torstai 4. tammikuuta 2018

Ripsienpidennyksistä taas kerran

Tänään otatin ripsienpidennykset pois ainakin toistaiseksi. Tässä kun blogiarkistosta kaivelin ripsienpidennys-tunnuksella tehtyjä postauksia, niin onhan tuo aika hurjaa että olen pitänyt käytännössä 5 vuotta enenmmän tai vähemmän putkeen pidennyksiä.  Nyt tuntui kuitenkin siltä että on aika olla au naturel. Omat ripset ovat laittajani Aunin mukaan edelleen vahvat ja hyväkuntoiset, ja ehkä jossain vaiheessa palaan taas säihkysilmien pariin, mutta nyt talven tummuuden keskellä haluan vähän irtutua ja päästä hieromaan silmiä oikein antaumuksella :D

Aloitin aikoinaan klassisista pidennyksistä, koska volyymit olivat tuolloin vain missien ja Hollywood-tähtien säihkysilmien salaisuus. Jos en ihan väärin muista, Pikku Span Edla minulle taisi ensimmäiset volyymit laittaa ja siitä se rakkaus sitten lähtikin. Nyt on tullut taas reilusti vuosi pidettyä ripsiä yhteen putkeen! Täältä Joensuusta olen löytänyt luottolaittajat Hyvänolonkeskuksesta. Kaikki keskuksen ripsientekijät tekevät kaunista ja siistiä jälkeä. Itse olen käynyt eniten Aunin laitettavana ja voin kaikella lämmöllä suositella. <3

Yhdessä vaiheessa poukkoilin tekijältä toiselle kun etsin sitä parasta kantapaikkaa. Tuli testattua kotilaittajat sun muut ja täytyy sanoa että on siinä huima ero laittaako ammattilainen kunnon työskentelytilassa - ja välineillä vai joku ripsikurssin käynyt kotituunaaja sohvalla tai sängyllä pöytälampun valossa. (En nyt sano etteikö kotituunaajallakin voisi olla taitoa tehdä - mutta verrataan tässä nyt vaikka koti-autotallia ja autokorjaamoa tai kotibileissä väsättyjä booleja ja ravintoladrinkkejä keskenään.. u get the picture ) Näin jälkikäteen ajateltuna on aika sairaan hyvää tuuria ollut matkassa, etten ole kertaakaan saanut silmätulehduksia tai allergisia reaktioita. Aika huolettomasti olen ripsiin ja niiden laittoon suhtautunut. Nyt kuitenkin taakse päin katsoen ja kokemuksia vertaillen; 

Ihmiset, käyttäkää ammattilaisia - he ovat sinua ja sinun terveyttä ja turvallisuuttasi varten kouluttautuneet, hankkineet työskentelyvälineet ja tilat  - ja saat kuluttajansuojalain suomat oikeudet jos jotain menee pieleen. Nykyään ripsien laittaminen ja huoltaminen kosmetologin luona on todella paljon edullisempaa kuin silloin kun itse aloitin ripsien kanssa - silloin pelkkä huolto klassisiin ripsiin saattoi maksaa 80-90€! Kotilaittajat ottavat lähes poikkeuksetta huolloista sen 20-40€ kun 50-60 eurolla saat jo ammattilaisen tekemät huollot. Taiteenlaji, missä vahvoja kemikaaleja käsitellään silmän välittömässä läheisyydessä, ei ehkä ole se oikea paikka säästää kymppiä tai kahta. 

Preach!
Instakaappaus megaräpyttimistä kun piti saada vähän näyttävämpää sorttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

A comment makes my day!