottaa rauhallisemmin ja testasin salin tarjoamat virtuaalitunnit, joiden takia oikeastaan salista kiinnostuinkin. 

Mikä virtuaalitunti?

Voit tulla salille omia aikojasi, silloin kuin sinulle sopii. Hallelujaa mikä pelastus vuorotyöläiselle, joka harvemmin pääsee niihin joka tiistai klo 18 jumppiin! Pistät liikuntasalissa virtuaalitunnin pyörimään, ja jumppaat ohjauksen mukana. Joku seteleiden säästäjä toteaisi tähän että samanhan voi tehdä kotona youtube-videoilla! Joo, toki voi, mutta kuka ammattimainen PT laittaa ohjelmiaan ilmaiseksi nettiin jakoon? Mikä on videoiden laatu, liikkeiden oikeaoppinen ohjeistus jne jne. Sieltä Youtube-videoiden loputtomasta suosta kahlaat sitten sitä itsellesi sopivaa jumppaa, raivaat sinne olohuoneeseen sen tilan ja toteat että vittu, netti pätkii eikä treenistä tule mitään. Verrattuna siihen että menet salille missä on kaikki tilat, välineet ja ohjelmat valmiina, painat playta ja teet ohjatun jumpan.

 Tykkäsin ihan hirmuisesti! Live-ohjaajan kanssa tulee itselläni aina vähän olo että apua pakko vetää täysillä tai se tule hoputtamaan, teenköhän nyt liikkeet oikein kun en pysy muiden tahdissa, ja teen näin vasenkätisenä uein liikkeet ns. väärin päin. Jos ohaaja aloittaa oikealta, minulle on luontevaa aloittaa vasemmalta. Video-ohjauksessa sai tehdä ihan omia aikojaan, ilman ns. ulkoista painetta pysyä mukana ja tehdä oikein. Epäilin että onko tunnit jotenkin tönkköjä, mutta kummassakin videossa vetäjä oli luonteva, kannustava ja osasi muistuttaa myös omien rajojen mukaan tekemisestä. Kokeilin 30 minuutin kahvakuulan sekä loppuun 30 minuutin venyttelyn. 

Virtuaaliohjaaja vai live-tsemppari, kumman valitsisit?

Sali osui olemaan tyhjillään kun sinne menin, joten sain valita rauhassa mieleiseni tunnit. Jos joku sattuu olemaan samaan aikaan tekemässä jumppaa, voi joko hypätä sekaan tekemään kesken tunnin tai odotella hetken ja tunnin loputtua aloittaa uuden. Tässä tulee virtuaalituntien haasteellisin osuus; saatat -kauhistus sentään- joutua puhumaan toisille jumppaajille, neuvottelemaan millaista haluttaisiin seuraavaksi, jos oikein suosittuun aikaan satut salille. Onneksi tunnit on kuitenkin suht lyhyitä, n. 30-45 min pätkiä, joten kohtuuttomia aikoja ei joudu odottelemaan vaikka siellä joku olisikin vetämässä aivan vääränlaista jumppaa kuin mitä itse toivoit. Itse sain tunnin ajan touhuta ihan rauhassa, pari kertaa joku taisi käydä ovella katsomassa että mitä siellä tapahtuu. Kuvittelisin että tällaiset tunnit on hauskoja myös kaverin kanssa. Yksin videotykin kanssa saattaa jollekin tulla vähän orpo olo, mutta kaverin kanssa saliin tulee vähän eloa. Tosin, itse kyllä nautin myös yksin tekemisestä, sai rauhassa kokeilla ja opetella eikä tarvitse miettiä että kukahan nyt järkyttyy kun pyllistelen täällä (varmaan ne ketkä kävivät ovella kääntymässä eivätkä uskaltaneet tulla peremmälle :D). 

Katsotaan, lähdenkö ensi viikolla testaamaan kuntosalin puolta. Tällä hetkellä olen niin innostunut noista virtuaalijumpista että taitaa mennä niiden parissa ainakin aluksi. Kaikki liikunta kuitenkin lasketaan ja koitan saada kiinni tästä pienestä tunteesta että salilla käyminen on oikeasti kivaa eikä pakko-saada-tiukka-peppu-puurtamista ja pälyilyä että katsooko kukaan jos en osaakaan. 

Kaikenkaikkiaan virtuaalitunnit oli kiva löytö! Kaksi eri treeniä kokeiltu, ensi viikolla ajattelin testata keskivartalon jumpan ja joogan.

Suuret suunnitelmat ja pienet askeleet

Jöö. Suuri uhoaminen kymmenen kilon painonpudotuksesta ennen tatskaa oli taas kerran vähän liian iso pala. Paino on kyllä hivutellut alaspäin, mutta tuskasen hitaalla tahdilla. Nyt on ollut paljon juhlia ja flunssakin vei tuota dieettimotivaatiota aika reippaasti. Seliseliseli, ehkä vaan oon vihdoin takonut kallooni sen ajatuksen että dieetti ei vaan toimi mulla. Se itsekurin määrä mitä se vaatii ja sen jälkeiset repsahdukset.. niin nähty. Koitetaan nyt pitää tätä ja kilo kerrallaan liikkua alaspäin, nyt en aseta enää aikarajoja. Loppuelämä aikaa hallita painoa. Pääasia on se että ei pääse lihomaan sellaisiin mittoihin että on oikeasti huono olla ja kilot uhkaa terveyttä. Nyt viihdyn kohtalaisen hyvin tässä kehossa, salaa haaveilen siitä 5kg pudotuksesta mutta en ala näännyttämään itseäni enää sen takia.

Huomenna menen läskeineni päivineni tatuoitavaksi, en kymmenen, mutta muutaman kilon kevyempänä ja itsesyytökset saa joutaa tunkiolle "kun en taas tässäkään onnistunut". Onnistuin vähän. Ja tulen onnistumaan vielä lisää vähän kerrallaan. Sitä paitsi kai väritetty läski on sentään vähän kivemman näköinen kuin pelkkä valkoinen pullataikina :D

Ripsioperaation lopputulema

Pari kuukautta sitten otin kaksi vuotta lähestulkoon putkeen pidetyt ripsienpidennykset pois ja annoin ripsien toipua ja "hengittää" . Käytin Oriflamen ripsiseerumia pari ensimmäistä viikkoa aika ahkerasti, mutta luonnollinen uusiutuminen tuntui itseasiassa tehokkaammalta palautumiskeinolta. Minulla on aina ollut melko suorat, paksut ja jämäkät ripset. Ei hirveästi kaarevuutta, esimerkiksi en voisi harkitakaan laittavani ripsiväriä ilman ripsien taivuttamista. Alla kuvakavalkadi
1) kun otin pidennykset pois
2) ripset puolentoista kuukauden levon jälkeen
3)ripsivärillä +taivutettuna
4)uudet ripsienpidennykset. Joihin olen aivan inlööööv taas <3 PikkuSpan Edla on kyllä parhaita laittajia joita tiedän, mielellään tulen 300km aina kun aikataulut menee sopivasti että pääsen Edlalle laitettavaksi :D

Pokemon GO - liikuttaa monella tapaa

Internet, media ja etenkin ihmiset ovat seonneet. Pokemania on rantautunut toistamiseen valtavana (hyöky)aaltona Suomeen ja tällaisen vanhan pokemonfanin sieluahan sellainen lämmittää.

Se ensimmäinen aalto, kun kaikki jahtasivat taskuhirviöitä, rantautui Suomeen 1999. Itse olin tuolloin 9- vuotias. Ja voi kuinka olin fani, heti ensimmäisestä tv-jaksosta lähtien! Itselleni kovin juttu oli tv-sarja ja pokekorttien keräily, hoksasin vasta vuosia vuosia myöhemmin itse Nintendon Pokemon Yellow- pelin johon tv-sarja nojaa.

Ja kaikkihan ovat tietoisia jo tästä toisesta aallosta. Kommentteja puolesta ja vastaan pompotellaan kiivaaseen tahtiin. Mielestäni pelin ainut huono puoli (teknisiä toimivuusongelmia lukuunottamatta, ja nämäkin toivottavasti korjataan ajan myötä) on sen pahemmanlaatuinen koukuttavuus! Turvallisuus riippuu täysin käyttäjästä. Ethän sinä syytä fillaria siitä jos kurvaat auton eteen, miksi sen enempää syyttäisit peliä tai puhelinta. Vanhempien tulee ehdottomasti teroittaa pelaaville lapsilleen että turvallinen liikkuminen on edellytys pelin pelaamiselle. Olen ehdottomasti sitä mieltä. Pelin alussa pelaajaa muistutetaan valppaudesta ja ympäristön seuraamisesta. Peli ja sen kehittäjät eivät siis suinkaan kannusta päättömään säntäilyyn ja yksityisalueille murtautumisiin. Se on ihan ihmisten omaa hölmöyttä se :)

No niin, lyhyestä esittelystä ja kannanotosta itse otsikon kimppuun; Pokemon liikuttaa ihmisiä, vie eri kohteisiin ja kerryttää kilometrejä askelmittareihin. Tällaisen ikuisuuslaihduttajan näkökulmasta erinomaista siis! Latasin pelin 15.7. Tässä viiden, tai oikeastaan kahden päivän aikana kun pelin ylläpito on toipunut järkyttävästä yleisöryntäyksestä ja saanut serverit toimimaan, olen pyöräillyt ja kävellyt yhteensä yli 30 kilometriä. Pelissä ei voi huijata autoilemalla. Pelissä pitää esimerkiksi hautoa tiettyjen matkojen ajan pokemonien munia. Uusi pokemon kuoriutuu kun kilometrit ovat kasassa. Ihan tarkka matkamittari ei ole, mutta yläkanttiin lukemat ei ainakaan kerry! Lomailen tällä hetkellä kotikulmilla Keski-Suomessa ja ennen jo pelkkä 3,5km fillarointi keskustaan tuntui laiskotteluun taipuvaiselle mielelle ylivoimaiselta. Tänään poljin lähes 10km suuntaansa etsimässä parempia pokepaikkoja ja haudoin munia samalla. Ensimmäinen asia minkä huomasin pelin täällä aloittaessani, oli että pikkupaikkakunnalla pelissä ei ole niin paljoa tapahtumia ja paikkoja kuin isompaan kaupunkiin verrattuna. Pokemoneja saa toden totta metsästää ja odotella ilmestyväksi. Kuitenkin, liikkuvuuteni on lisääntynyt räjähdysmäisesti näiden pelipäivien aikana, kun etappien välillä on vähän etäisyyttä.

Toiseksi, pokemon liikuttaa ihmisten mieltä. Ainakin tällaisen ysärilapsen nostalgiamittarit on paukkuneet viime päivinä tähtitieteellisissä lukemissa, kun lapsuuden lemppariörkit ilmestyy omaan puhelimeen - ja omaan kotikaupunkiin, tutuille teille ja jopa saman ala-asteen pihaan minkä pihalla pokekortteja aikoinaan välitunneilla vaihdeltiin. Herkistyin ihan niin paljon että kaivoin vanhat pokekortit esiin, piti varmistaa että olivat vielä tallessa!

Tämä on yksinkertaisesti parasta mitä mobiilimaailmassa on tapahtunut pitkiin aikoihin. Peli myös oikeasti luo sosiaalisia tilanteita ja lisää sosiaalista liikkuvuutta. Eri joukkueet pitävät yhtä ja haastavat muita tiimejä. Yhteen pisteeseen voi kerääntyä useita pelaajia pokemonien ilmestyessä, ja jos nyt juro suomalainen ei vieraan pelaajan kanssa rupeaisikaan juttusille asti, niin ainakin pieni salaliittolaismainen virne näkyy monen suupielessä pilkistävän.

Kaiken se kestää (asiakaspalvelija nimittäin)

Minua ei ole elämäni aikana mitenkään kauheasti läskitelty tai muuten pahasti haukuttu. Joitakin hienouksia tietysti tulee jokaisen elämässä vastaan, minulla enemmän työn kautta kuin vapaa-ajalla. Yksittäiset kommentit ovat kuitenkin jääneet mieleen ihan vaan koska jaksan yhä edelleen hämmästyä, nykyään en enää niinkään loukkaantua, ihmisten törkeydestä. Ikävimmät kommentit on tulleet suivaantuneilta asiakkailta kun eivät saakaan tahtoaan läpi (=heille ei myydä enää alkoholia tai muu vastaava ristiriitatilanne). Tällöin jokaisen perusterveen ihmisen reaktio on luonnollisesti ruveta solvaamaan asiakaspalvelijaa, ja tähdätä laukaukset niihin helppoihin maaleihin, toisin sanottuna siis ulkonäköön. Jos olisin pikkuruinen ja laiha, olisin varmaan saanut kuulla hernekepittelyä ja pakkasennussiman pulkannarun muotojen imartelua. Koska olen tällainen kiloisa tapaus, kommentit kohdistuvat tietysti siihen. 

Kaikki nämä alle kootut loukkaukset olen saanut aikuisilta miehiltä. On ollut jännä huomata että keski-ikäisellä kaljamahaisella ukolla on oikeus sanoa toisista ihmisistä aivan mitä tahansa. Koska omassa vatsassa ei ole kritisoitavaa. Väitän että suurimmalla osalla näistä tapauksista on elämän katkeroittama tarina taustalla, kateus siitä että nuoruus ja etenkin me nuoret naiset olemme ikuisesti menetettyä tavaraa, mutta eipähän tuo silti oikeuta heittämään käytöstapoja roskalavalle. Tai niinhän sitä luulisi! Nuoret asiakkaat eivät ole paria poikkeusta lukuunottamatta huudelleet tai käyttäytyneet samoin ( täytyy tosin mainita eräs n. 13 vuotias natiainen jonka hätistelin pelikoneilta pois. Ja sieltäkin tuli huvittavasti ja suorasukaisesti: "Oot ihan perse!!" : D ) 

En kerro paikkoja, aikoja enkä muita tunnistettavia seikkoja näistä asiakaskohtaamisista, koska käytöstavat ja asiakkaan kunnioittaminen. Kerään nämä kuitenkin tähän jotta jokainen lukija voisi miettiä käytöstapoja ja sitä haukkumisen määrää, mitä moni asiakaspalvelija saa osakseen ja provosoitumatta joutuu kuuntelemaan ammatissaan. Itse olen usein häkeltynyt koko tilanteesta niin paljon etten ole vastannut muutoin kuin poistamalla asiakkaan ravintolasta. No niin, pitemmittä puheitta, suomalaisten miesten parasta antia:

"Kun te kaikki nuoretkin ootte nykyään tollasia lihavia, ei oo enää kauniita neitoja katseltavaksi kun makkarat vaan roikkuu housujen päällä." Kyseinen herra kuului itse varmasti yli 120kiloisiin uljaan kaljamahan omaaviin uroihin. Minulla oli tuona päivänä korkeavyötäröinen hame -joka varmasti litistää makkarani piiloon!- ja siinä päällä edestä napitettava flanellipaita. Mysteeriksi jää, kenen makkarat roikkuivat ja missä.

"Hei sinä paksu nainen!" 

"Sinä typerä paksu tyttö"

Nämä samalta asiakkaalta kahdessa eri tilanteessa, jälleen miehen oma vyötärönympärys ylittää reippaasti terveyssuosituket.

"Juokse! Sietää sinunkin jumpata ku oot liian iso jo nyt." Sanoi vanha, pikkuinen, lähempänä 70 ikävuotta oleva pappa kun poistin hänet terassilta ja käännyin lähteäkseni takaisin sisälle ravintolaan.

"Mitä jos oottaisin sua työvuoron jälkeen, oikein kunnolla puristelisin ja naisin roskalavaa vasten." Tämä kyseinen, noin 35-vuotias kaveri olisi halunnut myös repiä vaatteeni pois ja nostaa baaritiskille naitavaksi. Ei varsinaisesti kuulu läskittelykategoriaan, mutta tuollainen seksuaalissävytteinen uhkaus tuntui henkilökohtaisemmalta ja jopa pelottavalta. Sattumoisin en lähtenyt töistä yksikseni kotiin tuona iltana.

Ainoastaan kerran olen joutunut poliisivoimin poistattamaan asiakkaan ravintolasta uhkaavan ja väkivaltaisen käytöksen takia. Yleensä haistattelun ja päänaukomisen jälkeen ne kuitenkin lähtevät, kunhan ovat saaneet sanottavansa sanottua. Monta kertaa on pitänyt niellä ne omat valitut sanat ja tyytyä siihen että nämä ihmiskunnan valioyksilöt saadaan poistettua ravintolasta.

Muokkaamaton duckfacetyöselfie.Vittu mikä läskiperse, sanoisi AASIakas!

Kyllähän sen nyt ymmärtää että tällaisista läskeistä voi pahoittaa mielensä. Huom. Ei niiden omistaja, vaan ulkopuoliset!

Vähintään yhtä monesti on kuitenkin tippunut leuka lattiaan myös siitä, kuinka ihania, ystävällisiä ja hauskoja asiakkaita osuu kohdalle. Kiitos teille, sen takia nää hommat kuitenkin enimmäkseen hymyilyttää. Ja vähän myös nuo yllämainitun kaltaiset pellet joiden elämän pienuus toisaalta huvittaa, toisaalta säälittää. 

Harrastuksen puute muuttaa ihmisen sohvaperunaksi?

No niin. Juhannus on ovella ja minä samassa pisteessä kuin koko kevään ja alkaneen kesän. Motivaatioo!! SUKLAATA. 

Päivä päivältä olen tyytymättömämpi, ja mitä tyytymättömämpi itseeni olen, sitä vaikeampaa on oikeasti tehdä asialle mitään. Siinä itsesäälissä on niin helppoa velloa (sipsien kera sohvalla). Ajattelen asiaa päivittäin. Pitäisi liikkua. Ei saisi herkutella. Ja mitä teen? Ostan suklaata. 

Millä siunatun ihmeellä onnistuin laihduttamaan silloin pari vuotta sitten? Se tuntuu todella uskomattomalta että tämä sama ihminen sai pidettyä itsekurin, voitti itsensä. Ja nautti tuloksista aivan suunnattomasti. Ja nyt ei pääse millään takaisin siihen. Tai edes alkuun. Samaan aikaan seuraan keskusteluja itsensä hyväksymisestä, Instagramissa Tess Holliday ja FBssä Jenny ja Läskimyytinmurtajat (ihana ryhmä täynnä sydämellisiä ihmisiä ja kannustusta) tolkuttavat minulle että on ok olla minkä kokoinen tahansa, kunhan on tyytyväinen itseensä. Ristiriita on valtava! Toisaalta haluan näyttää niille (kelle? ITSELLENI!) että pystyn tähän. Että en oikeasti viihdy tässä olotilassa ja haluan tehdä asialle jotain. Toisaalta taas haluan kuulua niihin naisiin jotka antavat piutpaut perinteisille kauneusihanteille (mitä helvettiä tuokin termi edes tarkoittaa?) ja ovat rohkeasti upeita ja tyytyväisiä itseensä kiloineen kaikkineen. 

Seuraan Instagramissa sekä Eveliina Tistelgreniä, että Tessiä, jotka mainostavat toisistaan hyvin erilaisia elämänfilosofioita, mutta kuitenkin heistä löytyy jotain yhteistä. Kummatkin ovat rohkeita, omanlaisiaan naisia, jotka kannustavat seuraajiaan ylittämään itsensä, luottamaan itseensä ja olemaan juuri sitä mitä haluat ja missä olet paras - olemaan oma itsesi. 

Eff your beautystandards queen Tess Holliday (IG: tessholliday)

Eveliinan igssä (eevsku) huippuja ovat juurikin hänen käsilläseisonta - kuvat ja videot.

Miten itse pääsisin samaan? Luulen että osaksi ratkaisua muodostuisi konkreettinen tekeminen. Kummatkin näistä esimerkkini naisista tekevät omaa juttuaan. Täysillä. Minulla ei ole mitään varsinaista harrastusta jossa kokisin olevani hyvä, jossa haluaisin kehittyä tai jota tekisin suurella intohimolla (seksiä ei lasketa?). Tess on luonut itselleen mallin uran, Eveliina taas menestyy fitness-urallaan. Kummatkin tekevät haluamiaan asioita suurella palolla ja se on se mikä minulta puuttuu. Siis niinkin yksinkertainen asia kuin harrastus. Siitäkö tässä nyt on kyse?!

Täytyy ruveta pohtimaan tätä asiaa nyt. Tässä tuli tajunnanvirran mukana aika iso oivallus että ihan oikeastihan kyse saattaa olla siitä etten vain ole löytänyt sitä omaa juttua. Sitä, mikä ei tunnu puurtamiselta ja pakotetulta, minkä ääreen palaa innolla ja mielissään. Minkä tähden haluaa kehittyä ja parantaa itseään. Nyt otetaan vastaan harrastusehdotuksia! Mikä harrastus saa fiilikset kattoon? Missä koet itsesi hyväksi ja mistä saat onnistumisentunteita? 

Kuvia vuosien takaa

Lupailin aiemmin että kaivaisin vanhoja kuvia vertailun vuoksi esille. Näin lakkiaisten jälkimainingeissa etsin sitten omat yo-kuvat ja sen vuoden Rodoksen lomakuvat myös. Seuraava kuvamateriaali on siis otettu vuonna 2009, ollessani 18. Seitsemän vuotta sitten!  Bonuksena vielä vanhojen tanssien kuva vuodelta 2008.

Koin aina olevani se porukkamme isoin tyttö. Nyt kun katson näitä kuvia niin en löydä sitä tursuavaa pulleroa mistään..

Henkilökohtaisesti eniten olen aina kuitenkin inhonnut kaksoisleukaani, joka puskee joka helvetin kuvaan mukaan. Etenkin jos nauran, ilmeeni on idioottimainen sikkurasilmäinen irvistys, kuorrutettuna kaksarilla. Tästä ongelmasta ja epävarmuudesta en ole tähän päivään mennessä päässyt eroon. Julkaisen nyt tässä kaksi kauheinta kaksarikuvaa lakkiaispäivältäni, jospa niiden mörköys näin päivänvaloon tuotuna laimenisi. Tai jos ei, niin ainakin on syytä jatkaa entistä vimmatummin laihduttamista!

Millaisen 18-vuotiaan sinä näet näissä kuvissa? Entä omat kuvasi vuosien takaa, yllättäisivätkö kuvat kun katsoisit niitä nyt, vuosien jälkeen uusin silmin?

PS. Ei liene yllätys etten mahdu enää ylppärimekkooni, tuli testattua. :D Mekko on kokoa 40, haaveilen mahtuvani siihen kyllä vielä joku kaunis päivä!

Tämä. Painajaisteni kuva. Hir-ve-ää.

Wanhojen mekko yllättäen meni vielä edelleenkin päälleni.

Tämä ryhmäkuva sai minut oikein kunnolla miettimään että kuinka vinksallaan oma kehonkuva mahtaa olla, jos olen tuolloin kokenut olevani tovereitani reilusti lihavampi?

"Sitkun" - vaatteet

Tein suursiivouksen vaatekaappiini ja kellarin jätesäkkeihin. Löysin paljon ihania kesävaatteita, sellaisia joita olen kaupoissa katsellut ja autuaasti unohtanut että niitä löytyy jo omastakin takaa. Onneksi tein kledjuratsian ennen holtitonta kesäshoppailukierrosta :D Tosin kun olo on iso ja muhkurainen, ei pikkuruisten tai kepeiden kesävaatteiden ostaminen niinkään houkuttele. Olen ottanut riemulla vastaan nyt vallitsevan maksimekkomuodin. Rakastan pitkiä helmoja, olen ihan pienestä pitäen ollut siinä mielessä prinsessa että liehuvat helmat, pitkät kutrit ja korut nyt vaan on ihania ja naisellisen viehättäviä.

Olen kuitenkin melko kranttu mekkojenkin suhteen. Useat ovat etumuksesta aivan liian avonaisia, pienirintaiselle aina sama ongelma. Osa etenkin trikoomekoista taas on niin tiukkoja tällaiselle leveälanteiselle, ja ohuesta materiaalista valmistettu että kaikki näkyy läpi, muhkurat, pikkarit, ihan kaikki. Ei hyvä tämäkään. Siksi silloin pitää toimia kun sopiva mekko osuu kohdalle, harvoin, mutta onneksi silloin tällöin minuakin onnistaa. Sallin siis itselleni yhden mekkolisäyksen repertuaariini tälle kesälle.

Niiden kivojen kesävaatteiden lisäksi vaatekapista löytyi masentavan paljon myös niitä kuuluisia sitkun-vaatteita. Sit kun oon laihtunut niin käytän tätä, sit kun saan vähän pois kiloja niin tää istuu nätimmin. Osa sellaisia mitä olen käyttänyt kyllä kymmenen kiloa sitten, osa taas lähes käyttämättömiä. Suurin osa meni kyllä päälle, mutta kiristi puristi hiersi hankasi ahdisti kauheasti. Sitten joukkoon mahtui myös vaatteita joiden vetoketjut ei kertakaikkiaan menneet enää kiinni (se kuuluisa tavoitemekko näiden joukossa). Surettaa ja masentaa että kauniit vaatteet jää käyttämättä oman lepsustumisen ja turhien herkkujen takia.

Tästä siivousurakasta tulikin taas hyvä motivaatiopuuska jatkaa kilokamppailua :) Viime viikot on lipsunut kyllä herkuttelun puolelle, en ole pitänyt kirjaa syömisistä enkä ole uskaltautunut vaa'allekaan. Vaatteet mitä käytän on olleet isoja, löysiä, mukavia. Ajatuskin viimekesän farkkushortseihin ahtautumisesta puristaa. Siirsin kaikki nämä vaatteet sitkun-muovipussiin. Otan pussin esille seuraavan kerran vasta kun vaa'an numerot näyttävät seiskalukuja. Halu on kova, että pääsisin vielä tämän kesän aikana käyttämään kaikkia noita mekkoja js shortseja. Jos ei, niin vaatteet on valmiina pussissa sitten uffia varten..

Energiavajeen vaikutuksia ja muuta löpinää

Koska treenihaaste lykkääntyi tomeran flunssan ansiosta, ja halu pitää projekti käynnissä oli kuitenkin päällimmäisenä mielessä, palasin siis takaisin alkuun, eli ruoasta ja kaloreista karsimiseen. Olen nyt pitänyt miksattua pussikeittolinjaa pari viikkoa, ja paino on tullut noin kilon alaspäin. Meinasin jo hihkua riemusta amuvaa'alla kun lukemat olivat alle 82kg, mutta pari uusintapunnitusta kertoivat totuuden, vielä ollaan 82 puolella. 82,6 tarkalleen. Muutamien satojen grammojen heitto ei saa pilata päivää, mutta tällainen kilo kerrallaan tikuttaminen on niin hel-ve-tin turhauttavaa! Täytyy koittaa vaan muistaa pitää kiinni niistä pienistäkin tuloksista ja muistuttaa itseään että parempi nekin miinusta kuin plussaa. Helmikuun hirviöpainosta 88kg on kuitenkin tultu jo 5kg alaspäin. Se on aika hidas tahti monen kuukauden aikajanalle mutta edelleenkin, koitan opetella siitä itsensä soimaamisesta ja tulosten vahtaamisesta tässä samalla eroon. Vaikka samalla toivoisi niitä nopeita tuloksia, ah mikä ihana ristiriitapäivä taas. Tässä tekstissä ei vissiin ole mitään fiksua sanomaa tai ajatusta mutta kunhan löpisen painostani tänne kun ei tuo miehenikään koko ajan jaksa vatuloida kiloasioitani :D 

Koitan välttää sanoja epäonnistuminen ja repsahtaminen, koska niissä on niin negatiivinen ja soimaava sointu. Pidin tietoisen herkuttelupäivän sunnuntaina, ja ruotuun plattiin heti maanantaina. Olen viikon mittaan napsinut noin kourallisen sipsejä, mutta numerot ovat silti tulleet alaspäin. Kai tämä nyt on sitten sitä tasapainon löytämistä. Pelkillä pusseilla meneminen aiheutti päänsärkyä, palelua, väsymystä ja pään "tylsistymistä". Huomasin etten töissä jaksanut panostaa ja tarttua tilanteisiin ja ihan selkeästi ei pää toiminut niin terävästi. Piti muistella jo sitäkin mihin parkkitalon kerrokseen jätin autoni :D Eräs mies hississä varmaan epäili että kärsin varhaisdementiasta, kun hän kysyi hissiin saapuessani, mihin kerrokseen olen menossa. Olin miettinyt ihan muita juttuja ja hämmennyin kohteliaasta eleestä niin että töksäytin vaan: "En muista!" ja rupesi naurattamaan koko tilanne. Hihittelin siinä itsekseni ja sanoin että joo kai se siellä kolmosessa oli mennään sinne vaan, niin mies kysyi vielä hissistä poistuessaan että muistanko miten pääsen autolle ja missä päin asun. 

 Aidosti huolissaan. Oi voi :D Lisätäänpä siis vähän energiansaantia etten hölmöile enempää.. 

Kaloreissa tarkasteltuna, nollaliikunnalla; 

1500kcal / päivä - linjalla paino ei lähtenyt liikkumaan minnekään. 

500kcal / päivä ei riittänyt polttoainetta arkipäivistä selviämiseen.

700-1000 kcal/ päivä jaksan paremmin ja paino pysyy kuitenkin laskusuhdanteessa.  

En tiedä. Olen koko aamun lukenut ties mitä artikkeleita, blogeja ja kommentteja vähäenergisistä dieeteistä, puolesta ja vastaan, ja tuntuu että loputon suohan tämä on.

Oma laihdutushistoriani

Liityin Ylen luotsaamaan Jenny ja Läskimyytinmurtajat - ryhmään. Ryhmässä on monenlaisia tarinoita kaikenkokoisilta ihmisiltä. Kaikista eniten on pistänyt vihaksi viestiketju, jossa ihmiset (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat kertoneet tilanteista, joissa joku ihminen on kommentoinut suoraan tai epäsuorasti ulkonäköä, ja erityisesti niitä liikakiloja. Juttuja lukiessa ei voi kuin hämmästellä, kuinka törkeitä ihmiset ovat toisiaan kohtaan ja kuinka monet eivät ehkä tule edes ajatelleeksi että hyvällä tarkoitetut  "Tekis sunkin hyvää laihduttaa" kommentit voi jättää ikuisen arven. Yleinen sääntö on että tarinat pysyvät Läskimyytinmurtajien omassa ryhmässä, jokainen voi siis huoletta ja ilman pelkoa pilkasta ja julkisesta myllytyksestä kertoa oman tarinansa. Tästä syystä en kerro tässä ryhmästä luettuja kauhutarinoita, vaan omani. 

En muista varsinaisesti koskaan kokeneeni haukkumista tai muuta syrjintää kokoni puolesta (muista asioista, kuten teinivuosien punkkarityylistä kylläkin :D ). Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on tehnyt asiasta vitsin ennen kuin muut ennättävät - vaikka todennäköisintä on, ettei kenelläkään ole ollut edes mielessä heittää herjaa Maikin kiloista. Epävarmuus on hyvä peittää huumoriin ja itseironiaan, jep jep! 

Hyvällä tavalla kivuliain kerta on varmaan ollut, kun äitini varovaisesti huomautti että olen kyllä jonkin verran lihonut ja liikunta tekisi varmasti hyvää. Äiti ei sanonut sitä arvostellen ja ilkeästi, vaan selvästi huoli sydämessä tyttärensä terveyden puolesta. Se oli peiliinkatsomisen paikka, ja vaikea sellainen. Näin myöhemmin ajateltuna myös voimaannuttava ja juuri sellainen tönäisy oikeaan suuntaan mitä silloin kaipasinkin.  

Ilkein kommentti taas muistuu mieleeni enoni vaimon sanomana. Oli vierähtänyt tovi viime tapaamisestamme ja, arvostelemaan kärkäs täti totesi minulle kerran että "jaa sitä on taidettu vaan lihoa viime näkemältä!" Teki mieli vastata että "ja tädillä tullut näemmä ryppyjä lisää!" mutta kotoa saatu kasvatus esti lähtemästä touhuun mukaan. En muista mitä vastasin sen sijaan, nyttemmin on jäänyt mietityttämään olisiko pitänyt kuitenkin tarttua asiaan ja huomauttaa käytöstavoista. Sellaisessa tilanteessa usein vain hämmentyy ja haluaa tilanteen menevän ohi mahdollisimman pian. 

Kirjasin ylös myös ihan konkreettista aikajanaa kilokamppailustani:

2005 (15v) Ensimmäisen kerran tyytymätön painoon ja itsen vertaaminen luokan muihin tyttöihin. Vaatekoko muistaakseni koko 38.

2009 Yo-juhlamekko kokoa 40-42 (en muista tarkkaan, täytyy tarkistaa tämä!)

2012 Huomattava lihominen alkaa

2013 Silloinen huippupaino, 85kg. Siitä seuraa ensimmäinen tosissaan toteutettu laihdutusurakka, jota voi jo täältä blogistakin seurata. Ensin aika nopeaan tahtiin -10kg, sitten vuoden kuluessa vielä -5kg. 

2014 heinäkuussa paino aikuisiällä alimmillaan, 70,5kg. Jää harmittamaan etten ikinä sitten jaksanut tsempata sitä puolta kiloa, että olisin päässyt 60-alkaviin lukuihin.

2015 Lihominen alkaa taas. Lihomista jouduttivat mm. koulusta valmistuminen ja työpaikan saaminen --> ei enää opiskelijabudjettia, jee! On varaa käydä ravintoloissa ja ulkona juhlimassa!  Tuore parisuhde, leffaillat, ravintolatreffit, ja se onnellinen olotila että kelpaan tällaisena jollekin! On varaa repsahtaa ja antaa mahan repsottaa! Epäilen että myös syksyllä aloitettu e-pillereiden vaihto nosti painoa, mutta nyt puolen vuoden käytön jälkeen uskoisin hormonitasapainon jo tasaantuneen.

2016 talvi / kevät "laihduttamista" ilman oikeasti sitoutumista ja muutoksia. Vaaka pahimmillaan helmikuussa biletysviikonlopun jälkeen 88kg ja tukala olo pahempana kuin koskaan. Kevään mittaan saan lukemat tiputettua 83-84 kiloon, jossa tällä hetkellä ollaan. Tänä aamuna 83,7kg. 

Käytännössä olen siis takaisin kevään 2013 pisteessä. Painoa suurin piirtein saman verran ja keventämisen ja "laihduttelun" hitauteen turhautuneena otan vanhat aseet takaisin käyttöön. Nyt tarkoituksena on saada ensimmäinen kymppi mahdollisimman tehokkaasti (=nopeasti) pois, jonka jälkeen hakeudun tarvittaessa vaikka ravintoterapeutin / personal trainerin pakeille ja kehitellään sellainen ruokavalio, jolla voin jatkaa ja opetella elämäntavat, joilla en liho yhtäkkiä vuodessa viittätoista kiloa.

Nyt on selkeästi meneillään ihmedieettien vastainen trendi, kaikki tähtäävät hitaaseen ja kestävään muutokseen joka koskee enemmän hyvinvointia ja elintapoja kuin ensisijaisesti laihduttamista. Näiden muutosten mukanaan tuoma laihtuminen on toki hyvä ja toivottu asia, mutta varsinainen tekeminen, laihduttaminen tai dieettaaminen, tuntuu olevan jo lähestulkoon kirosanan asemassa. Tämä on toisaalta ainoastaan positiivista, mutta tällä hetkellä ei sovi minulle. Minun täytyy saada jotain konkreettista saavutettua nopeasti, ja sen saavutetun ylläpitäminen on sitten se pitkäjänteisyyttä vaativa, nälkäkituuttamista mielekkäämpi tehtävä. Kuitenkin, tiedän mihin olen ryhtymässä, tällä tiellä olen kertaalleen jo ollut ja uskon pystyväni siihen nyt uudestaan, tällä kertaa viimeisen kerran. Kalorit minimiin, vedenjuonti huippuun ja kilot alas. 

Koitan seuraavaan postaukseen etsiä vuosien varrelta havainnollistavia kuvia tästä läskin VUOSIKYMMENESTÄ, joka on mieltä ja kehoa hallinnut 15 vuotiaasta lähtien. En aio käyttää enää seuraavia kymmentä vuotta saman asian kanssa painimiseen.

Parvekeprojekti ja muuta löpinää

Ensimmäinen treenihaaste-viikko sujui hyvin. Yllättävän kivuttomasti, jopa! Kahden ensimmäisen päivän jälkeen oli paikat jumissa mutta sen jälkeen ei mitään suurempaa. Muutin ohjelman sumokyykyt tavan kyykyiksi, koska jotenkin tuntui etten saanut liikettä tehtyä oikein, ei tuntunut hyvältä. Pääasia kuitenkin että on saanut vähän aktivoitua itseään. Nyt alkuviikosta iskikin sitten mainio flunssa, joten treenit on jääneet tältä viikolta. Katsotaan josko loppuviikosta vaikka edes pääsisi lenkille. Nyt on ollut niin ihania kevätkelejä että olen siirtänyt myös jumppahetket parvekkeelle. Onneksi meidän parveke sijaitsee siten, ettei naapurit siihen juuri pääse kurkkimaan eikä kukaan ohikulkija jne näe tänne. Tätäkin päivitystä kirjoittelen parvekkeella, kevätauringosta nautiskellen. 

Talven jäljiltä parveke oli likainen, kalju, harmaa, tympeä. Ajattelin että nyt kun on kerrankin parveke mihin a) paistaa päivisin aurinko ja b) sijaitsee siten että siinä voi nauttia rauhassa ja suojassa katseilta olostaan, niin teen siitä oikeasti viihtyisän. Kaikki parvekkeet tähän mennessä on ollut sellaisia no joo tuossahan tuo on mutta eivät ole olleet oikeasti käytössä (tupakoivia osapuolia lukuunottamatta). 

Koska mitään kunnon remppabudjettia meillä ei ollut, hyödynsin kavereiden ja äitini varastoja, kirppareita ja tori.fitä sisustamiseen:

-Matot: 2 omaa vanhaa alimpana, päällimmäisenä isoäidin peruja oleva vanha räsymatto

-Parvekekalusteet ylijäämänä kaverilta

-Verhot kirpputorilöytö: Marimekon ihanan ysärit Joriini- verhot 2kpl yhteensä 4 €

-Kallein investointi oli kauan haaveilemani Fatboy Buggle-Up-säkkituoli tori.fistä 150€ (ovh. 342€)

-Suihkuverho sadepäivien suojaksi 15€, koska meillä ei ole lasitettua parveketta niin tuumin että suihkuverho ehkäisisi edes hieman tekstiilien kastumista, tai edes verhot voi kietaista suihkuverhon "sisään" sateensuojaan. 

Haluaisin vielä puiset lattialaatat, mutta kutaleet ovat yllättävän hintavia, joten se nyt on vielä vaiheessa. Jokinlaista viherkasvustoa haaveilin myös mutta koska kasvien hoito on minulle suhteellisen vierasta puuhaa niin en ole vielä ryhtynyt toteuttamaan mitään. Onhan tässä aikaa, ihaninta on että sain tuon säkkituolin missä loikoa ja hankkia pientä brunaa parvekkeelta käsin :3 <3

Oma keidas

Niin se vain toukokuu saapui ja kesäksi kuntoon - kampanja on vaihtumassa kesällä kuntoon - urakaksi. En pahoita mieltäni tästä, mutta kieltämättä stressaan vähän heinäkuuta. Silloin on paljon tapahtumia joissa sietäisi edustaa, sekä vuosittainen neuvolakäynti. Viimeksi lupasin pillerien vaihdon yhteydessä pyhästi laihduttaa ja kuinkas kävikään - kiloja on vain tullut lisää. Suurin syy pillerien vaihtumiselle oli järkyttävät verenpaineet - sukurasitteen kruunasivat yhdistelmäpillerit ja mittaustilanteen jännittäminen. Mitatut lukemat olivat jotain 166/100. Meinasin pyörtyä siihen paikkaan ja neuvolantäti totesi ettei voi kirjoittaa minulle enää yhdistelmäpillerien reseptiä.

 Päädyimme minipillereihin joissa on vain keltarauhashormonia, ja niihin olen ollut kyllä tyytyväinen. Ainut mitä pillerien vaihdosta seurasi oli selkeä painonnousu, tosin siihenkin voi itse kukin suhtautua skeptisesti että olisiko sen voinut välttää kiinnittämällä heti huomiota tilanteen muuttumiseen eikä vasta sitten kun vaaka näyttää +10kg. Mutta verenpaineet tippuivat selkeästi. Nyt on edelleen korkeasta painosta huolimatta ollut n. 125/87. Onhan tuossakin vielä parannettavaa mutta huomattavasti parempia tuloksia kuin vuosi sitten. Kuukautiset ovat jääneet kokonaan pois, mutta en ole huomannut mitään muutoksia mielialoissa / halukkuudessa, iho-ongelmia minulla ei ole ikinä ollut eikä mitään muitakaan perinteisiä pilleri-sivuoireita ole tietääkseni ilmennyt. Nyt puolen vuoden käytön jälkeen uskoisin että hormonitasapainokin on tasoittunut, jos se nyt pillerien vaihdon myötä edes pahemmin sekoittui. 

Menipäs aiheesta toiseen jaaritteluksi! Joka tapauksessa tavoitteena olisi olla heinäkuussa edustuskelpoinen. Mitähän sitä saa kahdessa kuukaudessa aikaan? :)

Viiden viikon treenihaaste

Viime viikko hujahti ihan huomaamatta. Paino pysytteli siinä 83 puolella, eilen oli saunasunnuntai kunnon herkutteluineen ja siidereineen, ja se pahamaineinen maanantaipunnitus pelotti kauheasti. 83,9 kg. Noh. Sentään ollaan pysytty siinä 83 puolella. Tästä motivoituneena päätin aloittaa viiden viikon treenihaasteen koska

1) Viikot hujahtavat ihan huomaamatta ohi, ilman että kunnolla ehtii tajuta että oho kymmenen viikkoa on kohta kulunut ja olen laihtunut säälittävät 2 kg. Kun ottaa niskalenkin ajankäytöstä niin luulisi niitä tuloksiakin syntyvän! 

2) Tämänkin sohvaperunan on aika aktivoitua, vaikka sitten vain pienellä jumpalla päivittäin. 

3) Kyykkyhaasteesta jäi sellainen olo että oikeasti sai jotain aikaiseksi ja se voittajafiilis kun 30 päivän jälkeen saattoi laittaa viimeisen raksin ruutuun! Jäi harmittamaan, että en ottanut mitään valokuvia / mittoja haasteen alussa, joten korjaan tähänkin haasteeseen ainakin mittojen osalta tämän virheen. Seisoin tuossa puoli tuntia peilin edessä ja koitin ottaa motivoitunutta /motivoivaa ennen-kuvaa, mutta jotenkin...Ei. Minulla on kyllä yksi ennen-kuvasarja tallessa, mutta mitäs iloa sitä on näyttää ilman vertailukohtaa. Eli sitten kunhan tavoitteet alkavat näkyä kropassa niin lisätään before / after kuvapareja. 

pus pus te kaikki kanssajumppaajat! Paras kuva noin 40 kuvan joukosta... Odotellaan vielä hetki niin kyllä se selfiepeto sieltä kuoriutuu. ..kai.

No niin ettei ihan eksytä aiheesta, TREENIHAASTE. 

Heti kärkeen, tämä ei ole minkään pt:n tai ohjaajan rakentama, vaan itse olen yhdistellyt sellaisia liikkeitä jotka tiedän tehokkaiksi sekä siedettäviksi. 

Pyrin tekemään treenit rytmissä 2 päivää treeniä - lepopäivä. Tästä kertyy 4-5 treeniä per viikko. Ensi viikolle tiedän jo että treenit tulevat lykkääntymään koska meille tulee vieraita pariksi yöksi enkä viitsi naama punaisena pyllistellä silloin.

Ensimmäisen ruudun saa jo ruksia!

Välineinä jumppamatto, 6 kg kahvakuula ja (2x)1 kg nilkkapainot

Toistoja / liikkeitä lisätään sitten kunhan kroppa tottuu uuteen arkeen. Tein tänään ensimmäisen koekierroksen ja jouduin hieman pudottamaan suunnittelemiani toistomääriä, koska tarkoituksena on pitää ns. helpohko päiväjumppa, ei mitään kolmen tunnin hikicirkuittia. Tosin hiki tässäkin jo tuli! Pienillä tauoilla itselläni meni tähän 45-60min. Tarkkaa aikaa en huomannut katsoa mutta huomenna voin vaikka kellottaa treenin :D  Sellaisina päivinä kun on motivaatiota / aikaa, jumpan voi toki vetää suuremmalla volyymilla mutta tässä on niin sanotusti minimimäärät. 

Treeniviikot 1 & 2

1. Kahvakuulaheilautus          10 x 3
2. Kahvakuula push press       10 x 3
3. Pumppauskyykky               20 x 3
4. Sumokyykky                      10 x 3
5. Pakarapotku nilkkapainoilla       20 x 3 / jalka
6. Lantion nostot                    20 x 3
7. Jalkojen nostot (tehoa lisää nilkkapainoilla) 20 x 3
8. Vatsarutistus                       20 x 3

Lopuksi venyttelyä.

Liikkeet 1 & 2, mallia löytyy Sport-lehdestä

Sport-lehti 4 / 2016

Liikkeet 3&4

Sport-lehti 3/2016

5. Pakarapotkuihin löytyy vinkkiä esim Aurora Renvallin blogista

Kuvakaappaus aurorarenvall.fitfashion.fi - blogista. Mun 1 kg nilkkapainot ei oo ihan noin massiiviset kuin nuo 7 kg mutta kai niilläkin peppu pyöristyy!

 Liikkeet 6,7, ja 8 on varmaan aika perus, mutta esim. Iltalehdestä löytyi hyvin helpot ja havainnollistavat videot liikkeistä. Kyseessä siis Sofia Ruusila-Nousiaisen täsmätreeni vatsalle

Tästä linkistä saman mimmin peppuvinkit 

Katsotaan mitä näillä saadaan aikaiseksi vai saadaanko mitään! Ai niin, ja ne mitat. En millään haluaisi koska se on aika kauheaa luettavaa, mutta nehän ovat vain numeroita.  Ja tuosta on tarkoitus kuroa senttejä pois. Etenkin vyötäröltä.

Rinnanympärys 100cm

Vyötärö 88cm  

Lantio 115cm 

Reisi 63cm 

Allit 35cm

Sporttimaanantaita kaikille! :)

Viikon alku

Maanantaina heräsin epämukavan pulleaan oloon. Viikonloppuna tuli syötyä ulkona useampaankin otteeseen ja sunnuntaina juhlistimme  kuoharin kera ystäväni syntymäpäivää. Ai-jai-jai. Maanantaina sitten päätin ottaa härkää sarvista ja rypeä itseinhossa ja nousta nurkassa vaanivan vaa'an päälle, vaikka lukemat olisi varmasti aivan kauheaa katsottavaa. Yllätys - paino ei ollut liikahtanut mihinkään. 85, siinä se. Olin varautunut kauheaan takapakkiin ja itkupotkuraivariin ja itsesyytöksiin, mutta tuo oli tervetullut potku persauksille. Tuntui ihan kuin olisi annettu repsahduksista huolimatta mahdollisuus jatkaa siitä mihin jäi. Ja minähän jatkan! Eilen panostin vedenjuontiin ja päivän ruoat olivat hyvin kevyitä, 1½ munan proteiinipannari, rahkaa, mehukeittoa, nutri-pirtelö, kaksi palaa leipää. Pakko oli saada viikonlopun turvotukset vauhdilla liikkeelle. Tänä aamuna vaaka näyttikin jo kiitollisesti 84kg. Karkkilakko on pitänyt hyvin! Viikonlopun herkkupuolelta mainittakoon kotitekoinen banaanisuklaapirtelö, muutama kourallinen sipsejä, berliininmunkki ja banaanimunkki.

Tänään olisi 10h työpäivä edessä ja en ole ehtinyt miettiä eväitä ollenkaan. Kaikki työpaikan vaarat kauhistuttaa jo nyt! Jos nyt jo teen sen päätöksen että henksuruokana syön korkeintaan kanasalaatin. Loput päivän ateriat sitten pirtelöitä/ rahkaa / muuta mitä saa helposti kuljetettua mukana. Edellisessä duunipaikassa oli helppoa pitää dieettipäiviä, kun siellä ei ollut ruokapuolta ollenkaan. Koko päivän kun vietät pelkkien viinapullojen keskellä niin olet vain omien eväiden varassa. Nykyisessä paikassa taas kun on ruokatarjoilua samassa niin houkutukset burgereille, wingseille ja kermaiselle kanapastalle on suuret.. Pysytäänpä lujina! :)

Blogin ulkoasu uudistuu

Uudesta ulkomuodosta huolimatta samat höpinät kuitenkin säilyy. Uudistuneesta bannerista kiitos kuuluu Pipon ytimestä-blogille sekä Lankahelvetti - blogille. Aika kätevää kun tuttavapiiristä löytyy käsityö-askartelu- ja näpertelyneroja kun itsellä aktiivisuus sillä saralla on lähempänä nollaa. Ulkoasua muuntelen tässä varmaan pikkuhiljaa mieleisekseni, mutta henkeä pidätellen ei kannata odotella - edellinenkin banneri suunniteltiin väliaikaiseksi "no kuhan siinä on jotain" - ja se päätyi olemaan esillä 2 vuotta :D 

Tämän viikon summa summarum. Karkkilakko ei ole ihan 100% pitänyt, mutta radikaalisti vähentynyt namittelu kuitenkin! Syödyt suklaat: 5 tryffelisuklaata, 4 suklaakuorrutettua pähkinää.  Eilen kävin n. 8km lenkin. Vaaka on näyttänyt kaikkea 83,5-85kg väliltä, tuntuu että mitään ei tapahdu tai jos tapahtuu niin huonoon suuntaan. Syömiset noin niin kuin muuten on mennyt aika nappiin lukuunottamatta eilistä, kun sorruin töissä kanapekoni-pastaan (piti syödä ettei menis hävikkiin.. just just.. ) ja muutamaan wingsiin. Nälkädieetti ei kiinnostaisi mutta nopeat tulokset kylläkin.. Nyt täytyy saada pää ojennukeen ja salakavalat kalorit pois aterioista. 

Olisi kiva täällä blogissakin esitellä vinkumisen sijaan oikeasti tuloksia! Nyt Maikki, ryhtiä! -5kg pysyvästi pois kesään mennessä. Ennen kesäkuun alkua se vaaka näyttää vielä alle 80kg! PERKELE sano suomalainen kun laihduttamisen alotti.

Karkkilakko!!

Olen ollut viimeksi ihan oikeassa karkkilakossa vuosia vuosia sitten. Silloin pidin ennen joulua namittoman syksyn ja yllättäen jouluaattona, kun suklaata olisi saanut taas syödä, se ei oikein maistunutkaan miltään. 

Olen huomannut että olen melkoisessa karkkikierteessä. Viikossa taitaa olla enemmän niitä päiviä jolloin napsin ihan vaikka jotain pientäkin, kuin päiviä jolloin en syö karkkeja. Aika karmivaa! Nyt pistetään pannaan siis suklaat, irtokarkit, patukat ja muut namit. Tekisi mieli mennä kokonaan herkkulakkoon mutta tiedän että totaalikieltäytymisestä seuraa ennemmin tai myöhemmin, usein ennemmin, totaaliromahdus. Joten leivonnaiset ja jäätelö on edelleen sallittuja. Tietysti pyritään niissäkin minimiin, mutta tässä lähinnä se ajatus, että itse karsastan ihmisiä jotka kieltäytyvät esim. kaverin luona kahviteltaessa tarjotuista eväistä. Toinen on saattanut varta vasten leipoa jotain ja sitten toteat vain että "emmä, oon dieetillä". Aika nuivaa ja töykeääkin! Se sitten on eriasia, syökö niitä mokkapaloja yhden vai kolme... :D Jos leipomukset, keksit ja vehnäpullat olisivat minulle se heikkous, varmasti rupeaisin pullalakkoon. Mutta koska kakkuja sun muita harvemmin tulee itse syötyä saati tehtyä, en koe niitä kauhean uhkaavina. Heikkous on juurikin ne helpot namit.

Heti seuraavana päivänä kun tämä lakkoilupäätös oli tehty, työpaikalla vastassa odotti kiusauksia ja koettelemuksia; 

"Yksi vain, eihän se mitään haittaa?"

Olin ihan että well fuck my life :D:D En kuitenkaan sortunut! Sisareni, joka myös pitää lakkoa nyt, totesi osuvasti että ei ne karkit maailmasta lopu vaikka nyt ei ottaisikaan.  

Mutta piti välillä oikein muistuttaa itseä että EI. Käsi meinasi ohi kulkiessa automaattisesti napata jonkun namin mukaan. EI EI EI.  Karkkikoukku saattaa siis olla itselläni riippuvuuden lisäksi myös paha tapa. Että on tottunut siihen että napsii ja napostelee namusia muun tekemisen ohessa. 

En polta tupakkaa, en juo kahvia, napsin siis karkkeja. Tämä pahe loppuu nyt. 

En ole vielä keksinyt sopivaa pituutta tai selkeää aikaa karkkilakolle, mutta kyllä tässä nyt varmasti huhti-toukokuu koitetaan pärjätä namittomana.

 

Vaakavoivottelua ja voimapirtelöä!

Se on paha aina kun lähtee tuonne kotikonnuille äitin herkkupatojen äärelle. Sitten pitää tietty myös kahvitella sellaisten ystävien kanssa joita näkee harvoin ja kahvipöydässä on vähintäänkin mokkapalaa. Ja Rossossa on pannupizzatarjous. Perrrrhana, eihän tästä dieettaamisesta tule yhtään mitään :D Vaikka kuinka koitin vartioida annoskokoja ja pitää kohtuuden kädessä. Vaaka on kyllä kirottu keksintö, mutta pitääpähän tavoitteet mielessä. Tänään lukemat olivat hälyyttävästi saman alkuisia kuin koko homman alussa - mistä ne kaksi jo tiputettua kiloa löysi tiensä takaisin?? Ai niin joo, varmaan kaikesta tuosta yllämainitusta... :D 

No, korjaavaksi vastaliikkeeksi päätin käyttää joululahjaksi saadun lahjakortin ja ostaa blenderin! Ja silläkin uhalla että tällä vekottimella  tullaan tekemään syntisiä päätöksiä kuten suklaabanaanijäätelöpirtelöä tai murskata jäitä whisky soureihin, korkkasin oman blendaus-tarinani. Ja kuinka se korkattiinkaan, terveellisesti smoothiella!

Oon ihan innoissani tästä nyt :D Nyt täytyy vain perehtyä erilaisiin smoothie-ohjeisiin, mutta käsittääkseni sekaan voi heittää käytännössä mitä vain ja vetää sörsseliksi. Mitoista laitoin vähän noin ja suurin piirtein sen verran että annos näytti sopivalta.

Päivän sörsseli: 

n. 1dl mustikoita

 ½ banaani

½ porkkana

1dl rasvatonta maitoa

1dl rasvaton vaniljajogurtti 

vähän vettä

Söpö väri ei missään nimessä vaikuttanut ostopäätökseen.

Will it blend? Huomaa futuristinen sininen valo kun virrat on päällä!

Valmiita sörsselimixejä

Siinä samalla kun oli ainekset ja aseet esillä niin tein minigrip-pusseihin valmiita sörsselimixejä. Ei tarvitse aina ruveta kuorimaan ja pilkkomaan jokaista smoothieta varten omiaan. Tiedän että siihen into lopahtaisi nopeasti, plus pitäisi tehdä joko hervoton satsi kerrasta tai sitten jättää lojumaan jotain puolikkaita banaaneja jotka sitten meidän talouden tuntien jäisi käyttämättä ja menisi hukkaan. Joten pussiin ja pakkaseen! Sitten vaan annos blenderiin, nesteet perään ja avot. Hyvää tuli heti ensi yrittämältä. :)

Vinkkejä blendaushommiin otetaan mieluusti vastaan! Löytyykö teiltä lukijoilta omia lemppari smoothie-reseptejä? :)


EDIT 10.4.2016
Jos kaikki ainekset tulee pakastimen kautta, saat sorbettia, et niinkään pirtelöä, ja brain freezen :D Maku on kuitenkin ihan kohdillaan.
Eli sellaisia aamuja varten kun pitää imaista pirtelö nassuun ja menoksi, sittenkin pidän marjoja lukuunottamatta tuoreet tuoreina. 

Teatterimatka Helsinkiin

Teimme pikaisen pyörähdyksen Helsinkiin. Vampyyrien tanssi, Tanz der Vampire on musikaali, jota olen noin kymmenen vuotta nyt kuunnellut, sai Suomessa nyt toisen produktionsa ja pakkohan se oli mennä tarkastamaan! Syväluotaavaa arviota löytyy ystäväni musikaaliblogista Tanz der Vampire - tunnisteen alta. Itse tyydyn sanomaan että se oli upea, sopivasti freesattu versio. Jokainen produktio tuo jotain omaansa ja uutta, ja minusta se on ihan hyvä. En lähde arvostelemaan näyttelijäsuorituksia tai muuta, koska käyn niin vähän katsomassa esityksiä etten osaa kritisoida -ainoastaan huokailla ihastuneena kaikelle teatteritaikuudelle.

Musikaalit ylipäätään ovat  upea teatterin muoto, puhumattakaan kun siinä on vielä mukana vampyyreita, goottilaisromantiikkaa ja komiikkaa. Täydellinen yhdistelmä. Taas tuli sellainen olo että haenpa teatterikorkeaan, minä tahon myös! :D Tai sitten se kodin turvissa itsekseen laulaminen ja fiilistely saa riittää.. 

Nahkatakki ja lierihattu - luottoyhdistelmä vaikka sitten olisi vampyyrin hampaat niskassa!

We drink your blood and then we eat your soul, nothing's gonna stop us let the bad times roll!

Kevätillan hiljainen Linnanmäki oli autiudessaan vähän karmiva.

Ja niin, pari sanaa myös reissun matkailupolitiikasta. Varasimme menomatkan Onnibussilta, 19€ / 2 henkeä. Kuukautta aiemmin kun kärkkyi lippuja niin Joensuu-Helsinki irtosi 9€ per nuppi, plus euron varausmaksu. Samalla otimme paluumatkan VRltä, hinta 24,90 / hlö säästölipulla.

Helsingin Hard Rock Cafeta en oikein voi suositella paitsi pirtelöiden osalta, burgereissa ei oikein ollut suorastaan ylihinnoitellun hintansa väärtiä ja päälleliimattu pakkoenglanti teki tilaamisesta vaivaannuttavaa. Paikan tarjoilijat puhuivat siis ainoastaan englantia - myös suomalaisille asiakkaille, ja mikä hassunkurisinta, se englanti tuli osalla -ainakin omaan korvaani kuulosti siltä- suomalaisella aksentilla. En tiedä millä konseptilla tämä on toteutettu, hyvä ja kansainvälinen fiilis? Omituista ja väkinäistä joutua tilaamaan englanniksi vaikka hyvin tietää että tarjoilijan suomenkieli olisi yhtä sujuvaa kuin itsellänikin. Tarjoilijoiden joukossa oli myös selkeästi jengiä jotka eivät haastele suomea, mutta minua kyllä jäi häiritsemään tuo piirre - liekö kaikissa HRC-mestoissa sama toimintamalli, muualla olen automaattisesti tietty itse käyttänyt englantia niin asiaan ei ole tullut kiinnitettyä huomiota. 

Ravintola Kaisla oli mielestäni kallis, mutta jos lähtee asiaa pohtimaan niin hintataso on selitettävissä. Somersbyt on yleensä aika hyvä hintatutka: Omalla duunipaikalla myynthinta on 6,80. Hard Rockissa hinta oli 6,50-6,90. Kaislassa 7,90. Auts! Toisaalta, kuppilaan ei ollut sisäänpääsyä ja narikkaa, mikä on kuulemani mukaan aika harvinaista Helsingin lauantai-illassa. Lisäksi tarjoilu pelasi pöytiin erinomaisesti, ei tarvinnut nousta tiskille tilamaan. Siinäpä se korkeampi hinta jo melkein selittyykin. Valikoimat olivat erinomaiset niin erikoisoluissa kuin siidereissäkin. Somersbyt jäivät hyllyyn ja panostin Thatcher'sin Somerset Haze - suodattamattomaan cloudy-siideriin. Puolen litran pullo 9,80. Mutta olihan tuo herkkuakin. Napostelimme jonkun jätti-dippivadin, joka oli lievä pettymys. Jos mainostetaan että annokseen tulee kolme dippiä, sitä odottaisi jotain majoneeseja tai talon dippejä tai muuta. Dipit olivat aioli, sweet & sour kastike ja KETSUPPI. Kevyt facepalm.. 

Yövyimme Sokos Hotel Helsingissä (Kluuvikatu 8), jota voin lämpimästi suositella. Henkilökunta oli palvelualtista ja täältä puuttui kokonaan "staffi-asenne". Usein, kun hotellin respa huomaa että huonevaraus on tehty henkilökuntahintaan, palvelu muuttuu välinpitämättömäksi ja jopa töykeäksi. "Ai noi on vaan staffeja, ei niitä tarvi sit niin palvella." Tällainen kokemus tuli Sokos Hotel Vantaalta, tylyä ja koppavaa palvelua. Hyi. Kluuvikadulla meininki oli aivan toinen. Huonetta ottaessa kysyttiin illan suunnitelmista - ja neuvottiin heti millä ratikalla pääsemme Linnanmäelle. Yöllä kun saavuimme hotelliin, kysyin onko mahdollista siirtää huoneen luovutusaikaa tunnilla, ja sehän onnistui. Myös varauksen yhteydessä esitetty toive kylpyammeesta oli saatu järjestymään. Tunnelmaltaan maalaisranskalaisessa Frans & Amelie - ravintolassa nautittu aamiainen oli runsas, freesi, herkullinen. Ei jäänyt pahaa sanaa tästä yöpymisestä. 

Kaikkiaan hyvä, kompkati teatterimatka. Keväinen Helsinki on aina saanut minut hymyilemään.

Hyvästit lempiherkulle

Ben & Jerry's Cookie Dough on ehkä kautta aikojen paras herkku. Se on ollut minulla aurinkoisina kesäpäivinä laiturinnokassa mukana, se on lohtuherkku silloin kun maailma käy liian lujaa päälle, se toimii talvisinkin, vaikka muuten jäätelönkulutukseni on talvella aika nollissa.

Paksua vaniljajäätelöä, suklaahippuja ja keksitaikinakönttejä. Ah!

Tästä herkusta on kuitenkin mennyt hohto. Olen viime kerrat ihan tietoisesti tarkkaillut kehoni reaktioita näihin jädehetkiin. Ihan sama imaiseeko koko purkin kertaheitolla vai ottaako maltillisesti desin tai kaksi kippoon (vaikka ainoa oikea tapahan on syödä suoraan purkista), mahassa rupeaa käymään kauhea pulputus. Vatsa turpoaa ja olo on pinkeä. Seuraa ilmavaivoja jotka ei todellakaan ole ödouriltaan kovin imartelevia :D Pierujäätelöä myivät, perkele! Suomalaisista jätskeistä ei tule moisia reaktioita. Joku saattaisi saivarrella sen raa'an keksitaikinan nimeen, mutta hei, pipari- ja kakkutaikinasta ei seuraa moista. Testattu tämäkin. Ehkä pitkällä prosessoinnilla ja yhtä pitkällä ainesosalistalla on osuutta asiaan?

Joten, epämukavan olon, -puhumattakaan koko purkillisen sisältämien 1150 kilokalorin- on nyt aika jäädä historiaan. Ei tämä nyt mikään ikuinen B&J vastainen manifesti todennäköisesti ole, mutta kun oivalsin että jäätelö tekee noin tukalan olon niin yhtäkkiä ei tehnyt mieli ottaa enää lusikallistakaan. Löytyykö mui(l)ta lempiherkkuja jotka ovat syystä tai toisesta jääneet historiaan?