torstai 20. maaliskuuta 2014

AOWD part 1

Joskus minullakin käy hyvä tuuri. Olin lähdossa Raya Noille lapsenvahtikeikalle, kun asiakas ilmoittikin että lapsi jää kotiin isän kanssa. No, olin ehtinyt jo tulla veneeseen mukaan, ja sitten kouluttajamme Pate kysyi, haluaisinko aloittaa AOWD-kurssin, tilaakin olisi kun on vain kaksi muuta oppilasta. Ehdottomasti YES!

Advanced Open Water Diver kurssi, eli laitesukelluksen jatkokurssille pääsin. Eihän minulla tietenkään ollut mitään varusteita, ei edes sitä uudenkarheaa sukellustietokonetta ranteessa mukana minkä ostin, mutta saatiin koottua varavarusteista minulle hyvä setti käytettäväksi. Löytyi myös ylimääräinen tietokone, ja onneksi olin sentään tajunnut ottaa bikinit ja sarongin pyyhkeeksi mukaan!

Deep- Syvasukellus
 Aallokko oli matkalla melkoinen joten ensin jäimme Raya Yain poukamaan tekemään syväsukelluksen. 28 metriin mentiin, eikä sitä eroa kovin edes havainnut näin kirkkaissa vesissä. Sama syvyys tuntuisi Suomessa varmasti kolme kertaa vaativammalta. Paineen vaikutuksen havainnollistamiseksi Pate otti mukaansa kirkkaan punaisen avaamattoman sipsipussin. Pinnalla punainen ja ilmava pussi muuttui syvyyksissä ruskeaksi ja kasaan lytistyneeksi. Lyhyesti; mitä syvemmälle mennään, sitä enemmän ilma tiivistyy kasaan. Sukeltajalla tämä näkyy ensimmäisenä ilmankulutuksessa ja lyhentyneenä sukellusaikana. Myös värien aallonpituudet toimivat vedessä eri tavalla kuin pinnalla: sininen ja vihreä väri säilyvät syvimmälle, mutta punainen puolestaan ei pääse läpäisemään aaltoja, ja siksi punainen pussi näytti ruskealta.

Vaikka paineesta ja sen vaikutuksista on tolkutettu jatkuvasti, nyt vasta kunnolla hoksasi kuinka paljon se tekeekään. Ja uskomatonta, kuinka maaeläjä ihminen voi tasata paineensa syvyyksiin sopivaksi!
Mureena kurkkasi raya Noilla


Navigointi - Suunnistussukellus
Raya Noin saari
Suunnistaminen on sukeltajalle yksi tärkeimmistä taidoista. Sitä ei juurikaan tarvitse virkistyssukeltaessa, missä vain seuraillaan opasta, mutta jos sattuisi yllättävä tilanne, porukka hajaantuisi tai huonon näkyvyyden takia eksyisi suunnasta, olisi hyödykästä tietää missä on ja minne mennä. Luonnonmukaisesti suunnistettaessa pidetään silmällä ympäristöä, aurinkoa, maisemia ynnä muita havaittavissa olevia kiintopisteitä. Me keskityimme kuitenkin kompassin käyttöön.
Ensin laskettiin potkupareja, kuinka monta potkua mahtuu tiettyyn matkaan. Sitten piti suunnistaa neliö kompassin avulla, ja sivun pituus 10 potkuparia. Piti siis muistaa yhtäikaa seurata kompassia, laskea potkuja, sivusilmällä katsoa ettei raavi pohjaa/lähde nousemaan ja vielä hengittääkin on hyvä muistaa! Huuh, hyvinhän se sitten sujui, mutta kyllä jännitti vähän. Lisäksi tehtiin 180asteen suunnistus ja käännös.
Koko ryhmä sai kouluttajalta kehuja, jäi huippu fiilis. Mutta kyllä tuota taitoa on tarpeen reenata!

Virtasukellus
Raya Noi
Täydenkuun jäljiltä saaren liepeillä oli melko voimakkaita virtoja, joten päätimme tehdä virtasukelluksen. Veneestä kun päästiin ja otettiin vähän syvyyttä, virta nappasi meidät mukaan. Ei siinä paljoa voi tehdä, vastaan potkiminen kuluttaa turhaa ilmaa. Sen verran kun väisteli saaren rinnettä että ei törmää kiviin niin virran mukana oli suorastaan mukava lipua. Tämän sukelluksen huipuksi tuli vielä sukelluksen lopulla merikilpikonna näytille.
Olen toivonut että sellaisen näkisin, mutta en ole suuria toiveita elätellyt pelkillä Raya Yain sukelluksilla. Nyt kuitenkin Noilla onnisti! Olimme jo turvapysähdyksessä, 5metrissä, kun Pate yhtäkkiä näytti kilpikonnan käsimerkkiä (kädet päällekkäin nyrkkiin, peukut "soutaa" sivuilla) ja rupesi tähyilemään kivien koloihin. Minä ennätin jo luulla että se näki ihan omiaan, mutta sieltä se konna tuli sitten näyttäytymään, oikein kokonaan ja auringonvaloon hetkeksi. Valokuvaajamme ei ehtinyt ihan mukaan, mutta on tuosta kuvasta evät ja kiven reunaa erotettavissa!
Kurssiin kuuluvia sukelluksia on vielä kaksi jäljellä, aion tehdä nosteen huippuhallinta seka mahdollisesti hylky- tai lajitunnistussukellukset. Saa nähdä!

On se siella!

Ehdottomasti opettavaisin, haastavin ja paras päivä tähän mennessä. This is what this is about!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

A comment makes my day!