tiistai 6. toukokuuta 2014

Paluu Suomeen

Phuketista lähtiessämme vuokranantajamme antoi minulle päivällä takaisin 15000bahtin takuuvuokrasta vain 12000. Hän sanoi että loput 3000 saan sitten, kun kämppä on tsekattu ja vesi ja sähkölasku vähennetty. Kappas vaan, kuin viimeisen kuukauden sähkölasku olikin sitten 2930baht, 70e! Siihen nähden että tuon kuukauden ajasta olemme olleet 2viikkoa kiertelemässä saarilla, kysyin että kuinka tämä voi pitää paikkansa. Siinä sitten suurin elein näyteltiin lukemia ja tarkastettiin mittareita, mutta huijatuksi tultiin. Tietysti mies tiesi, että kun ollaan lähdössä pois maasta, meillä ei ole aikaa jäädä asiaa selvittämään/viedä valitusta eteenpäin minnekään. Eikä ole kuulemma eka kerta talossa kun asiakkaille näin käy.
The Pier Service Apartmentsien manageri Peter on siis kyseessä. Äärettömän mukava mies muuten, mutta tuo ahneus kyllä himmensi muuten hyvän asuinpaikan pisteitä. Sähkölasku nousi joka kuukausi, vaikka emme sähkönkäyttöä itse lisänneet (esim. säätäneet ilmastointia tms.), no, tästä en viitsinyt ruveta rutisemaan paitsi tämä viimeinen oli kyllä törkeää, kun alussa sähkölasku oli 1400baht, sen jalkeen 2000 ja nyt yhtäkkiä liki 3000.

Tämä jäi kuitenkin ainoaksi tällaiseksi huijaukseksi, mitä  Thaimaassa kohdattiin. Muuten ei ole tullut mitään huijaus- tai ryöstöyrityksiä, eikä myöskään koko 4kk aikana liikenteessä sattunut mitään, vaikka päivittäin skootterilla ajeltiin.

Matka Suomeen kesti kaikkineen vuorokauden. Ensin lensimme Phuketista Bangkokiin, jossa Suvarnabhumin kentällä odotimme yön yli Finnairin lentoa.
Yö lentokentällä

Bangkok Suvarnabhumi international airport
10h lento Suomeen sujui ihan hyvin, ja raikkaassa +5 asteen säässä  meitä oli kaveri Hki-Vantaalla vastassa.


Ensimmäiset asiat mitkä vaatii totuttelua Suomessa
-yli 25 asteen lämpötilaero
-oikeanpuoleinen liikenne
- hanavesi <3
-hiljaisuus, liikenteen rauhallisuus.
-netti on koko ajan taskussa, ei tarvitse etsiä wifispotteja ravintoloista

Yöllä vaan kuuntelin, kun ei kuulunut kerta kaikkiaan mitään ääniä. Thaimaan ikkunan alla kuului aina liikenteen melu, koirien räksytystä, lintujen ja gekkojen huutelua ja jos ei mitään muuta niin ilmastoinnin hurina.

Niin vain loppui sekin työharjoittelu ja 4kk talviloma. Oli kyllä huikea kokemus, mutta on myös kiva olla takaisin Suomessa :)

Suomen maankamaralla!

2 kommenttia:

A comment makes my day!