Tein pienen miniloman Tampereelle sen
asujaimistoa moikkaamaan. Dieetti jäi Joensuuhun ja nautiskelin
Kaffilassa täysin hyvällä omallatunnolla suklaabrownien ja
luomuomenamehun lifestyle-hintaan 8e. Lisäksi illemmalla käytiin
muistelemassa Shanghain aikoja Thai& Laos – ravintolassa. Aivan
ihanaa ruokaa, tilasin Phad Sii Iu Thai-Laos – annoksen: paistetut
nuudelit, soijakastike, jättikatkarapuja, chiliä,kanaa ja
basilikaa. Ah nams ja oi voi! Thai & Laos Tampere.
Pussitellessa pääsee kyllä
tehokkaasti unohtumaan kuinka herkkua on syödä, ja se sosiaalinen
terapia mikä yhteisen illallisen myötä tulee. No, kohtuudellahan
näistäkin voi nauttia.
Vaikka ajatuksena oli että lähden
ensisijaisesti ihmisiä moikkaamaan, en shoppailemaan, tulihan sitä
alennuksiakin metsästettyä. Täysin uusi tuttavuus oli minulle
maalaiselle Skopunkten. Ja arvatkaa vaan, rakastuin silmittömästi!
Hyviä löytöjä tarttui mukaan myös New Yorkerista sekä
yleensäkin Ideaparkin tasauspäiviltä.
Tässä mun kevään värimaailmaa |
Iso rannekoru, Pieces
Kallokoru ja kultasulkakorvis, New Yorker.
Love-korvikset, Bik Bok.
Leggings, Pieces.
Nilkkurit, Skopunkten.
Lisäksi Adidaksen trikooshortsit sekä alusvaatteita, eivät nyt sattuneesta syystä päässeet kuviin.
Hinnoista sen verran, että nuo kengät oli kalleimmat, 15e. Kerrankin onnistuneita alelöytöjä! Leggingseistä sen verran, että olen pitkään ollut sekä kriittinen että kiinnostunut noista wetlook-tyyppisistä viritelmistä, mutta en ole uskaltanut omiin tukkeihin niitä sovittaa. No, -80% alennuksilla nämäkin tarttui mukaan ja yllätyin kuinka kivat ovatkaan!
Asialliset kävelykengät Pietarin retkeä silmällä pitäen. Isoon cityyn ei lähdetä rähjääsissä tennareissa! |
Pihillä tuulella kun olin, jätin Ginaan täysin kelvolliset ja huokeat farkut, kun ajattelin että saan kyllä nämä löysät kavennettua sopiviksi. Koko aamupäivän koitettiin äitimuorin kanssa farkkuja mallata sopiviksi, mutta kissanvillat - jouduin sittenkin nielemään tappion, hölläämään kukkaronnyörejä ja tilaamaan siskon mukana ne pahuksen farkut.
Ennen Joensuuhun paluuta vielä äidin
kanssa valmistettu pääsiäisateria; me kun olemme perheestä ainoat
ketkä sitä villasukka-Lambia tykkäävät natustaa.
Lampaan ulkofilee punaviini-valkosipuli
marinadissa.
Valkosipuliperunat. Kuori, viipaloi,
kypsennä pannulla öljyssä, mausta (suola, pippuri, yrtit,
valkosipuli..). Lado voideltuun vuokaan, purista valkosipulia sekaan.
Lykkää uuniin. (225C)
Kun perunat on uunissa, ota yön yli
marinadissa lojuneet fileet, paista kuumassa rasvassa, mausta (meillä
käytettiin: pippuri, suola, valkosipuli, rosmariini) ja laita nekin
perunoiden kaveriksi uuniin hetkeksi. Perunat on tässä vaiheessa
olleet n. 15min uunissa, anna olla vielä toiset 15.
Lisänä
yksinkertainen salaatti ja jälkiruoaksi – mitäs muuta kuin
pääsiäismunia!
Sunnuntaiksi sit takaisin Joensuuhun ja
ruokaruotuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
A comment makes my day!