PMMP: Kiitos kaikesta, kiitos matkasta

 PMMP teki tänä vuonna paluun keikkalavoille. Ensin ilmoitettiin yhdestä stadionkeikasta, sitten lisä-stadionkeikasta, sitten festarikiertueesta ja vielä klubikiertueesta. Kaikki tieto julkaistiin ripotellen, josta jäi hieman hapan maku allekirjoittaneelle, vaikka olin loputtoman paljon odottanut ja toivonut bändin paluuta. No, se on silti PMMP, mitä ollaan fanitettu siskoni kanssa varmaan bändin alkuajoista alkaen. Ostimme siskoni kanssa liput heti ekalle Olympiastadionin keikalle kun liput tulivat myyntiin, lähes vuosi ennen tapahtumaa. Näin kuitenkin PMMP:n jo Ilosaarirockissa ennen stadionia. Onneksi, sillä elokuussa rysähti ja jouduin vakavaan liikenneonnettomuuteen ja stadionille lähtö vaihtui kivenheiton päässä sijaitsevaan HUSiin sekä leikkaussaliin. Samaan aikaan kun pemut vetivät kaikkien aikojen keikkaa, makasin itse leikkaussalissa henkirievusta kiinni pidellen. 

PMMP on ollut yksi suurimmista bändeistä minulle nuoruuden ja aikuisuuteen kasvun aikana. Kuin matkatoveri, jonka kätköistä löytyi aina juuri oikeat sanat, olipa mielentila tai elämäntilanne mikä hyvänsä. Lempparibiisit ovat vaihtuneet elämäntilanteen ja fiiliksen mukaan, mutta se säröinen ja silti eheä, röyhkeä ja nöyrä, ylpeä ja anteeksipyytelemätön ja samaan aikaan ymmärtäväinen ja syvällinen olemus PMMPn tuotannossa on puhutellut minua aina. Muistan keikan Himosfestareilta, jossa soitettiin Se vaikenee joka pelkää, ja kuinka tuijotin kohti taivasta ja pillahdin itkuun keskellä festareita. Muistan vauhdikkaan Tullikamarin keikan jossa Paulalta murtui hammas kesken keikan. Muistan PMMP:n Ruisrockista 2013, jota juhlittiin useana vuonna samalla festariporukalla joka kokoontui ympäri Suomen Turun Ruissaloon - todelliset Kesäkaverit. Muistan kuinka kuuntelin loputtomalla repeatilla Matoja-biisiä kaikessa nuoren aikuisen kirotussa vimmassani. Loputtoman monia muistoja, hetkiä ja tunteita matkan varrelta. 

Harmittaa aivan vietävästi, että noilta ajoilta ei ole juurikaan omia kuvia keikoilta ja festareilta enää tallessa - se oli juuri sitä aikaa kun kuvat kulkivat digipokkarissa eikä puhelimessa. Pari arkistojen helmeä löysin kuitenkin tätä postausta siivittämään: 

"En muista teidän sukunimiä, voiko silloin sanoa ystävä?" - Kesäkaverit, Ruisrock 2013

"PMMP:n keikan jälkeen valkoiset ja mustat tennarit saattaa olla harmaita." - Ruisrock 2013

Pemuvuosi 2024 näytti loppujen lopuksi tältä: Ilosaarirockissa nautittiin keikasta ja bändin paluusta siinä määrin täysin siemauksin että keikasta ei tarttunut digitaltiointeihin muuta kuin pari videopätkää. Keikka oli täynnä asennetta, nostalgiaa, vanhaa kunnon PMMP:tä. Jokaisen laulun sanat ulkoa, itku kurkussa ja ystävien kanssa hetkestä nauttien. Juuri sitä mitä pitikin. Tässä kuvakaappaus keikalta otetusta videosta: 

PMMP Ilosaarirock 2024

Elokuun stadionkeikka meni siis sivu suun ja syksy meni siinä määrin toipuessa onnettomuudesta, etten oikein osannut edes ajatella keikoille lähtemistä, vaikka PMMP tulisikin ihan tähän kotinurkille Joensuun Kerubiin vielä vuoden päätteeksi joulukuussa - toistaiseksi viimeiselle keikalleen (henk. koht. epäilen ja toki toivon että pemut tullaan vielä näkemään keikkalavoilla, mutta ei spekuloida sitä nyt sen enempää). Keikka myytiin tietenkin noin sekunnissa loppuun. Joulukuussa oma kunto alkoi olla sellainen että olisin voinut lähteä keikalle, ja harkitsin jo epätoivoissani lippujen hankkimista vaikka mistä trokareilta jos vain pääsisin fiilistelemään bändiä vielä kertaalleen. Päätin kuitenkin luopua ajatuksesta suolaisia ryöstöhintoja tuijotellessani. Ja niinhän siinä yleensä käy - kun päästät jostain irti, se palautuu luoksesi.

 Keikkapäivän iltana sain yllätyssoiton että nyt olisi mahdollisuus päästä kutsuvieraana Kerubin keikalle - lähdetkö? NO AI LÄHDENKÖ!! Tämä oli niin mieletön yllätys että vieläkin olen viikonlopun jäljiltä tätä kirjoittaessani ihan höpelönä. Tämä ilta korvasikin sitten ne menetykset, täytti toiveet ja odotukset, ja viimeisteli PMMP-matkan juuri toivomallani tavalla. Kiitos Kerubille erityisjärjestelyiden huomioimisesta, kiitos keikkaseuralle kun kutsuit mukaan, ja kiitos PMMP, Kiitos näistä vuosista, matkasta, kaikesta. 

"Perillä on tuolla, edessämme jossain."

Kansallispuistohaaste 7/41: Hiidenportti

 9-11.7.2021

Kesälomareissu jatkui mökkiviikonlopulla Peurajärven virkistys- ja retkeilyalueella Nurmeksessa. Herttainen mökkiryhmä järven rannalla tarjosi upeat puitteet rentoutumiseen ja retkeilyyn. Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee myös lähistöllä, joten tottahan siihen piti käydä tutustumassa samalla. Kuudesta mökistä noin puolet oli vuokrattuna, joten täälläkään ei jouduttu suuresta väenpaljoudesta kärsimään vaikka oltiin keskellä kuuminta lomasesonkia. Valitettavasti Unski löysi jostain pöpeliköstä ihania mätääntyneitä kalanperkeitä ja kieriskeli niissä - olipa kamalan hajuinen koira eikä meillä tietenkään ollut mitään koirien pesuaineita mukana. No, omilla pesuaineilla sitten vaan. Ensimmäinen yö olikin ikimuistoinen kun koko mökki lemusi omenasaippuan ja mätääntyneen kalan sekaiselta märältä koiralta.

Iltatunnelmia Peurajärvellä

 Lauantaina suuntasimme kohti kansallispuistoa. Puiston eteläpään pysäköintialue Käärmesärkkä oli vain muutaman kilometrin päässä mökkialueesta, mutta me suuntasimme 30km päässä sijaitsevalle Palolammen P-paikalle josta alkaa 5km pituinen Hiidenkierros. Jälleen kerran sää ja seura vaikutti reittivalintaan; nuoren koiran kanssa kesähelteillä ei paljoa pidempää retkeä uskaltanut suunnitella.

Hiidenportin pitkoksilla

 Reitti alkoi polkuna joka vei ensin suomifilmimäiseen perinnemaisemaan Kovasinvaaralle. Kaunista niittyaukeaa reunusti metsä joka suunnalta. Aukealta matka jatkui kohti päänähtävyyttä, Hiidenportin rotkoa. Rotko olikin todella vaikuttava. Jyrkkiä kallionreunamia ja syvä rotko, jonka pohjalla Ihmisen kokoisia lohkareen järkäleitä kuin leivänmuruja rotkon pohjalla. 

Tumma suolampi kuin itsensä Hiiden musta silmä kallionjuurella, suon keskellä. Todella kiehtova ja mielikuvitusta kutkutteleva paikka, mutta askeleensa sai valita tarkkaan. Jyrkimmissä kohdissa oli hyvät tukirakenteet ja uusitut portaat rotkon pohjalle, joista osa oli muovimatolla päällystetty nelijalkaisia retkeilijöitä ajatellen. Hienoa! Lounastimme Porttilammen laavulla, jossa vastaan tuli päivän ensimmäiset retkeilijät; Toinen heistä oli 700km vaelluksella Hangosta pohjoiseen, oli huikean kuuloinen reissu ja mietin vielä tänäkin päivänä, kuinkahan pitkälle tuo sisukas nainen lopulta oikein kulki. Itse pulahdin tummassa lammessa virkistävällä uinnilla sillä aikaa kun Miika kokkaili trangialla evästä. Palattiin vielä rotkon kautta takaisin sillä laavu oli pienen poikkeaman päässä rengasreitiltä. Alas rotkoon ja toista puolta ylös. 

Uusitut retkeilyrakenteet 

Koko retkeen meni tällaisella verkkaisella nautiskelutaktiikalla noin 4h. Mökille palattua pistettiin sauna tulille ja syötiin hyvin. Mökkihommissa aikakin tuntuu kuluvan ihan eri tavalla. Tämä oli kiva tapa kokea kansallispuisto hieman "deluxe"retkeilyn muodossa. Telttailussa on oma viehätyksensä, vaan niin on mökkimajoituksessa ja saunomisessakin. :) 

Kansallispuistohaaste 6/41: Itäinen Suomenlahti

 4.7.2021

Meriretki Ulko-Tammioon, Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Arvasin heti alkuun, että kaltaiselleni maakravulle nämä Suomen meripuistot tulee olemaan haaste. Siksipä tartuttiin merihirviötä sarvista ja suunniteltiin kesälomalle reissu merelliseen Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Puisto on tavoitettavuudeltaan meripuistojen helpoimmasta päästä, sillä tänne sai kätevästi varattua päiväretken Kotkan satamasta MeriSet-yrityksen kautta. MeriSet risteilee Vikla III aluksellaan kansallispuiston vesillä ja vuonna 2021 matka maksoi 45€/henkilö (+3€ koira). Merimatka Ulko-Tammion saarelle kestää Kotkan satamasta noin 2h, ja matkan voi nauttia joko laivan kannella tai sisätiloissa. Me valitsimme ulkokannen maisemien, hyvän sään ja seurueen koirien takia. Koronan jyllätessä kansipaikat houkuttelivat myös väljemmän ilmatilan takia. Koirat saavat tulla kannelle, mutta ei sisätiloihin. Kansipaikat ovat suosittuja, joten satamassa kannattaa olla ajoissa jonottamassa pääsyä laivaan. 

Hiiuli-hei, huolta nyt ei!

Vaikka Suomessa jokainen on varmaan tavalla tai toisella tottunut veden läheisyyteen, kyllä merimaisemat ovat silti aivan erilaiset tällaiselle järvi- ja metsä-Suomen maisemiin tottuneelle. Karuja luotoja risteillen meren vihreän, turkoosin ja sinen seassa matka sujui joutuisasti. Merimatkalla voi kirkkaalla säällä nähdä myös n 50km päässä sijaitsevan Suursaaren joka kuuluu Venäjälle. Ulko-Tammion saarella on vahva maanpuolustuksellinen historia. Saarelta löytyy tästä historiasta kertovaa infraa, kuten saaren kallioiden läpi louhittu huoltotunneli sekä asematykkejä. Retken aikana saarella viivytään noin 3h ajan. Saaren tutkimiseen saisi upotettua helposti enemmänkin aikaa, mutta tuossa ajassa ehtii myös kiertää olennaiset paikat, kuten näköalatornin. Söimme eväät rantakallioilla ja kesäpäivän kunniaksi pulahdin kallioiselta rannalta mereen uimaan. Vesi oli yllättävän lämmintä, olisin toivonut helteisen päivän vastapainoksi viilentäviä aaltoja. 

Paluumatka iltapäivän paahteessa alkoi jo uuvuttaa, joten jälleen kerran säänmukainen varustus myös helteessä; aurinkorasvaa, aurinkolasit ja ehdottomasti joku hattu tai päähine varjoa tuomaan, kun viettää merellä useamman tunnin päivästä. Jopa tällaisena tyynenä ja aurinkoisena kesäpäivänä meren aava mahti herätti tällaisessa Järvi-Suomen kasvatissa ihmetystä ja kunnioitusta. Onneksi tällaisia matalan kynnyksen retkiä on tarjolla jotta me maakravutkin pääsemme nauttimaan saaristomaisemista ja merellisistä seikkailuista! 

Ulko-Tammio Itäisellä Suomenlahdella

Kansallispuistohaaste 5/41: Valkmusa

 2.7.2021 

Teimme kesälomareissulla pienen päiväretken Kymenlaaksossa sijaitsevaan Valkmusan kansallispuistoon 4v kihlajaispäivän kunniaksi. Kuljimme Miikan ja Unskin kanssa Läntisen keitaan lenkin. Pituus 2,3km oli paahtavassa helteessä yllättävän haastava etenkin koiranpennulle, vaikka tasaista pitkospuuta matka enimmäkseen olikin. Sääolosuhteita ei ikinä saisi aliarvioida, etenkään lämpöä, vaikka me suomalaiset olemme lähinnä tottuneet suojautumaan kylmältä. Noinkin lyhyelle reitille mahtui upeaa keidassuota, ruovikkoa, metsämaisemia. 

Lenkin puolivälissä oli kiva näköala/lintutorni josta avautui laajat suomaisemat. Vaikka paikkaa kuvattiin Etelä-Suomen erämaisimmaksi suoksi, jatkuvasti ilmassa kaikuva liikenteen melu vei erämaafiilikset kyllä nolliin.. Ehkä täällä Itä-Suomen rauhallisissa puistoissa ollaan totuttu liian hyvään. :) Paahtava +30C helle torppasi myös jatkosuunnitelmat; olisi muuten käyty katsomassa Moronvuoren luola samalla, mutta Unski ei olisi kerta kaikkiaan jaksanut enää pidempää päivää helteessä. Erilainen kansallispuistokokemus siis tällä kertaa - suot on joka tapauksessa aina tämän retkeilijän lempikohteita. 

Kansallispuistohaaste 4/41: Petkeljärvi

 11.-13.6.2021 

Ensimmäinen useamman yön vaellukseni toteutui Taitajan Taipaleella Ilomantsissa. Taitajan Taival on yksi Pohjois-Karjalan vanhimpia vaellusreittejä, joka kulkee Ilomantsin alueella, osittain myös Petkeljärven kansallispuistossa. Vaellus on noin 30km pitkä reitti Petkeljärven Petraniemestä Ilomantsin Mekrijärvelle. Me kuljimme reitin toisin päin, Mekriltä Petraniemeen. Koska reitti ei ole rengasreitti, jätimme seurueen toisen auton valmiiksi Petkeljärvelle "maaliin" ja ajoimme toisella autolla aloituspisteeseen Mekrille. Ensimmäisen päivän etappi jäi lyhyeksi 5,5km pätkäksi myöhäisen aloituksen takia. Yövyimme Linnalammen laavulla (ensimmäinen yöpyminen laavulla minulle). Mukaan pakattu hyttysverkko oli kauniissa alkukesän illassa todellinen pelastus verenhimoisten moskiittoparvien laivueilta. 

Hyttysiä paossa

Vaelluksen toinen päivä alkoi kultaisella auringonnousulla ja tolkuttomalla määrällä hyttysiä. Ei olisi tehnyt mieli nousta hyttysverkon alta laisinkaan. Aamupalaksi testattiin kuivatuista kananmunista valmistettua munax-jauhetta, josta myös hotellien munakokkeliaamiaiset valmistetaan. Hyvin toimi ja tuli herkkumunakkaat aamupalaksi! Jauhe on näppärä proteiinilisä moneen muuhunkin ruokaan sekaan heitettäväksi. Noin 8 aikaan oltiin polulla, ja poikettiin reitiltä katsastamaan Linnamäen muinaismuistoaluetta, jossa on muinoin seissyt jonkinlainen linnoitus tai vartio - itse näin pelkän korkean mäennyppylän, mutta minullapa ei ole arkeologin harjaantunutta katsetta. Matka jatkui harjujen läpi kulkevia polkuja ja hiekkatien pohjia pitkin Hiislammen laavulle, jossa pidimme lounastauon. Aamupäivän matkaosuus Linnalammelta Hiislammelle oli noin 10km. Patikan ajaksi olin laittanut kuivatut jauhelihat ennallistumaan ja riisinkin turpoamaan ja tehtiin lounaaksi ihanan mausteinen meksikonpata. Hiislammen laavulla kannattaa huomioida, että laavu on harjujen päällä, ja vaikka molemmin puolin on parikin lampea, niistä veden hakeminen vaatii jyrkähköä rinnettä kapuamista suuntaan ja toiseenkin. Haaveilin kesäkuumalla myös uimisesta, mutta tässä paikassa veden läsnäolosta huolimatta rannat ei oikein soveltuneet pulahtamiseen. Lounaan jälkeen seurueemme kolmas jäsen kääntyi takaisin ja jatkoi omia polkujaan takaisin autolleen, sillä hän oli jo aiemmin kulkenut suunnittelemamme reitin. 

Minä ja Miika jatkettiin matkaa kaksin reitin seuraavalle osuudelle Hiislammi-Tetrijärvi. Nyt alkoikin se todellinen harjumaisemista "nauttiminen" - eli haastavaa kapuamista ja kipuamista harjulta toiselle ja harjun pohjalle laskeutumista niin että polvissa tuntui. Osan reitistä oikaisimme hiekkatietä pitkin polvia säästääksemme - polku juoksetteli pienen matkan päässä tehden (mielestäni) aivan turhia taivaltajaa kiusoittelevia nousuja ja laskuja. Miksi väen vängällä ähertää pöpelikössä, kun vieressä samaan suuntaan kulkee hiekkatietä? Ehkä minusta puuttuu vielä joku Todellisen Vaeltajan(TM) sielu kun näin helppoon ratkaisuun päädyttiin... Saavutimme Tetrijärven laavun noin klo 15 ja päätimme pitää kunnon tauon. Laavualue oli tosi hieno ja siisti, oli laituri josta pääsi lampeen pulahtamaan ja otettiinpa pienet tirsat laavullakin. Pohdittiin, oltaisiinko jääty tähän yöksi, mutta koska päivää ja kesäyön valoa olisi vielä pitkälti käytettävissä, päätettiin haukata osa huomisen matkasta jo tälle päivälle. Hulppean 3h tauon jälkeen jatkoimme klo 18 maissa matkaa päivän viimeiselle noin 5km pätkälle. Viimeinen osuus pysytteli enimmäkseen upeiden, kapeiden harjujen päällä, joten kulku oli helpompaa. Tetriltä Keltasilmän laavulle kulki päivän viimeinen osuus, ja tämä oli ehdottomasti reitin komeinta maisemaa kapean Hevonharjun päältä molemmin puolin avautuvien kirkkaiden lampien keskellä kulkiessa. Vaikka aluksi mietin, jaksanko yli 20km päivämatkaa, viimeiset 5km olivat lopulta joutuisia ja retken parasta antia. Saavuimme Keltasilmän laavulle n. 19.45 22km päiväpatikan päätteeksi voittajafiiliksellä. 

Pulahdus Tetrijärvellä

Oli ehdottomasti erinomainen päätös jatkaa Keltasilmälle ja leiriytyä siellä, sillä paikka oli ihana. Niin kirkasta vettä olen harvoin Suomessa nähnyt ja laavu on kauniissa puronmutkassa joka yhdistää kaksi lampea toisiinsa. Purossa oli sileä hiekkapohja missä oli virkistävää kahlailla ja huljutella vaelluksen turvottamia kinttuja. Myös ajatus huomisen naurettavan lyhyestä, n 3km loppupätkästä piristi mieltä - rankin osuus takana, nyt pelkästään nautiskelua ja huomenna lyhyt hilpaisu takaisin autolle. Iltapalaksi tehtiin retkiklassikoksi muodostunutta juustopastaa jonka sekaan heitin kuivattuja - ja ennallistettuja- 12% nakkeja. Hyvin toimivat kaikki retkelle kuivatut lihat. Laavulle tuuli illalla sen verran, että päätettiin pystyttää teltta. Nukuin yllättävän hyvin, joskin totesin että kylkinukkujalle mukaan varaamani retkityyny oli liian ohut, ja sain paremman tuen niskalle kun tuuttasin kuivapussin täyteen vaihtovaatteita ja käytin sitä tyynynä. Heräsimme aamulla kuuden maissa ja selvästi maali kiilteli kummallakin jo silmissä, kun edes aamupuuroja ei maltettu keittää vaan syötiin aamiaisleivät ja kaakaot, purettiin leiri ja loikattiin polulle. 

Vasta tässä reitin loppupäässä saavutaan varsinaisen kansallispuiston alueelle. Petkeljärven kansallispuisto on pieni puisto joka ei suurista kävijämääristä kärsi; vuosittain puistossa vierailee vain noin 16 000 kävijää (vrt. Suomen suosituin kp Pallas-Ylläs, 584 000 kävijää vuosittain). kansallispuiston alueella näimme ensimmäistä kertaa muita retkeilijöitä koko matkan aikana. Saavuimme Petkeljärven retkeilykeskukselle jonne jätimme auton noin klo 10. Ensimmäinen 2 yön vaellus, 32km matka kokonaisuudessaan takana ja Petkeljärven kuikka-merkki ansaittu! 

Myöhemmin olen palannut Petkeljärvelle pariinkin otteeseen kiertämään lyhyempiä päiväretkiä sekä geokätköilemään. Alueella on myös vaikuttavaa sotahistoriaa, joten paikka on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta ehdottomasti käymisen arvoinen. Petkeljärven myötä olen nyt käynyt kaikissa Pohjois-Karjalan kansallispuistoissa.