Ensimmäinen treenihaaste-viikko sujui hyvin. Yllättävän kivuttomasti, jopa! Kahden ensimmäisen päivän jälkeen oli paikat jumissa mutta sen jälkeen ei mitään suurempaa. Muutin ohjelman sumokyykyt tavan kyykyiksi, koska jotenkin tuntui etten saanut liikettä tehtyä oikein, ei tuntunut hyvältä. Pääasia kuitenkin että on saanut vähän aktivoitua itseään. Nyt alkuviikosta iskikin sitten mainio flunssa, joten treenit on jääneet tältä viikolta. Katsotaan josko loppuviikosta vaikka edes pääsisi lenkille. Nyt on ollut niin ihania kevätkelejä että olen siirtänyt myös jumppahetket parvekkeelle. Onneksi meidän parveke sijaitsee siten, ettei naapurit siihen juuri pääse kurkkimaan eikä kukaan ohikulkija jne näe tänne. Tätäkin päivitystä kirjoittelen parvekkeella, kevätauringosta nautiskellen.
Talven jäljiltä parveke oli likainen, kalju, harmaa, tympeä. Ajattelin että nyt kun on kerrankin parveke mihin a) paistaa päivisin aurinko ja b) sijaitsee siten että siinä voi nauttia rauhassa ja suojassa katseilta olostaan, niin teen siitä oikeasti viihtyisän. Kaikki parvekkeet tähän mennessä on ollut sellaisia no joo tuossahan tuo on mutta eivät ole olleet oikeasti käytössä (tupakoivia osapuolia lukuunottamatta).
Koska mitään kunnon remppabudjettia meillä ei ollut, hyödynsin kavereiden ja äitini varastoja, kirppareita ja tori.fitä sisustamiseen:
-Matot: 2 omaa vanhaa alimpana, päällimmäisenä isoäidin peruja oleva vanha räsymatto
-Parvekekalusteet ylijäämänä kaverilta
-Verhot kirpputorilöytö: Marimekon ihanan ysärit Joriini- verhot 2kpl yhteensä 4 €
-Kallein investointi oli kauan haaveilemani Fatboy Buggle-Up-säkkituoli tori.fistä 150€ (ovh. 342€)
-Suihkuverho sadepäivien suojaksi 15€, koska meillä ei ole lasitettua parveketta niin tuumin että suihkuverho ehkäisisi edes hieman tekstiilien kastumista, tai edes verhot voi kietaista suihkuverhon "sisään" sateensuojaan.
Haluaisin vielä puiset lattialaatat, mutta kutaleet ovat yllättävän hintavia, joten se nyt on vielä vaiheessa. Jokinlaista viherkasvustoa haaveilin myös mutta koska kasvien hoito on minulle suhteellisen vierasta puuhaa niin en ole vielä ryhtynyt toteuttamaan mitään. Onhan tässä aikaa, ihaninta on että sain tuon säkkituolin missä loikoa ja hankkia pientä brunaa parvekkeelta käsin :3 <3
Oma keidas |
Niin se vain toukokuu saapui ja kesäksi kuntoon - kampanja on vaihtumassa kesällä kuntoon - urakaksi. En pahoita mieltäni tästä, mutta kieltämättä stressaan vähän heinäkuuta. Silloin on paljon tapahtumia joissa sietäisi edustaa, sekä vuosittainen neuvolakäynti. Viimeksi lupasin pillerien vaihdon yhteydessä pyhästi laihduttaa ja kuinkas kävikään - kiloja on vain tullut lisää. Suurin syy pillerien vaihtumiselle oli järkyttävät verenpaineet - sukurasitteen kruunasivat yhdistelmäpillerit ja mittaustilanteen jännittäminen. Mitatut lukemat olivat jotain 166/100. Meinasin pyörtyä siihen paikkaan ja neuvolantäti totesi ettei voi kirjoittaa minulle enää yhdistelmäpillerien reseptiä.
Päädyimme minipillereihin joissa on vain keltarauhashormonia, ja niihin olen ollut kyllä tyytyväinen. Ainut mitä pillerien vaihdosta seurasi oli selkeä painonnousu, tosin siihenkin voi itse kukin suhtautua skeptisesti että olisiko sen voinut välttää kiinnittämällä heti huomiota tilanteen muuttumiseen eikä vasta sitten kun vaaka näyttää +10kg. Mutta verenpaineet tippuivat selkeästi. Nyt on edelleen korkeasta painosta huolimatta ollut n. 125/87. Onhan tuossakin vielä parannettavaa mutta huomattavasti parempia tuloksia kuin vuosi sitten. Kuukautiset ovat jääneet kokonaan pois, mutta en ole huomannut mitään muutoksia mielialoissa / halukkuudessa, iho-ongelmia minulla ei ole ikinä ollut eikä mitään muitakaan perinteisiä pilleri-sivuoireita ole tietääkseni ilmennyt. Nyt puolen vuoden käytön jälkeen uskoisin että hormonitasapainokin on tasoittunut, jos se nyt pillerien vaihdon myötä edes pahemmin sekoittui.
Menipäs aiheesta toiseen jaaritteluksi! Joka tapauksessa tavoitteena olisi olla heinäkuussa edustuskelpoinen. Mitähän sitä saa kahdessa kuukaudessa aikaan? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
A comment makes my day!