Peruskurssin avovesisukellukset

Toni säätää syvyysmittaria

Sukelluskurssin avovesisukellukset sukellettiin Häikänniemessä ja Burmanninniemessä Joensuussa näinä kuluneina kesäkuun viikonloppuina.
Kyllä jännitti, aluksi!
Toni oli parina ja kouluttajat päteviä, joten ei ihmeempiä ilmennyt. Oikean painotuksen löytäminen tuotti aluksi haastetta, mutta siitäkin selvittiin. Lainatossut + avokantaräpylät tuntui isoilta ja vaikeilta kohloilta, ja muutenkin näiden tositoimien myötä sain kehitettyä omaa ostoslistaani, tässä akuuteimmat:

1. Sopivan kokoiset tossut
2. Sukelluskello. Kuulemma pelkkä vedenpitävä ei riitä kun pitäähän sen kellon pärjätä paineessakin. :D
3. Oma lamppu

Ensimmäisen viikonlopun sukelluksilla jatkettiin samaa, mitä oltiin jo altaassakin opeteltu; pelastautumista, pelastamista, maskin tyhjennystä, annostimen vaihtoa sekä lopuksi hieman opeteltiin suunnistamaan veden alla. Syvimmillään oltiin 9 metrissä ruskean mutapöllyn keskellä, näkyvyyttä 0m. En oikein tykännyt, mutta ei kyllä tullut minkäänlaisia hätäpaniikki-oireitakaan. Minulla ei vaan riitä mielenkiinto loputtoman, pimeän mutapohjan kyntämiseen, ei siellä ole mitään nähtävääkään joitain satunnaisia simpukoita lukuunottamatta. Pieni kommellus meinasi käydä, kun itse tunnustelin että vasen räpylä oli löysästi kiinni, puoliksi oikeastaan irti. Syvyyttä oli joku 8m . Samaan aikaan huomasin että parinaru rupesi kiristymään, ja rupesin etsimään Tonia - sehän oli menossa korkkina pintaan! Kouluttaja ei nähnyt Tonia yläpuolella, vaan luuli että minä olen nousemassa hallitsemattomasti pintaan. Hän siis tarttui minua jalasta, siinä sitten venyin kouluttajan ja narun päässä hetken, kunnes saatiin tilanne viestittyä ja noustiin pintaan asiaa selvittämään. Tonilla ei ollut mitään hätää, miksi se olisi pintaan noussut, liivin venttiili oli vain painunut jotenkin niin että se rupesi itsekseen täyttymään (?). Seuraavilla sukelluksilla pysyteltiin n. 6m syvyydessä, kun pohja oli niin sotkussa ettei siellä olisi mitään nähnyt.

Viime viikonloppuna sukelsimme viidennen ja viimeisen avoveden kurssin puitteissa.Kohteena oli Burmanninniemi, jonka näkyvyys olikin sitten huikeasti eri luokkaa Häikänniemeen verrattuna. Siinä missä Häikässä vesi oli ruskeahkoa ja näkyvyys n.4m, Burmannin näkyvyys oli varmaan lähempänä 8-10m ja vesi vihertävän kuulasta. Tämä oli ns. ensimmäinen omatoimisukellus, jossa sukellusparin piti itse osata suunnitella ja toteuttaa sukellus. Kouluttaja oli vain seuraamassa ja tarvittaessa tukena. Kivikkorannasta lähti laskeutumaan mutarinne, mikä jatkuu n. 35m saakka. Suunnitelmana oli pysyä 18-20m, mutta Toni (jonka syvyysmittari ei toiminut) lähti niin vauhdilla pohjaan että sain vasta 18m pysäytettyä menon. Suurimmaksi syvyydeksi tuli 21m. Näkyvyys oli niin hyvä, että pärjättiin hyvin Tonin ainokaisella lampulla (omaani lainasi toinen parivaljakko), ja ei olisi ollut mitään hätää vaikka sekin olisi sammunut. Suunnistaminen oli vähän haparointia, mutta kotiranta löytyi kuitenkin pienen lenkin kautta suht helposti. Tykkäsin valtavasti! Laitteet ja vermeet ei ahdistaneet ollenkaan, tasapainotus sujui ja pinnan alla, kun katsoin Tonin sukeltamista, tuumasin että joo, tää on kyllä meidän harrastus. Pinnalle nousun jälkeen homma kävikin jännäksi; Toni huomasi että sen lamppu, joka oli meidän tutulta lainattu, oli hukkunut! Armoton v-tutus päällä, ja eihän se saanut mielenrauhaa ennen kuin kävi rantaa vielä snorklaamassa. Itsekseni ajattelin että siitä mutarinteestä on kyllä turha toivoa mitään löytävänsä, se on jonkun tulevaisuuden sukeltajan aarre sitten. Vaan eipäs, Negative-Nelly olinkin väärässä; sieltä se nousi pinnalle lamppu (jonka rannehihna oli rispaantunut katki) kourassa. Uskomatonta!

Töiden ja muuton aiheuttamien kiireiden takia tuntui että oltiin tosi huonosti varustauduttu; ei ollut sukellustaulukoita, päiväkirjaa, palautelomakkeita eikä pariköyttä mukana. Jouduttiin lähtemään kauhealla kiireellä pakkaamaan, eikä päästy seuran iltajuhlaankaan paikalle. Se kaikki kiire ja hötinä jäi vähän harmittamaan, mutta kokolailla muuten sukellus oli tähänastisista paras.

Kaikki kunnossa!

Milloinkohan seuraavan kerran päästään aaltojen alle...





PS(st)! Kuvat Markku Leinosen ottamia, löytyvät Joensuun urheilusukeltajien kuvagalleriasta