tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kaiken se kestää (asiakaspalvelija nimittäin)

Minua ei ole elämäni aikana mitenkään kauheasti läskitelty tai muuten pahasti haukuttu. Joitakin hienouksia tietysti tulee jokaisen elämässä vastaan, minulla enemmän työn kautta kuin vapaa-ajalla. Yksittäiset kommentit ovat kuitenkin jääneet mieleen ihan vaan koska jaksan yhä edelleen hämmästyä, nykyään en enää niinkään loukkaantua, ihmisten törkeydestä. Ikävimmät kommentit on tulleet suivaantuneilta asiakkailta kun eivät saakaan tahtoaan läpi (=heille ei myydä enää alkoholia tai muu vastaava ristiriitatilanne). Tällöin jokaisen perusterveen ihmisen reaktio on luonnollisesti ruveta solvaamaan asiakaspalvelijaa, ja tähdätä laukaukset niihin helppoihin maaleihin, toisin sanottuna siis ulkonäköön. Jos olisin pikkuruinen ja laiha, olisin varmaan saanut kuulla hernekepittelyä ja pakkasennussiman pulkannarun muotojen imartelua. Koska olen tällainen kiloisa tapaus, kommentit kohdistuvat tietysti siihen. 

Kaikki nämä alle kootut loukkaukset olen saanut aikuisilta miehiltä. On ollut jännä huomata että keski-ikäisellä kaljamahaisella ukolla on oikeus sanoa toisista ihmisistä aivan mitä tahansa. Koska omassa vatsassa ei ole kritisoitavaa. Väitän että suurimmalla osalla näistä tapauksista on elämän katkeroittama tarina taustalla, kateus siitä että nuoruus ja etenkin me nuoret naiset olemme ikuisesti menetettyä tavaraa, mutta eipähän tuo silti oikeuta heittämään käytöstapoja roskalavalle. Tai niinhän sitä luulisi! Nuoret asiakkaat eivät ole paria poikkeusta lukuunottamatta huudelleet tai käyttäytyneet samoin ( täytyy tosin mainita eräs n. 13 vuotias natiainen jonka hätistelin pelikoneilta pois. Ja sieltäkin tuli huvittavasti ja suorasukaisesti: "Oot ihan perse!!" : D ) 


En kerro paikkoja, aikoja enkä muita tunnistettavia seikkoja näistä asiakaskohtaamisista, koska käytöstavat ja asiakkaan kunnioittaminen. Kerään nämä kuitenkin tähän jotta jokainen lukija voisi miettiä käytöstapoja ja sitä haukkumisen määrää, mitä moni asiakaspalvelija saa osakseen ja provosoitumatta joutuu kuuntelemaan ammatissaan. Itse olen usein häkeltynyt koko tilanteesta niin paljon etten ole vastannut muutoin kuin poistamalla asiakkaan ravintolasta. No niin, pitemmittä puheitta, suomalaisten miesten parasta antia:

"Kun te kaikki nuoretkin ootte nykyään tollasia lihavia, ei oo enää kauniita neitoja katseltavaksi kun makkarat vaan roikkuu housujen päällä." Kyseinen herra kuului itse varmasti yli 120kiloisiin uljaan kaljamahan omaaviin uroihin. Minulla oli tuona päivänä korkeavyötäröinen hame -joka varmasti litistää makkarani piiloon!- ja siinä päällä edestä napitettava flanellipaita. Mysteeriksi jää, kenen makkarat roikkuivat ja missä.

"Hei sinä paksu nainen!" 
"Sinä typerä paksu tyttö"
Nämä samalta asiakkaalta kahdessa eri tilanteessa, jälleen miehen oma vyötärönympärys ylittää reippaasti terveyssuosituket.


"Juokse! Sietää sinunkin jumpata ku oot liian iso jo nyt." Sanoi vanha, pikkuinen, lähempänä 70 ikävuotta oleva pappa kun poistin hänet terassilta ja käännyin lähteäkseni takaisin sisälle ravintolaan.

"Mitä jos oottaisin sua työvuoron jälkeen, oikein kunnolla puristelisin ja naisin roskalavaa vasten." Tämä kyseinen, noin 35-vuotias kaveri olisi halunnut myös repiä vaatteeni pois ja nostaa baaritiskille naitavaksi. Ei varsinaisesti kuulu läskittelykategoriaan, mutta tuollainen seksuaalissävytteinen uhkaus tuntui henkilökohtaisemmalta ja jopa pelottavalta. Sattumoisin en lähtenyt töistä yksikseni kotiin tuona iltana.

Ainoastaan kerran olen joutunut poliisivoimin poistattamaan asiakkaan ravintolasta uhkaavan ja väkivaltaisen käytöksen takia. Yleensä haistattelun ja päänaukomisen jälkeen ne kuitenkin lähtevät, kunhan ovat saaneet sanottavansa sanottua. Monta kertaa on pitänyt niellä ne omat valitut sanat ja tyytyä siihen että nämä ihmiskunnan valioyksilöt saadaan poistettua ravintolasta.
Muokkaamaton duckfacetyöselfie.Vittu mikä läskiperse, sanoisi AASIakas!

Kyllähän sen nyt ymmärtää että tällaisista läskeistä voi pahoittaa mielensä. Huom. Ei niiden omistaja, vaan ulkopuoliset!


Vähintään yhtä monesti on kuitenkin tippunut leuka lattiaan myös siitä, kuinka ihania, ystävällisiä ja hauskoja asiakkaita osuu kohdalle. Kiitos teille, sen takia nää hommat kuitenkin enimmäkseen hymyilyttää. Ja vähän myös nuo yllämainitun kaltaiset pellet joiden elämän pienuus toisaalta huvittaa, toisaalta säälittää. 

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Harrastuksen puute muuttaa ihmisen sohvaperunaksi?

No niin. Juhannus on ovella ja minä samassa pisteessä kuin koko kevään ja alkaneen kesän. Motivaatioo!! SUKLAATA. 
Päivä päivältä olen tyytymättömämpi, ja mitä tyytymättömämpi itseeni olen, sitä vaikeampaa on oikeasti tehdä asialle mitään. Siinä itsesäälissä on niin helppoa velloa (sipsien kera sohvalla). Ajattelen asiaa päivittäin. Pitäisi liikkua. Ei saisi herkutella. Ja mitä teen? Ostan suklaata. 

Millä siunatun ihmeellä onnistuin laihduttamaan silloin pari vuotta sitten? Se tuntuu todella uskomattomalta että tämä sama ihminen sai pidettyä itsekurin, voitti itsensä. Ja nautti tuloksista aivan suunnattomasti. Ja nyt ei pääse millään takaisin siihen. Tai edes alkuun. Samaan aikaan seuraan keskusteluja itsensä hyväksymisestä, Instagramissa Tess Holliday ja FBssä Jenny ja Läskimyytinmurtajat (ihana ryhmä täynnä sydämellisiä ihmisiä ja kannustusta) tolkuttavat minulle että on ok olla minkä kokoinen tahansa, kunhan on tyytyväinen itseensä. Ristiriita on valtava! Toisaalta haluan näyttää niille (kelle? ITSELLENI!) että pystyn tähän. Että en oikeasti viihdy tässä olotilassa ja haluan tehdä asialle jotain. Toisaalta taas haluan kuulua niihin naisiin jotka antavat piutpaut perinteisille kauneusihanteille (mitä helvettiä tuokin termi edes tarkoittaa?) ja ovat rohkeasti upeita ja tyytyväisiä itseensä kiloineen kaikkineen. 

Seuraan Instagramissa sekä Eveliina Tistelgreniä, että Tessiä, jotka mainostavat toisistaan hyvin erilaisia elämänfilosofioita, mutta kuitenkin heistä löytyy jotain yhteistä. Kummatkin ovat rohkeita, omanlaisiaan naisia, jotka kannustavat seuraajiaan ylittämään itsensä, luottamaan itseensä ja olemaan juuri sitä mitä haluat ja missä olet paras - olemaan oma itsesi. 

Eff your beautystandards queen Tess Holliday (IG: tessholliday)

Eveliinan igssä (eevsku) huippuja ovat juurikin hänen käsilläseisonta - kuvat ja videot.


Miten itse pääsisin samaan? Luulen että osaksi ratkaisua muodostuisi konkreettinen tekeminen. Kummatkin näistä esimerkkini naisista tekevät omaa juttuaan. Täysillä. Minulla ei ole mitään varsinaista harrastusta jossa kokisin olevani hyvä, jossa haluaisin kehittyä tai jota tekisin suurella intohimolla (seksiä ei lasketa?). Tess on luonut itselleen mallin uran, Eveliina taas menestyy fitness-urallaan. Kummatkin tekevät haluamiaan asioita suurella palolla ja se on se mikä minulta puuttuu. Siis niinkin yksinkertainen asia kuin harrastus. Siitäkö tässä nyt on kyse?!

Täytyy ruveta pohtimaan tätä asiaa nyt. Tässä tuli tajunnanvirran mukana aika iso oivallus että ihan oikeastihan kyse saattaa olla siitä etten vain ole löytänyt sitä omaa juttua. Sitä, mikä ei tunnu puurtamiselta ja pakotetulta, minkä ääreen palaa innolla ja mielissään. Minkä tähden haluaa kehittyä ja parantaa itseään. Nyt otetaan vastaan harrastusehdotuksia! Mikä harrastus saa fiilikset kattoon? Missä koet itsesi hyväksi ja mistä saat onnistumisentunteita? 

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kuvia vuosien takaa

Lupailin aiemmin että kaivaisin vanhoja kuvia vertailun vuoksi esille. Näin lakkiaisten jälkimainingeissa etsin sitten omat yo-kuvat ja sen vuoden Rodoksen lomakuvat myös. Seuraava kuvamateriaali on siis otettu vuonna 2009, ollessani 18. Seitsemän vuotta sitten!  Bonuksena vielä vanhojen tanssien kuva vuodelta 2008.
Koin aina olevani se porukkamme isoin tyttö. Nyt kun katson näitä kuvia niin en löydä sitä tursuavaa pulleroa mistään..
Henkilökohtaisesti eniten olen aina kuitenkin inhonnut kaksoisleukaani, joka puskee joka helvetin kuvaan mukaan. Etenkin jos nauran, ilmeeni on idioottimainen sikkurasilmäinen irvistys, kuorrutettuna kaksarilla. Tästä ongelmasta ja epävarmuudesta en ole tähän päivään mennessä päässyt eroon. Julkaisen nyt tässä kaksi kauheinta kaksarikuvaa lakkiaispäivältäni, jospa niiden mörköys näin päivänvaloon tuotuna laimenisi. Tai jos ei, niin ainakin on syytä jatkaa entistä vimmatummin laihduttamista!

Millaisen 18-vuotiaan sinä näet näissä kuvissa? Entä omat kuvasi vuosien takaa, yllättäisivätkö kuvat kun katsoisit niitä nyt, vuosien jälkeen uusin silmin?


PS. Ei liene yllätys etten mahdu enää ylppärimekkooni, tuli testattua. :D Mekko on kokoa 40, haaveilen mahtuvani siihen kyllä vielä joku kaunis päivä!

Tämä. Painajaisteni kuva. Hir-ve-ää.
Wanhojen mekko yllättäen meni vielä edelleenkin päälleni.
Tämä ryhmäkuva sai minut oikein kunnolla miettimään että kuinka vinksallaan oma kehonkuva mahtaa olla, jos olen tuolloin kokenut olevani tovereitani reilusti lihavampi?

torstai 2. kesäkuuta 2016

"Sitkun" - vaatteet

Tein suursiivouksen vaatekaappiini ja kellarin jätesäkkeihin. Löysin paljon ihania kesävaatteita, sellaisia joita olen kaupoissa katsellut ja autuaasti unohtanut että niitä löytyy jo omastakin takaa. Onneksi tein kledjuratsian ennen holtitonta kesäshoppailukierrosta :D Tosin kun olo on iso ja muhkurainen, ei pikkuruisten tai kepeiden kesävaatteiden ostaminen niinkään houkuttele. Olen ottanut riemulla vastaan nyt vallitsevan maksimekkomuodin. Rakastan pitkiä helmoja, olen ihan pienestä pitäen ollut siinä mielessä prinsessa että liehuvat helmat, pitkät kutrit ja korut nyt vaan on ihania ja naisellisen viehättäviä.

Olen kuitenkin melko kranttu mekkojenkin suhteen. Useat ovat etumuksesta aivan liian avonaisia, pienirintaiselle aina sama ongelma. Osa etenkin trikoomekoista taas on niin tiukkoja tällaiselle leveälanteiselle, ja ohuesta materiaalista valmistettu että kaikki näkyy läpi, muhkurat, pikkarit, ihan kaikki. Ei hyvä tämäkään. Siksi silloin pitää toimia kun sopiva mekko osuu kohdalle, harvoin, mutta onneksi silloin tällöin minuakin onnistaa. Sallin siis itselleni yhden mekkolisäyksen repertuaariini tälle kesälle.

Niiden kivojen kesävaatteiden lisäksi vaatekapista löytyi masentavan paljon myös niitä kuuluisia sitkun-vaatteita. Sit kun oon laihtunut niin käytän tätä, sit kun saan vähän pois kiloja niin tää istuu nätimmin. Osa sellaisia mitä olen käyttänyt kyllä kymmenen kiloa sitten, osa taas lähes käyttämättömiä. Suurin osa meni kyllä päälle, mutta kiristi puristi hiersi hankasi ahdisti kauheasti. Sitten joukkoon mahtui myös vaatteita joiden vetoketjut ei kertakaikkiaan menneet enää kiinni (se kuuluisa tavoitemekko näiden joukossa). Surettaa ja masentaa että kauniit vaatteet jää käyttämättä oman lepsustumisen ja turhien herkkujen takia.

Tästä siivousurakasta tulikin taas hyvä motivaatiopuuska jatkaa kilokamppailua :) Viime viikot on lipsunut kyllä herkuttelun puolelle, en ole pitänyt kirjaa syömisistä enkä ole uskaltautunut vaa'allekaan. Vaatteet mitä käytän on olleet isoja, löysiä, mukavia. Ajatuskin viimekesän farkkushortseihin ahtautumisesta puristaa. Siirsin kaikki nämä vaatteet sitkun-muovipussiin. Otan pussin esille seuraavan kerran vasta kun vaa'an numerot näyttävät seiskalukuja. Halu on kova, että pääsisin vielä tämän kesän aikana käyttämään kaikkia noita mekkoja js shortseja. Jos ei, niin vaatteet on valmiina pussissa sitten uffia varten..