sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Jaaha! Mitä sitä sitten!

Vuosi 2014

-Asuin Thaimaassa 4kk
-Suoritin AOWD-jatkokurssin laitesukelluksessa
-Näin leopardihaita, merikilpikonnan, valkotäplähaita, sekä muita järjettömän hienoja otuksia sukelluksilla.
-Erosin pitkäaikaisesta parisuhteesta
-Elin pahvilaatikkoelämää, käytännössä asunnottomana perheen ja tuttujen nurkissa
-Nautin sinkkuilusta
-Juhlin. Paljon.
-Olin todella eksyksissä oman elämäni kanssa
-Löysin uskoa ja motivaatiota tulevaisuuteen
-En ottanut isoja kriisejä synttäreistä. (Heheh odotas vaan 2015 ja 25v...)
-Sain pidettyä painon jotakuinkin samoissa lukemissa koko ajan

And now?

-En halua enää ikinä unohtaa itseäni ja minulle tärkeitä asioita kenenkään miehen takia.
-Aion uskaltaa enemmän. Ottaa rohkeasti vastaan kaikki mahdollisuudet
-Opetella eroon epäonnistumisen pelosta.

-Uskon että ketään ihmistä ei voi väkisin pitää elämässään. Toiset ovat matkassa hetken mukana, toiset pysähtyvät ohikulkiessaan halaamaan, toiset palaavat ajoittain takaisin, toiset pysyvät loppuun asti. Ja niilläkin, jotka satuttaa, on oma roolinsa. Jokainen kohtaaminen on kuitenkin tärkeä ja muokkaa sinua, pienen palasen kerrallaan.



1 kommentti:

A comment makes my day!