perjantai 31. tammikuuta 2014

Uutuuslävistys

Oon pitkään kipuillut että haluan kielikorun. En oo uskaltana paitsi nyt!

 Moin viikko sitten rupesin toden teolla miettimään sitä, etsin netistä vähän alueen firmoja ja sitä rataa. Aika heikosti löytyy lävistysliikkeitä, tatuointia harrastetaan täällä pilvin pimein mutta lävistykset tuntui olevan jännempi juttu. Patongilta valikoitui yksi paikka, missä päätin käydä kysymässä. Heiltä kuitenkin sanottiin etteivät tee enää, mutta neuvoivat yhteen toiseen paikkaan. Kierreltiin siinä Bangla Roadin (se pahamaineinen bilekatu) tuntumassa, ja poikettiin muutamaan kyselemään, pari liikettä ei tehneet ollenkaan, yksi teki mutta lävistäjä ei ollut paikalla ja hinta oli 1500baht (n. 35e), ja muutenkaan ei jäänyt hyvää fiilistä kys.firmasta. Sitten etsittiin tämä liike mistä saimme ensin vinkin, ja mistä olin lukenut netistäkin että tekevät lävistyksiä . Micro Tattoo sitten hoiti homman mallikkaasti, hyvällä englannilla, siistillä ja nopealla työllä. Käytiin ensin tien vastapäätä olevassa intialaisessa ravintolassa vähän haukkaamassa härkää ja minä rohkeutta keräämässä, ja sitten vaan sisälle rei'itettäväksi! Noin nelikymppinen nainen tuikkasi korun nopeasti paikoilleen, odotin paljon pahempaa kipua ja pihdeillä kiskomista mitä se loppujen lopuksi olikaan. Koko toimitus kesti ehkä minuutin jos sitäkään, eikä tullut verta tai kuolaakaan rinnuksille :D Hinta oli 1000baht (n. 25e) koruineen.

Parin viikon päästä sitten pienempää korua vaihtamaan.
Koru tuntuu olevan hyvässä kohtaa, ei muljua tai paina ollenkaan kun kieli on "levossa". Mutta kuitenkin on kivasti näkyvillä ettei liian syvälläkään. Nyt vaan jäitä ja buranaa ja pikaista paranemista!

Alla on pari kuvaa toimituksesta, kuvissa esiintyy neula, kieli ja tuore koru eli

Omalla vastuulla :)

..











..




@ Micro Tattoo


Pientä turvotusta havaittavissa
Siellä se on. :)

2 kommenttia:

  1. Hui kauhistus :D Mut hienoo ku uskalsit! Ite en kyl kieleen pystyis ottaa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pitkaan oon sita itsekin miettinyt, nyt sit paatin uskaltaa. Kiva on ollut, ja hyvin parantunutkin! Nyt viikko ottamisen jalkeen ei sare juuri lainkaan, pienta turvotusta on viela mutta muuten ok. :)

      Poista

A comment makes my day!