tiistai 10. huhtikuuta 2018

Oisit sie miun?

Sain kuulla tämän kysymyksen 2.7.2017.
Aamuvarhaisella, talomme läheisen lammen rantalaiturilla.

Oisit sie miun?

Olisin.

Morning of all mornings.
Miksi en ole aikaisemmin saanut kirjoitettua aiheesta? En tiedä, ajattelin kai että tästä pitäisi tehdä joku järjettömän hieno ja hyvin suunniteltu postaus. Miksi sitten nyt kirjoitan siitä? Koska olemme alkaneet suunnitella jo seuraavaa askelta. ;) 

Pidimme asian sen aikaa salaisuutena että saimme sormukset hankittua. Materiaalivalintamme oli alusta pitäen selvä. Päädyimme harjattuun titaaniin, sekä minulle pieni kivi säihkymään sormukseen. Seuraavaksi lähetimme kummankin perheille kutsun kihlajaisillalliselle, jolloin vasta "virallisesti" tiedotimme asiasta. 
Kihlajaisten juhlapaikka

Kihlajaisia vietimme Imatran Valtionhotellissa. Samalla perheemme tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Minun perhe otti uutisen vastaan vähän varautuneemmin kuin Miikan, mutta pääsääntöisesti kaikki tuntuivat nauttivan illasta ja olevan onnellisia puolestamme. Itselle jäi hyvät muistot, sillä halusimme juhlistaa kihlausta perinteiseen tyyliin, tuoden perheet yhteen ja tarjota hyvää ruokaa "shokkiuutisen" kanssa sulateltavaksi. Olen aina myös halunnut yöpyä Valtionhotellissa Vuoksen varrella, joten tämäkin toive toteutui samalla, vieläpä kattohuoneiston junior suitessa. 

Ei tämä elämä nyt suuresti ole uuden korun myötä muuten muuttunut, mitä nyt vähän tarkemmin on ruvettu miettimään lähivuosien suunnitelmia ja säästötavoitteita.. :)
 



 Valokuvaamossa otettuja kuvia on suunniteltu kihlauksesta lähtien vaan milloinkahan tuota saisi aikaiseksi. Ehkä ensi kesänä, kun tulee ensimmäinen vuosi kihlauksesta täyteen? :D
Se pakollinen pönötyskuva.

3 kommenttia:

  1. Kaunis ihana kuva, komea pari! <3

    VastaaPoista
  2. Hyvää huomenta, olen Josef Lewis. Hyvämaineinen, oikeutettu ja akkreditoitu lainanantaja. Me myöntäkää kaikenlaista lainaa nopeasti ja helposti, henkilökohtainen laina, autolaina, kotilaina, opintolaina, yrityslaina, inventor-laina, velkojen konsolidointi. jne

    Hanki hyväksytty yrityksille tai henkilökohtaisille lainoille tänään ja hanki varoja saman viikon hakemuksen aikana. Nämä henkilökohtaiset lainat voidaan hyväksyä riippumatta luottotietosi ja on paljon onnellisia asiakkaita varmuuskopioida tämän vaatimuksen. Mutta et saa vain tarvitsemasi henkilökohtaisen lainan; saat halvin. Tämä on meidän lupaus: Takaamme Alin kurssin kaikille lainoille, joilla on vapaa vakuus.

    Pyrimme jättämään positiivisen kestävän vaikutelman ylittämällä asiakkaidemme odotukset kaikessa, mitä teen. Tavoitteenamme on kohdella sinua arvokkaasti ja kunnioittavasti tarjoamalla korkealaatuista palvelua hyvissä ajoin. Ei sosiaaliturvaa Tarvittava määrä eikä luottotarkastusta tarvita, 100% taattu. Kannattaa välittömästi ilmoittaa välittömästi alla olevista yksityiskohdista, jos olet kiinnostunut lainauksesta ja ole huijauksia.

    Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
    Soita / WhatsApp: +16626183756
    Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com


    VastaaPoista

A comment makes my day!