Kansallispuistohaaste 4/41: Petkeljärvi

 11.-13.6.2021 

Ensimmäinen useamman yön vaellukseni toteutui Taitajan Taipaleella Ilomantsissa. Taitajan Taival on yksi Pohjois-Karjalan vanhimpia vaellusreittejä, joka kulkee Ilomantsin alueella, osittain myös Petkeljärven kansallispuistossa. Vaellus on noin 30km pitkä reitti Petkeljärven Petraniemestä Ilomantsin Mekrijärvelle. Me kuljimme reitin toisin päin, Mekriltä Petraniemeen. Koska reitti ei ole rengasreitti, jätimme seurueen toisen auton valmiiksi Petkeljärvelle "maaliin" ja ajoimme toisella autolla aloituspisteeseen Mekrille. Ensimmäisen päivän etappi jäi lyhyeksi 5,5km pätkäksi myöhäisen aloituksen takia. Yövyimme Linnalammen laavulla (ensimmäinen yöpyminen laavulla minulle). Mukaan pakattu hyttysverkko oli kauniissa alkukesän illassa todellinen pelastus verenhimoisten moskiittoparvien laivueilta. 

Hyttysiä paossa

Vaelluksen toinen päivä alkoi kultaisella auringonnousulla ja tolkuttomalla määrällä hyttysiä. Ei olisi tehnyt mieli nousta hyttysverkon alta laisinkaan. Aamupalaksi testattiin kuivatuista kananmunista valmistettua munax-jauhetta, josta myös hotellien munakokkeliaamiaiset valmistetaan. Hyvin toimi ja tuli herkkumunakkaat aamupalaksi! Jauhe on näppärä proteiinilisä moneen muuhunkin ruokaan sekaan heitettäväksi. Noin 8 aikaan oltiin polulla, ja poikettiin reitiltä katsastamaan Linnamäen muinaismuistoaluetta, jossa on muinoin seissyt jonkinlainen linnoitus tai vartio - itse näin pelkän korkean mäennyppylän, mutta minullapa ei ole arkeologin harjaantunutta katsetta. Matka jatkui harjujen läpi kulkevia polkuja ja hiekkatien pohjia pitkin Hiislammen laavulle, jossa pidimme lounastauon. Aamupäivän matkaosuus Linnalammelta Hiislammelle oli noin 10km. Patikan ajaksi olin laittanut kuivatut jauhelihat ennallistumaan ja riisinkin turpoamaan ja tehtiin lounaaksi ihanan mausteinen meksikonpata. Hiislammen laavulla kannattaa huomioida, että laavu on harjujen päällä, ja vaikka molemmin puolin on parikin lampea, niistä veden hakeminen vaatii jyrkähköä rinnettä kapuamista suuntaan ja toiseenkin. Haaveilin kesäkuumalla myös uimisesta, mutta tässä paikassa veden läsnäolosta huolimatta rannat ei oikein soveltuneet pulahtamiseen. Lounaan jälkeen seurueemme kolmas jäsen kääntyi takaisin ja jatkoi omia polkujaan takaisin autolleen, sillä hän oli jo aiemmin kulkenut suunnittelemamme reitin. 

Minä ja Miika jatkettiin matkaa kaksin reitin seuraavalle osuudelle Hiislammi-Tetrijärvi. Nyt alkoikin se todellinen harjumaisemista "nauttiminen" - eli haastavaa kapuamista ja kipuamista harjulta toiselle ja harjun pohjalle laskeutumista niin että polvissa tuntui. Osan reitistä oikaisimme hiekkatietä pitkin polvia säästääksemme - polku juoksetteli pienen matkan päässä tehden (mielestäni) aivan turhia taivaltajaa kiusoittelevia nousuja ja laskuja. Miksi väen vängällä ähertää pöpelikössä, kun vieressä samaan suuntaan kulkee hiekkatietä? Ehkä minusta puuttuu vielä joku Todellisen Vaeltajan(TM) sielu kun näin helppoon ratkaisuun päädyttiin... Saavutimme Tetrijärven laavun noin klo 15 ja päätimme pitää kunnon tauon. Laavualue oli tosi hieno ja siisti, oli laituri josta pääsi lampeen pulahtamaan ja otettiinpa pienet tirsat laavullakin. Pohdittiin, oltaisiinko jääty tähän yöksi, mutta koska päivää ja kesäyön valoa olisi vielä pitkälti käytettävissä, päätettiin haukata osa huomisen matkasta jo tälle päivälle. Hulppean 3h tauon jälkeen jatkoimme klo 18 maissa matkaa päivän viimeiselle noin 5km pätkälle. Viimeinen osuus pysytteli enimmäkseen upeiden, kapeiden harjujen päällä, joten kulku oli helpompaa. Tetriltä Keltasilmän laavulle kulki päivän viimeinen osuus, ja tämä oli ehdottomasti reitin komeinta maisemaa kapean Hevonharjun päältä molemmin puolin avautuvien kirkkaiden lampien keskellä kulkiessa. Vaikka aluksi mietin, jaksanko yli 20km päivämatkaa, viimeiset 5km olivat lopulta joutuisia ja retken parasta antia. Saavuimme Keltasilmän laavulle n. 19.45 22km päiväpatikan päätteeksi voittajafiiliksellä. 

Pulahdus Tetrijärvellä

Oli ehdottomasti erinomainen päätös jatkaa Keltasilmälle ja leiriytyä siellä, sillä paikka oli ihana. Niin kirkasta vettä olen harvoin Suomessa nähnyt ja laavu on kauniissa puronmutkassa joka yhdistää kaksi lampea toisiinsa. Purossa oli sileä hiekkapohja missä oli virkistävää kahlailla ja huljutella vaelluksen turvottamia kinttuja. Myös ajatus huomisen naurettavan lyhyestä, n 3km loppupätkästä piristi mieltä - rankin osuus takana, nyt pelkästään nautiskelua ja huomenna lyhyt hilpaisu takaisin autolle. Iltapalaksi tehtiin retkiklassikoksi muodostunutta juustopastaa jonka sekaan heitin kuivattuja - ja ennallistettuja- 12% nakkeja. Hyvin toimivat kaikki retkelle kuivatut lihat. Laavulle tuuli illalla sen verran, että päätettiin pystyttää teltta. Nukuin yllättävän hyvin, joskin totesin että kylkinukkujalle mukaan varaamani retkityyny oli liian ohut, ja sain paremman tuen niskalle kun tuuttasin kuivapussin täyteen vaihtovaatteita ja käytin sitä tyynynä. Heräsimme aamulla kuuden maissa ja selvästi maali kiilteli kummallakin jo silmissä, kun edes aamupuuroja ei maltettu keittää vaan syötiin aamiaisleivät ja kaakaot, purettiin leiri ja loikattiin polulle. 

Vasta tässä reitin loppupäässä saavutaan varsinaisen kansallispuiston alueelle. Petkeljärven kansallispuisto on pieni puisto joka ei suurista kävijämääristä kärsi; vuosittain puistossa vierailee vain noin 16 000 kävijää (vrt. Suomen suosituin kp Pallas-Ylläs, 584 000 kävijää vuosittain). kansallispuiston alueella näimme ensimmäistä kertaa muita retkeilijöitä koko matkan aikana. Saavuimme Petkeljärven retkeilykeskukselle jonne jätimme auton noin klo 10. Ensimmäinen 2 yön vaellus, 32km matka kokonaisuudessaan takana ja Petkeljärven kuikka-merkki ansaittu! 

Myöhemmin olen palannut Petkeljärvelle pariinkin otteeseen kiertämään lyhyempiä päiväretkiä sekä geokätköilemään. Alueella on myös vaikuttavaa sotahistoriaa, joten paikka on syrjäisestä sijainnistaan huolimatta ehdottomasti käymisen arvoinen. Petkeljärven myötä olen nyt käynyt kaikissa Pohjois-Karjalan kansallispuistoissa.