torstai 29. elokuuta 2013

Tsalando part II

Eilen juuri ennätin taas noitua koko firman kuuseen, kun ei kenkiä kuulu. Mutta tänään tulikin sitten tuplaverroin kivaa postia!
Varmaan kosmos on sitä mieltä, että jos joutuu olemaan nainen ja käymään papa-kokeissa ronkittavana, siitä palkaksi saa sitten hyvän tilin ja vielä saapumisilmoitukset kahdesta kovasti odotetusta tilauksesta :)

Eli, Ne Kauan Odotetut Kengät tulivat nyt vihdoin!



Koko 39 on vähän iso omaan jalkaan, mutta ei häiritsevästi, ottaen huomioon että syksy ja paksummat sukat tekevät taas tuloaan. Tilanne saadaan korjattua pohjallisilla. Mitä eniten jännitin, oli saapikkaiden sopiminen pohkeen kohdalta; minulle kun on siunaantunut perinnöksi Martta-mummolta Karjalan paksuimmat pohkeet. Vaan ei hätiä, tässäkin mittailuni osuivat nappiin; vetoketjut meni kiinni (pienellä nitkuttelulla) jopa farkkujen kera! (Huomasin myös, että vasemman jalan pohje on paksumpi kuin oikea. Jännästi anatominen observaatio!)

Tilasin kengät 14. päivä. Ja sain ne itselleni tänään, 29.päivä. Toimitus kaikkineen kesti siis 15 päivää. Ei nyt paha, mutta hermojaraastava kaksiviikkoinen kylläkin! Olen sen verran tyytyväinen kenkiin, että tähän kokeiluun ei nyt sisällykään vielä hermoja raastavampi palautusoperaatio, josta jo ehdin nähdä painajaisia. Sen sijaan pidän kengät kokeilussa, kipsuttelen minkä ennätän ja jos nyt jotain ilmenee, luotan tori.fi:hin ja huuto.nettiin..
Ja tosiaan paketin mukana tuli myös se paperilasku, mitä en odottanut sieltä löytäväni. (Kiusallanikaan en siis ole vielä kenkiä maksanut kun kerran laskulla tilasin.)  ja eräpäivä on laskuun merkitty jännästi 19.8.!!! Anteeksi mmitä??!!! Pikku säikyttelyä Zalandon vitsikkäältä toimitustiimiltä!

Pikkupräntti  tekstikentässä sanookin näin: "Ole hyvä ja päläpäläpälä --- laskun eräpäivään, 18.9.2013 mennessä."
Oma laskuvirheeni 13.9. saattanee selittyä sillä, että laskin suoraan kalenterista 30 päivää - en vähentänyt pyhiä. Mutta aika julmaa laittaa maksukenttään yli viikon takainen päivämäärä, jo meinasi levikset taas revetä.

PS. vaikka laitoin mainoskiellon Zalandolle, pirulaiset lähettelevät kaikkia "sinun henkilökohtaisia etuseteleitäsi" mailiin. Mulukut.

Eli sanoisin tilauksen ja Zalandon toiminnan arvioksi 6/10
+Tilattu tuote oli ihan passeli ja pakattu hyvin
-Pitkä toimitusaika
-Toimitus-ja palautusehtojen väsyttävä viidakko
-Kiellosta huolimatta jatkuva mailimainonta
-Eräpäivä virheellinen laskussa

Tällaset ne nyt koko hössötyksen sit aiheutti:






No mikä se toinen saapumisilmoitus sitten oli??

Confetti!
Tilailin kesä-alesta kaikkea pientä sälää kokeilumielessä, aion lähestyviin tupareihin leipoa ja erityisesti koristella hienon kaakun! Siitä lisää tuonnempana, eihän mahdollisille osallistujille (tää tarkoittais sua, Sini ;) ) haluta pilata yllätystä millainen kakku on tulossa!

perjantai 23. elokuuta 2013

-1kg

72,6kg

Vaaka näyttää taas vähän vähempää mutta peilistä katsoo silti kunnon Barbapapa (etenkin kun päällä sattuu olemaan vielä pinkki toppi..) !!! Aaargh miksi oi miksi en näe sitä  12 kilon(!!! mitä, onko multa tosissaan lähtenyt jo sen verran vai enkö osaa laskea..) pudotusta muualla kun vaa'an taululla??! Tuntuu että senttejä ei ole lähtenyt mistään, tosin tätä nyt en pääse mistään varmentamaan kun meidän mittanauha on jossain kuusessa sekin. Iso ja kömpelö ja hyllyvä olo. Missä mun Jillian on, kun sitä tsemppiä ja uskoa itseen ja tähän touhuun tarvittais....



Yeah, you right there! Nyt perse ylös penkistä!




 (Googlen kuvastoa)


maanantai 19. elokuuta 2013

73,6 kg!

Kolme ja puol kiloa tatskaan, tai oikeastaan kaksi ja puol viikkoa!! UAUAUAAUUAUAA!
Tiukille vetää, saa nähdä tippuuko se paino siihen seiskakymppiin kahdessa viikossa, pitää varmaan tiukistella soppakuurilla loppuaika. :D Ja sit heti tatskan jälkeen PUFFF neljä kiloa takas. Hehahh ja levis kun jokisen eväät.

Sit Skopunktenista adoptoin tällaiset nilkkurit:
Kuva Skopunktenin sivuilta, koska olen laiskalla päällä. Tykkään hirmusti Skopunktenin malleista, ja niiden lesti on omaan jalkaan erittäin sopiva. Eikä se hintakaan päätä huimaa. :) Näiden namien ansiosta odotan entistäkin innottomampana sitä Zalandon-tilausta, mistä ei ohimennen sanoen ole kuulunut vielä pihaustakaan. Noo, nyt on vasta 3 arkipäivää tilauksesta kulunut..

torstai 15. elokuuta 2013

Ajelkaa varovasti!

Tuli tänään töissä ajellessani mieleen, että olen tänä kesänä nähnyt 3 elävää siiliä, siis KOLME. Tielle levinneitä siilejä sen sijaan näkyy viikoittain, lähes päivittäin ja joskus vielä useammankin kerran saman päivän aikana.

Joten, oikeasti, muistakaa tilannenopeus ja väistöliikkeet, siilet on söpöjä
Ja tätä menoa myös liikenteen ansiosta uhanalaisia.



keskiviikko 14. elokuuta 2013

Se nettivaatekauppa millä on ärsyttävät mainokset

Zalando!!

Päätin testata, miten tuo putiikki toimii. Tilasin nilkkurit, jotka luultavasti joudun palauttamaan. Halusin kuitenkin päästä niitä sovittamaan ja testaamaan, ja lupaan raportoida tänne asian etenemisestä!

Vaihe 1.
Rekisteröityminen ja tilauksen teko

Plärättyäni läpi Zalandon toimitus-ja palautusehtoja, kirjasin tietoni ja tein tilauksen - vaadittiin vain perustiedot ja homma hoitui ihan passelisti. Valitsin maksutavaksi laskun siinä toivossa, että jos kengät ei sovikaan, niin en välttämättä joudu maksamaan koko kokeilusta mitään, saati ruveta siihen rahanpalautusrumbaan. Laskua varten vaadittiin henkilötunnus.
Zalando lupaa 4-10 päivän toimitusajan tuotteelle. Laskulla on 30 päivää maksuaikaa, ja palautusaikaa on 30 päivää myös. Jekku on siinä, että laskun päiväys on tänään, kun tein tilauksen, kun taas palautus alkaa vasta kun olen saanut pakettini. Eli lasku pitää olla maksettuna 13.9. Vaikka sivuilla annetiin kauttarantain ymmärtää, että lasku tulee vasta paketin mukana. Laskin, että vaikka tuotteen toimituksessa menisi maksimi-ilmoitettu 10 päivää, minulla olisi silti hyvin aikaa nopeasti noutaa ja sovittaa nilkkurit, ja palauttaakin jos ei olekaan sopiva. Heidän pään käsittelyyn saattaisi mennä n. viikko, mutta palautuksen pitäisi silti onnistua annetun ajan puitteissa, etten joudu maksamaan laskua ollenkaan. Ennen kuin tuo laskun 30 päivää kuluu siis umpeen. No niin, sähköpostiin saapuneessa tilausvahvistuksessa lukikin sitten tämä:

"Suurten tilausmäärien vuoksi Zalando.fi -verkkokaupan tilausten toimituksissa esiintyy viivästyksiä tällä hetkellä. Tämä saattaa vaikuttaa oman tilauksesi toimitusaikaan muutamalla päivällä. Pahoittelemme tilannetta ja pyrimme löytämään ratkaisun mahdollisimman pian. "

Eli tässä pelataan selvästi sillä, että laskun joutuu maksamaan melko varmasti joka tapauksessa, ja sitten jos tuote ei sovikaan, saat tapella ja kinastella ja odotella rahojen palautusta. Vituttaa oikeastaan jo valmiiksi koko homma, olisi vain pitänyt marssia paikallisen kenkäkauppiaan liikkeeseen ja ostaa ne 95euron saappaat.. Muutaman lisäpäivän toimituksellakin paketin pitäisi kuitenkin olla minulla viimeistään 4.9. (15 päivää toimitukseen - ei todellakaan nopeata hommaa!!) No, nämä tavarat taitaakin tulla Saksasta tai muualta Schengen alueelta, ainakin pääkonttorin Berliinin sijainnista päätellen..

Niin, ja toimitus tapahtuu MyPack-palveluun, sitäkin pääsen nyt testaamaan ekaa kertaa. Se, mistä pakettini joudun noutamaan, selviää vasta kun saan lähetystunnukset seurattavaksi. Veikkaan Jämsän matkahuoltoa, mutta saattaa olla että joudun ajelemaan myös 30km päähän jonnekin Keuruun Siwaan...

Onko kenelläkään kokemuksia Zalandosta, erityisesti tästä palautuspuolesta? 
(Vuosia sitten tilasin Nelly.comista kengät jotka päädyin palauttamaan, heillä kaikki sujui hienosti ja nopeasti. Siinä vertailukohdetta Zalandolle)