Internet, media ja etenkin ihmiset ovat seonneet. Pokemania on rantautunut toistamiseen valtavana (hyöky)aaltona Suomeen ja tällaisen vanhan pokemonfanin sieluahan sellainen lämmittää.
Se ensimmäinen aalto, kun kaikki jahtasivat taskuhirviöitä, rantautui Suomeen 1999. Itse olin tuolloin 9- vuotias. Ja voi kuinka olin fani, heti ensimmäisestä tv-jaksosta lähtien! Itselleni kovin juttu oli tv-sarja ja pokekorttien keräily, hoksasin vasta vuosia vuosia myöhemmin itse Nintendon Pokemon Yellow- pelin johon tv-sarja nojaa.
Ja kaikkihan ovat tietoisia jo tästä toisesta aallosta. Kommentteja puolesta ja vastaan pompotellaan kiivaaseen tahtiin. Mielestäni pelin ainut huono puoli (teknisiä toimivuusongelmia lukuunottamatta, ja nämäkin toivottavasti korjataan ajan myötä) on sen pahemmanlaatuinen koukuttavuus! Turvallisuus riippuu täysin käyttäjästä. Ethän sinä syytä fillaria siitä jos kurvaat auton eteen, miksi sen enempää syyttäisit peliä tai puhelinta. Vanhempien tulee ehdottomasti teroittaa pelaaville lapsilleen että turvallinen liikkuminen on edellytys pelin pelaamiselle. Olen ehdottomasti sitä mieltä. Pelin alussa pelaajaa muistutetaan valppaudesta ja ympäristön seuraamisesta. Peli ja sen kehittäjät eivät siis suinkaan kannusta päättömään säntäilyyn ja yksityisalueille murtautumisiin. Se on ihan ihmisten omaa hölmöyttä se :)
No niin, lyhyestä esittelystä ja kannanotosta itse otsikon kimppuun; Pokemon liikuttaa ihmisiä, vie eri kohteisiin ja kerryttää kilometrejä askelmittareihin. Tällaisen ikuisuuslaihduttajan näkökulmasta erinomaista siis! Latasin pelin 15.7. Tässä viiden, tai oikeastaan kahden päivän aikana kun pelin ylläpito on toipunut järkyttävästä yleisöryntäyksestä ja saanut serverit toimimaan, olen pyöräillyt ja kävellyt yhteensä yli 30 kilometriä. Pelissä ei voi huijata autoilemalla. Pelissä pitää esimerkiksi hautoa tiettyjen matkojen ajan pokemonien munia. Uusi pokemon kuoriutuu kun kilometrit ovat kasassa. Ihan tarkka matkamittari ei ole, mutta yläkanttiin lukemat ei ainakaan kerry! Lomailen tällä hetkellä kotikulmilla Keski-Suomessa ja ennen jo pelkkä 3,5km fillarointi keskustaan tuntui laiskotteluun taipuvaiselle mielelle ylivoimaiselta. Tänään poljin lähes 10km suuntaansa etsimässä parempia pokepaikkoja ja haudoin munia samalla. Ensimmäinen asia minkä huomasin pelin täällä aloittaessani, oli että pikkupaikkakunnalla pelissä ei ole niin paljoa tapahtumia ja paikkoja kuin isompaan kaupunkiin verrattuna. Pokemoneja saa toden totta metsästää ja odotella ilmestyväksi. Kuitenkin, liikkuvuuteni on lisääntynyt räjähdysmäisesti näiden pelipäivien aikana, kun etappien välillä on vähän etäisyyttä.
Toiseksi, pokemon liikuttaa ihmisten mieltä. Ainakin tällaisen ysärilapsen nostalgiamittarit on paukkuneet viime päivinä tähtitieteellisissä lukemissa, kun lapsuuden lemppariörkit ilmestyy omaan puhelimeen - ja omaan kotikaupunkiin, tutuille teille ja jopa saman ala-asteen pihaan minkä pihalla pokekortteja aikoinaan välitunneilla vaihdeltiin. Herkistyin ihan niin paljon että kaivoin vanhat pokekortit esiin, piti varmistaa että olivat vielä tallessa!
Tämä on yksinkertaisesti parasta mitä mobiilimaailmassa on tapahtunut pitkiin aikoihin. Peli myös oikeasti luo sosiaalisia tilanteita ja lisää sosiaalista liikkuvuutta. Eri joukkueet pitävät yhtä ja haastavat muita tiimejä. Yhteen pisteeseen voi kerääntyä useita pelaajia pokemonien ilmestyessä, ja jos nyt juro suomalainen ei vieraan pelaajan kanssa rupeaisikaan juttusille asti, niin ainakin pieni salaliittolaismainen virne näkyy monen suupielessä pilkistävän.
Latasin tänään ja käytiin tyttären kanssa etsimässä pokemoneja. Positiivista oli toki se, että pieni Likka käveli pari kilometriä tuosta vaan. Negatiivista oli todellakin se, että sain koko ajan kiskoa sitä keskeltä ajotietä. Tuntui tosi oudolta muutenkin kulkea nenä kiinni kännykässä. Äsken luin, että peliä voi pelata myös kännykkä taskussa ja että päästää äänimerkin kun Pokémon on lähellä. Toisaalta siitä menee se etsimisen juju sitten jois se kännykkä on taskussa. Ei ollut mun juttu ollenkaan, mutta lasten iloksi lupaan kyllä mennä niitä etsimään. Mutta meillä kyllä liikutaan ilman pokemonejakin vielä onneksi:)
VastaaPoistaHienoa että olet lähtenyt muksujen kanssa kuitenkin kokeilemaan, tiedät nyt mistä ilmiössä on kyse :) Todennäköisesti pelin demonisointia on luvassa vielä vastaisuudessa mediassa lisää, mutta kun itse muistaa tosiaan opastaa pienempiä pitämään silmät päässä ja järki mukana, peli on hyvä aktiviteetti perinteisen ulkoilun ja muun liikunnan rinnalla :) Ja vaikka itse ei pokemoneja metsästäisikään, lasten touhujen ja löytämisen riemun seuraaminen on myös jo sekin hyvä syy lähteä mukaan pokeretkille! :)
Poista