Rintaleikkaus ja ensimmäiset post op - päivät

Leikkauspäivä

Saavuin saattajani kanssa leikkauspäivänä klinikalle n. klo 10. Hoitaja otti minut vastaan, saattajalle toivotettiin hyvää päivänjatkoa ja sovittiin että ilmoittelisin sitten kun hän voi tulla hakemaan. Kävimme hoitajan kanssa esitietolomakkeen yhdessä läpi ja otin ensimmäiset kipulääkkeet.  Vaihdoin sairaalavaatteet päälle ja seuraavaksi pääsinkin jo kirurgin luokse. Kirurgi piirsi rintakehääni leikkauskartan. Keskustelimme vielä viimeisistä päätöstä vaativista asioista; nännien mahdollisesta korjausoperaatiosta ja implanttien lopullisesta koosta. 

Kokovaihtoehtoina minulla oli 415cc ja 470cc, joista sanoin kirurgille että itse kallistuisin isompaan, jos se vain saadaan minulle mahtumaan. Olin kokeillut 450cc sovituskappaleita, ja ne olivat lähimpänä sitä tulosta mitä itselleni toivoin. Arvelin että 415 olisi jäänyt sittenkin liian pieneksi, koska osa implantista kuitenkin "katoaa" kehon sisään. Sanoin että hän saa kuitenkin päättää lopullisen tuloksen sen mukaan, kumpi koko sopii kroppaani paremmin. 

En nyt muista suoralta kädeltä, olenko aikaisemmin näissä tissipostauksissani puhunut kovin tarkasti  rintojen tubulaarisuudesta. Se on kuitenkin ilmiö, jonka takia ensisijaisesti lähdin omia rintojani korjauttamaan. Suunnitelmissa on kirjoittaa tubulaarisuudesta oma postaus, kunhan saan ajatuksia kasattua. Lyhyesti, tubulaarisissa rinnoissa rinnan muoto on alikehittynyt ja putkimainen, itseltäni puuttui rinnan alaosasta rintakudos lähes kokonaan. Lisäksi tuburinnoissa on usein (kuten minulla) vaahtokarkkimaiset tai putkimaiset, isot nännit. Nännit on mahdollista korjata ns. benelli-leikkausmenetelmällä, jossa nännin ympäriltä leikataan ylimääräistä kudosta pois. Minä vierastin tätä vaihtoehtoa, mutta annoin kirurgille kuitenkin suostumukseni, että jos hän katsoo tämän lisäoperaation tarpeelliseksi, voidaan se tehdä leikkauksen yhteydessä. Sanoin kuitenkin, että mieluummin en haluaisi tätä, jos se suinkin voidaan välttää. 

Kello 10.30 olinkin sitten  jo leikkauspöydällä. Anestesialääkäri esitteli itsensä (nimi meni kyllä siinä jännityksessä ihan ohi) ja sanoi että seuraavaksi hän pistää käsivarteeni tipan ja kipulääkkeet, kohta saattaa alkaa päässä tuntua hassulta. Alle minuutissa päässä rupesikin pyörimään, olo oli vähän sama kun koittaa humalassa käydä nukkumaan ja maailma pyörii ympärillä, piti silmiä sitten kiinni tai auki. Muistan että katsoin leikkaussalin loisteputkia ja sanoin henkilökunnalle että näyttää kuin valot menisivät hississä ohitseni, sen jälkeen vintti pimeni.

Heräsin tai minut herätettiin klo 12.00. Olo oli hieman uninen, mutta ei lääketokkurainen eikä kipeä. Muistan että näin unta jostain tylsästä työjutusta, olin hoitamassa jotain isompaa tilausta ja nurisin kun ei ollut taaskaan tarpeeksi työntekijöitä vuorossa. Kovin siis arkisia unia, ei ollut liskodiskoa tai muita hallusinaatioita vahvoista lääkkeistä huolimatta. Rinnat oli teipattu pakettiin joten en nähnyt lopputulosta, mutta "kohoumat" näyttivät epäilyttävän pieniltä. Hoitaja kertoi mitä kello on, ja että leikkaus meni hyvin. Kysyin jouduttiinko nännit leikkaamaan ja hän vastasi että ei leikattu. Olin todella huojentunut. Seuraavat 4 tuntia torkuttelin / sometin heräämössä. Ilmoitin kaikille ketkä tiesivät leikkauksestani että hereillä ja hengissä ollaan. Tekstiviestin näpyttely tuntui kauhean työläältä joten nauhoitin pienen videon, joka näin jälkikäteen katsottuna oli kyllä aika huvittavaa seurattavaa, eli kyllä ne lääkkeet tehtävänsä teki. 

Lisäplussat kodikkaasta pörröviltistä.

Hoitajan saattelemana kävin kertaalleen vessassa ja noin klo 16 kirurgi tuli kotiuttamaan minut. Hän kertoi leikkauksen kulusta, sanoi että komplikaatioita ei ollut, ja että saatiin ne 470cc implantit mahdutettua rintataskuun, mutta että kudokset joutuvat nyt hieman tekemään töitä ja venymään. Yhtään isompaa ei olisi voinut minulle kuulemma laittaa. Nännien kudosta hän oli hieman avannut rinnan sisältä käsin, mutta ulkoisia operaatioita ei jouduttu tekemään. Lisäksi hän oli tehnyt pienen rasvaimun lisäoperaationa kainaloihin / kylkiin. Tämä ei ollut alun perin suunniteltu toimenpide, mutta hän perusteli ratkaisua sillä että rinnan muoto saatiin istumaan kroppaan kauniimmin kun ympäristöä vähän muokattiin sivuilta. Minulle tämä oli ihan ok, sillä olinhan antanut suostumukseni muihinkin lisätoimenpiteisiin, jos hyvän lopputuloksen aikaansaaminen sitä vaatisi. Minulle puettiin teippauksen päälle vielä tukiliivit, ja näitä tulisi pitää yötä päivää väh. 4 viikkoa. Sain mukaani "implanttipassin" jossa on tiedot implanteista mitkä minulle on asennettu, sekä lääkärin kirjoittaman epikriisin josta käy ilmi leikkauksessa tehdyt toimenpiteet. Sovimme seuraavalle päivälle vielä  jälkitarkastuksen, koska edessä olisi pitkä junamatka ja toipuminen toisessa kaupungissa.

Peekaboo.

Ensimmäiseksi haimme puolisoni kanssa ruokaa, sillä olin ollut n 20 tuntia syömättä. Ruoan jälkeen lähdimme hakemaan apteekista lääkkeitä. Tämän tehtävän olisi voinut kyllä jättää ihan saattajan vastuullekin, mutta olo oli sen verran virkeä ja halusin jaloitella, joten menimme yhdessä. Loppumatkasta alkoi ottaa voimille, ja loppuilta menikin sitten hotellilla levätessä. En nukkunut juuri ollenkaan leikkauksen jälkeisenä yönä. Heräilin ja torkahtelin 5 minuutin välein, 4 maissa yöllä otin vielä kipulääkkeitä, ja lopulta nukuin noin 2,5h. Kipulääkkeiksi minulle määrättiin panacodia ja buranaa ja niillä tuntuisi kyllä selviävän ihan hyvin. Näiden lisäksi syön 5 päivän antibioottikuurin varmuuden vuoksi. 

1. päivä leikkauksen jälkeen

Hotellin aamiaisella söin vähän sitä sun tätä, yöllä oli kamala nälkä mutta aamiaisella ei sitten tehnyt mieli ruokaa. Lähdimme ratikalla klinikalle ja 10 maissa tapasin vielä lääkärin. Hän poisti tukisiteet ja näin ensimmäistä kertaa uudet rinnat. Kovasti olivat turvoksissa ja mustelmilla, mutta silti tuli onnellinen olo; siinä ne nyt tosiaan on. Paksujen sidosten ja liivien alta en ollut uskaltanut kurkkia ollenkaan ja epäilin että rinnat olisi sittenkin jääneet toivomaani pienemmiksi, mutta uskoisin että koko on oikein hyvä kunhan kudokset tuosta asettuu. Pitkän välimatkan takia sovimme, että lähetän viikon päästä jälkitarkastuskuvat klinikalle ja tuttu terveysalan ammattilainen voi poistaa tarvittaessa tikkien solmut (tikit ovat itsesulavia mutta solmukohdat voivat tarvita poistoa haavojen parantumisen myötä). Lähdimme hotellille pakkailemaan ja kaupungissa samana aikaan vierailulla oleva äitinikin poikkesi moikkaamassa meitä. Häntä kyllä koko operaatio hirvitti, mutta ei tuominnut minua sen pahemmin. Kerroin miksi valitsin juuri tämän kirurgin ja klinikan, miten olin varautunut komplikaatioihin ja myöskin syyt miksi olen halunnut tämän toteuttaa. Kyllä hän tuntui ainakin osittain ymmrtävän syitäni. Puolen päivän jälkeen luovutimme hotellin ja lähdimme junalle. Liikkuminen oli melko hidasta, mutta ei kivuliasta. Junamatka kesti noin 5h, suurimman osan ajasta taisin torkahdella kipulääkkeiden vaikutuksen ja edellisen valvotun yön ansiosta.  Perillä ystäväpariskunta oli meitä vastassa ja iltaa vietettiin siinä vielä hetken verran. Iso kiitos myös heille kun olivat kotijoukkoina, ruokkivat kissat ja lämmittivät mökkiä reissun ajan, koska tietysti juuri tähän ajankohtaan osui tammikuun kovimmat pakkasetkin. Illalla otin lääkekombon ja kävin valtavaa tyynykasaa vasten nukkumaan.

2. päivä leikkauksen jälkeen

Tämä yö sujui jo paremmin. Nukuin n. 4 tunnin erissä, heräsin keskellä yötä, santsasin vähän lääkitystä ja jatkoin unia. Torkuttelin pitkälle aamupäivään ja kävin tänään ensimmäistä kertaa suihkussa leikkauksen jälkeen. Hiusten pesu onnistui jotenkuten varovaisesti. Puoliso avustelee esim. takin laittamisessa päälle ja ruoanlaitossa.  Liikkuminen on melko kankeaa, etenkin sohvalta / sängystä ylös nouseminen on vaikeaa. Koska en ole tottunut nukkumaan puoli-istuvassa asennossa, selkä on vähän jumissa. Onneksi meillä on tavallista korkeampi ja melko kova sänky, joten nouseminen on paljon helpompaa kuin pehmeästä hotellisängystä. Hengittäminen sujuu ihan hyvin, syvään voi hengittää varovasti ja rauhallisesti. Ponnarin saan juuri ja juuri laitettua itse niskaan, mutta en pään päälle nutturalle. Kauheasti tekisi mieli nostella kissoja syliin mutta se on kiellettyä ainakin seuraavat pari viikkoa. Täytyy myös pitää huoli että ne eivät tallo rintojen päälle kun änkeävät syliin. Tukiliivit ovat yllättävän mukavat, vaikka leikkausturvotusta on vielä selvästi kropassa. Etenkin rasvaimu jätti aika hurjat mustelmat jälkeensä, mutta muuten ei ole kunnossa valittamista. Ihan hyvillä fiiliksillä siis toivutaan operaatiosta. Vielä ei ainakaan kaduta eikä harmita! :D Joka kerta kun kulkee peilin ohi niin katsoo vaan ihan epäuskoisena että nuo on tosiaan omat rinnat, ei mitkään topatut liivit. Nämä ei myöskään tunnu vierailta, en todellakaan tunne implanttia tuolla sisällä (ainakaan vielä). Kovin on kiinteät ja turvonneen tuntuiset, mutta ihan omilta rinnoilta tuntuvat. Nänneissä on tunto kokolailla entisellään, reagoivat kylmään ja kevyenkin kosketuksen tuntee. Ehkä siksi myös sopeutuminen uusiin rintoihin tuntuu helpolta koska niissä on kuitenkin vielä jotain tuttuakin mukana. :)