lauantai 10. marraskuuta 2018

Ylipainoiselle rintaimplantit?

Voiko ylipainoisena ottaa rintaimplantit? Lyhyesti, kyllä voi. 

Pari muttaa kuitenkin sisältyy asiaan. 
Merkittävä ylipaino lisää aina komplikaatioiden riskiä anestesiassa ja leikkauksissa. Toipumisaika voi olla pidempi. Ylipaino myös altistaa muille terveysongelmille jotka sitten pitää erityisesti huomioida leikkauksen suunnittelussa. Hyvä lääketieteellistä sanastoa pursuava artikkeli aiheesta löytyy täältä. (Hekkala & Alahuhta, 2006.)

Tähän väliin haluan huomauttaa että altistaa ei ole synonyymi sanalle aiheuttaa. Ylipaino ei automaattisesti tee ihmisestä verenpainelääkkeitä popsivaa diabeetikkoa. Itse olen tutkitusti perusterve kaikin puolin, mutta kiloja vain on vähän enemmän mukana.  Koska henkilökohtaisesti en viihdy nykyisessä olomuodossani, pieni painonpudotus on myös meneillään. Olen kuitenkin koko aikuisikäni ollut aina väh.5kg ylipainon puolella ja uskon että minut nyt on vain rakennettu vähän vantterammalla muotilla. Se alle 70kgssä pysyminen oli jatkuvaa taistelua nälkää vastaan, syömisen kontrollointia ja kaloreiden laskemista. Siihen en enää halua palata. Minusta tuskin koskaan tulee 60-kiloista, mutta 70-75 olisi jo ihan hyvä myös, etenkin jos pystyn saavuttamaan sen järkevällä ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla. 

Tällä hetkellä painoa on 89kg, BMI on n.33. Se on korkea, tiedän, ja itseäni häiritsee tuo kategoria "merkittävä lihavuus." -5kg on jo tultu alaspäin, toisen -5 olisi tavoitteena saada tämän vuoden loppuun mennessä. En halua lietsoa painokammoista kulttuuria, ja haluaisin saada enemmän huomiota sille, että numerot ovat vain numeroita. Moni ylipainoinen ihminen ei edes halua laskea omaa BMItään koska tulokset tuntuvat syyllistäviltä ja uhkaavilta. Ei kukaan halua kuulla olevansa merkittävästi tai vaikeasti lihava. Terveyden kannalta ja etenkin leikkaus- yms. hoito-operaatioissa näiden lukujen selvittäminen on kuitenkin joskus välttämätöntä, ja haluaisinkin että "age is nothing but a number" mentaliteetti saataisiin myös vielä joskus muotoon weight is nothing but a number. Että niitä vaa'an lukemia ei tarvitsisi kammota, vaan katsoa missä mennään, kirjata numero tietoihin ja jatkaa elämää. Jos ihmisen muu terveys viittaa siihen että painoa pudottamalla terveysasiat tai henkilön oireet/sairaudet/ vaivat saataisiin paremmin balanssiin, mielestäni on hyväksyttävää että lääkäri ottaa asian esille. Jos taas ihminen on tullut vastaanotolle vaikkapa korvakivun takia eikä kärsi selvästi suoraan ylipainosta johdannaisista oireista, ensimmäisenä painon esille nostaminen on törkeää.

Kysyin asiasta kummassakin konsultaatiossa itse, ja vastaukset olivat hyvin samanlaisia. Leikkaus voidaan suorittaa nykypainossanikin, mutta muutaman kilon pudotus olisi hieno juttu. BMI suositus olisi anestesiassa suoritettavalle leikkaukselle alle 32. Tämä tarkoittaa minulla 2-3kg pudotusta, enkä epäile hetkeäkään ettenkö onnistuisi karistamaan kiloja leikkaukseen mennessä.  Oma henkilökohtainen pitkän matkan tavoitteeni on saada BMI alle 30, eli -10kg painoa pois. Koska olen aina ollut tällainen bulkimpi tapaus, toivon implanttien myötä saavuttavani vihdoin sopusuhtaisen olon omassa kropassani. Minua eivät ulkomuodossani haittaa muodokkaat reidet, iso peppu, pieni pömppömahanikaan, jos myös rinnat olisivat ns. samaa sarjaa. Silloinkin kun olin -20kg hoikempi, ongelma pysyi samana. Eli "laihduta, läski!" - ei ole ratkaisu, se on jo testattu ja olo oli silloin ihan yhtä epäsopusuhtainen kuin nyt. Kyse ei ole siitä mitä minulla jo on, vaan siitä mitä puuttuu.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

A comment makes my day!