sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

..Pinnan alla meillä oli hauskempaa!

Päätettiin tänä keväänä Tonin kanssa suorittaa laitesukelluksen peruskurssi. Nyt on kaikki teoriaosuudet sekä ensimmäinen allasharjoittelukerta takana.
Olen pitkään jo haaveillut vedenalaisen maailman valloittamisesta, mutta snorklailua pidemmälle en ole päässyt. Vuoden vaihteessa sitten päätin että tämä vuosi ei jää taas yhdeksi ”olispa kiva joskus..” - tänä vuonna asetan tavoitteita ja toteutan haaveita! Ei siis muuta kuin googlailemaan, ja sopivasti Joensuun Urheilusukeltajilla olikin keväälle alkamassa P1-peruskurssi. Sinne vaan viestiä ja osallistumaan. Innostusta hieman toppuutteli 440 euron kurssimaksu, mutta onneksi perheestä löytyi sponsorihaluisia sukeltajia. Samaisten sukeltajien ansiosta säästän selvää rahaa myös varustehankinnoissa, mutta onhan sitä jotain itsekin sijoitettava tähän melko varustepainotteiseen harrasteeseen.
Ensimmäinen ja lähitulevaisuuden kallein ostos oli Mareksen Evolution 7+5 märkäpukusetti. Oikean puvun löytymiseen meni pieni hetki, mutta hieman liian pitkiä lahkeita lukuunottamatta omani on oikein mukavantuntuinen näinkin persevälle muodokkaalle naiseläjälle.

Perusvälineiden, eli maskin, snorkkelin ja räpylöiden osalta pääsin helpolla – snorkkelin ja maskin sain käytettynä, mutta räpylöiden hankinta jäi vähän viime tippaan ja jouduin ottamaan ainoat mitä tarjolla oli – siniset (yök, olisin halunnut neonkeltaiset kuten snorkkelinikin) ja hieman ylihinnoitellut, allasharjoitteluun kuitenkin hyvin soveltuvat umpikantaräpylät paikallisesta pikkupuljusta.

Sitä mukaa kun lajiin tutustuu, laajenee lista varusteluettelossa. Valinnan varaa on jo pelkkien räpylöiden osalta pyörryttävän paljon, puhumattakaan muista varusteista! Koitan kuitenkin tehdä hankintani maltin ja tarpeen mukaan (vaikka olisihan ne huuto.netistä löytyneet pinkki sukeltajan puukko + painovyö ollut aiiivan ihastuttavia!) enkä eksyä turhaan hifistelyyn.

Mitä sukeltaja sitten tarvitsee vähintään avovedessä (Suomessa) sukeltaessaan?
Perusvälineet eli maski, snorkkeli ja räpylät.
-Sukellustossut, joiden kanssa avokantaiset räpylät, tai paljaalle jalalle (joita hyvin pian rupeaa luultavasti palelemaan) umpikantaiset
-Märkä-tai kuivapuku; itse en ole ainakaan vielä kiinnostunut kuivapuvuista, märkäpuku on yksinkertainen ja hinnaltaan huokeampi ratkaisu. Ja tuntuisihan se hölmöltä olla vedessä kastumatta. :D
-Tasapainotusliivi
-Sukelluslaite, joka koostuu kaasupullosta, pulloventtiilistä sekä regulaattorista. Regulaattoriin kuuluu paineenalennin, letkut sekä annostimet
-Paine-sekä syvyysmittarit
-Puukko
-Painovyö ja painoja

Muita ei-pakollisia, mutta usein välttämättömiä varusteita ovat esim. sukelluskellot ja -tietokoneet, lamput, kompassit sekä pariköysi, joka Suomenmaan pimeissä vesissä on usein välttämätön, suorastaan pakollinen.

Hifistelyä voi venyttää ihan loputtomiin asti, mutta tällaisilla perusvälineillä pärjää jo hyvänmatkaa. Ja seuroilta saa usein lainaan liivit, sukelluslaitteen ja pullot. Eli ne ei ole päällimmäisenä hankintalistalla.

Itselläni on tähän mennessä koossa
-Perusvälineet
-Märkäpuku
-Painovyö ja painot

Kiireisimmät hankinnat olisivat nyt vielä sukellustossut ja avokantaräpylät – loput varusteet (puukko, lamppu, hanskat..) saan luultavimmin lainaan tuttavasukeltajilta.

Allasharjoitukset alkoivat 200m uintitestillä sekä vapaasukellus-mittauksella. Sitten siirryttiin perusvälineiden käytön opetteluun – erilaisiin potkuihin, sukellustapoihin sekä snorkkelintyhjennykseen. Päivän mittaan siirryttiin laitteiden käyttöön ja opeteltiin sukelluspaketin kokoamista/purkua, paritarkastusta, veteenmenoa, tasapainottamista, paineentasaus, merkinannot, maskin tyhjennystä sekä poistoa veden alla, annostimien vaihtoa (1. annostimesta vara-annostimeen, sekä parin ilman jakaminen), laitteiden irrottaminen/pukeminen vedessä, uupuneen parin kuljetus, puhaltavasta annostimesta hengittämistä.. 6 tunnin allasaikan ehdittiin käydä melkoisesti asiaa, ja tätä kirjoittaessa kertaan samalla itselleni, mitä kaikkea tulikaan opittua. Mitä enemmän tehtiin, sitä enemmän innostuin lajista – eikä edes klooriveden rypistämät sormet haitanneet!
Tällä kerralla en vielä sukeltanut märkäpuvulla – sen opetteleminen jääkin seuraaviin harjoituksiin..!
7mm kokopuku + 5mm hupullinen shorty



Räpylät ja 10€ alennuksesta bongatut Haltin tennarit

Kesä 2012 uiskentelutunnelmia

Järvihirviöt

En malta odottaa että pääsen taas veteen! Mutta täytyy mainita, että tuli kyllä valittua sellainen laji, että tähän saa euronsa upotettua (heh heh.. :D) hyvin helposti.
 Kuinka paljon rahaa te lukijat olette itse valmiita laittamaan harrastukseen/harrastuksen vaatimiin varusteisiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

A comment makes my day!