Oma laihdutushistoriani

Liityin Ylen luotsaamaan Jenny ja Läskimyytinmurtajat - ryhmään. Ryhmässä on monenlaisia tarinoita kaikenkokoisilta ihmisiltä. Kaikista eniten on pistänyt vihaksi viestiketju, jossa ihmiset (allekirjoittanut mukaan lukien) ovat kertoneet tilanteista, joissa joku ihminen on kommentoinut suoraan tai epäsuorasti ulkonäköä, ja erityisesti niitä liikakiloja. Juttuja lukiessa ei voi kuin hämmästellä, kuinka törkeitä ihmiset ovat toisiaan kohtaan ja kuinka monet eivät ehkä tule edes ajatelleeksi että hyvällä tarkoitetut  "Tekis sunkin hyvää laihduttaa" kommentit voi jättää ikuisen arven. Yleinen sääntö on että tarinat pysyvät Läskimyytinmurtajien omassa ryhmässä, jokainen voi siis huoletta ja ilman pelkoa pilkasta ja julkisesta myllytyksestä kertoa oman tarinansa. Tästä syystä en kerro tässä ryhmästä luettuja kauhutarinoita, vaan omani. 

En muista varsinaisesti koskaan kokeneeni haukkumista tai muuta syrjintää kokoni puolesta (muista asioista, kuten teinivuosien punkkarityylistä kylläkin :D ). Kuulun siihen ihmisryhmään, joka on tehnyt asiasta vitsin ennen kuin muut ennättävät - vaikka todennäköisintä on, ettei kenelläkään ole ollut edes mielessä heittää herjaa Maikin kiloista. Epävarmuus on hyvä peittää huumoriin ja itseironiaan, jep jep! 

Hyvällä tavalla kivuliain kerta on varmaan ollut, kun äitini varovaisesti huomautti että olen kyllä jonkin verran lihonut ja liikunta tekisi varmasti hyvää. Äiti ei sanonut sitä arvostellen ja ilkeästi, vaan selvästi huoli sydämessä tyttärensä terveyden puolesta. Se oli peiliinkatsomisen paikka, ja vaikea sellainen. Näin myöhemmin ajateltuna myös voimaannuttava ja juuri sellainen tönäisy oikeaan suuntaan mitä silloin kaipasinkin.  

Ilkein kommentti taas muistuu mieleeni enoni vaimon sanomana. Oli vierähtänyt tovi viime tapaamisestamme ja, arvostelemaan kärkäs täti totesi minulle kerran että "jaa sitä on taidettu vaan lihoa viime näkemältä!" Teki mieli vastata että "ja tädillä tullut näemmä ryppyjä lisää!" mutta kotoa saatu kasvatus esti lähtemästä touhuun mukaan. En muista mitä vastasin sen sijaan, nyttemmin on jäänyt mietityttämään olisiko pitänyt kuitenkin tarttua asiaan ja huomauttaa käytöstavoista. Sellaisessa tilanteessa usein vain hämmentyy ja haluaa tilanteen menevän ohi mahdollisimman pian. 

Kirjasin ylös myös ihan konkreettista aikajanaa kilokamppailustani:

2005 (15v) Ensimmäisen kerran tyytymätön painoon ja itsen vertaaminen luokan muihin tyttöihin. Vaatekoko muistaakseni koko 38.

2009 Yo-juhlamekko kokoa 40-42 (en muista tarkkaan, täytyy tarkistaa tämä!)

2012 Huomattava lihominen alkaa

2013 Silloinen huippupaino, 85kg. Siitä seuraa ensimmäinen tosissaan toteutettu laihdutusurakka, jota voi jo täältä blogistakin seurata. Ensin aika nopeaan tahtiin -10kg, sitten vuoden kuluessa vielä -5kg. 

2014 heinäkuussa paino aikuisiällä alimmillaan, 70,5kg. Jää harmittamaan etten ikinä sitten jaksanut tsempata sitä puolta kiloa, että olisin päässyt 60-alkaviin lukuihin.

2015 Lihominen alkaa taas. Lihomista jouduttivat mm. koulusta valmistuminen ja työpaikan saaminen --> ei enää opiskelijabudjettia, jee! On varaa käydä ravintoloissa ja ulkona juhlimassa!  Tuore parisuhde, leffaillat, ravintolatreffit, ja se onnellinen olotila että kelpaan tällaisena jollekin! On varaa repsahtaa ja antaa mahan repsottaa! Epäilen että myös syksyllä aloitettu e-pillereiden vaihto nosti painoa, mutta nyt puolen vuoden käytön jälkeen uskoisin hormonitasapainon jo tasaantuneen.

2016 talvi / kevät "laihduttamista" ilman oikeasti sitoutumista ja muutoksia. Vaaka pahimmillaan helmikuussa biletysviikonlopun jälkeen 88kg ja tukala olo pahempana kuin koskaan. Kevään mittaan saan lukemat tiputettua 83-84 kiloon, jossa tällä hetkellä ollaan. Tänä aamuna 83,7kg. 

Käytännössä olen siis takaisin kevään 2013 pisteessä. Painoa suurin piirtein saman verran ja keventämisen ja "laihduttelun" hitauteen turhautuneena otan vanhat aseet takaisin käyttöön. Nyt tarkoituksena on saada ensimmäinen kymppi mahdollisimman tehokkaasti (=nopeasti) pois, jonka jälkeen hakeudun tarvittaessa vaikka ravintoterapeutin / personal trainerin pakeille ja kehitellään sellainen ruokavalio, jolla voin jatkaa ja opetella elämäntavat, joilla en liho yhtäkkiä vuodessa viittätoista kiloa.

Nyt on selkeästi meneillään ihmedieettien vastainen trendi, kaikki tähtäävät hitaaseen ja kestävään muutokseen joka koskee enemmän hyvinvointia ja elintapoja kuin ensisijaisesti laihduttamista. Näiden muutosten mukanaan tuoma laihtuminen on toki hyvä ja toivottu asia, mutta varsinainen tekeminen, laihduttaminen tai dieettaaminen, tuntuu olevan jo lähestulkoon kirosanan asemassa. Tämä on toisaalta ainoastaan positiivista, mutta tällä hetkellä ei sovi minulle. Minun täytyy saada jotain konkreettista saavutettua nopeasti, ja sen saavutetun ylläpitäminen on sitten se pitkäjänteisyyttä vaativa, nälkäkituuttamista mielekkäämpi tehtävä. Kuitenkin, tiedän mihin olen ryhtymässä, tällä tiellä olen kertaalleen jo ollut ja uskon pystyväni siihen nyt uudestaan, tällä kertaa viimeisen kerran. Kalorit minimiin, vedenjuonti huippuun ja kilot alas. 

Koitan seuraavaan postaukseen etsiä vuosien varrelta havainnollistavia kuvia tästä läskin VUOSIKYMMENESTÄ, joka on mieltä ja kehoa hallinnut 15 vuotiaasta lähtien. En aio käyttää enää seuraavia kymmentä vuotta saman asian kanssa painimiseen.