sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Matkakuume

Tiedättehän sen FB:n muistot-palvelun. Se näyttää minulle kuvia Thaimaasta. Ihan jatkuvasti. Valkoista hiekkaa, surffitukka, rusketus, turkoosi meri. SIITÄ ON KAKSI VUOTTA.  En ole käynyt missään kunnon reissussa kahteen vuoteen. Ihan kauhea ajatus. Mihin se aika on mennyt? No, sinkkuiluun (yksi matka sekin..), koulusta valmistumiseen, työntekoon, uuteen parisuhteeseen. Onko minusta tosiaan tullut näin mukavuudenhaluinen ja tylsä että olen paiskinut vuoden verran hommia ilman että olen kerryttänyt senttiäkään matkakassaan?? On. Niin siinä on juuri käynyt.

Tilanne muuttuu just. Nyt.

Miika valmistuu kesällä 2017. Arvatkaapa mitä me sitten tehdään. Aivan oikein, painellaan hippulat vinkuen palmupuiden katveeseen. Aiemminkin varmaan jo pääsisi 2 viikon lomalle. Mutta se ei riitä. Minulle ainakaan. Nyt jos alkaa ajoissa määrätietoiselle säästökuurille, ja saan edelleen kiitettävästi tunteja töistä, meillä pitäisi olla siinä vaiheessa tarpeeksi rahaa säästössä muutaman kuukauden Aasian reissulle. Olen haaveillut myös jo jatkosta. Pari kuukautta puhdasta lomailua ja siitä kuuluisasta oravanpyörästä irroittautumista, jonka jälkeen asetamme tohvelit Australian mantereelle. Siellä saa huuhailla vuoden work & holiday viisumilla, joka myönnetään alle 30-vuotiaille. Se on siis vähän että nyt tai ei koskaan, ennen kuin olen virallisesti liian vanha näihin hommiin :D

Tietysti ajatus siitä että reissuun pääsee aikaisintaan PUOLENTOISTA VUODEN KULUTTUA on jäätävän masentava. Mutta onpahan aikaa kerrytellä sitä matkakassaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

A comment makes my day!