maanantai 13. tammikuuta 2014

Chalong - uusi koti

No niiiiin, nyt ollaan suurin piirtein saatu kotiuduttua tänne uusille kulmille. Lokaatio seuraavan 4kk tulee siis olemaan Thaimaa, Phuket, Chalong. Työharjoittelun ja siinä ohessa ruskettumisen (hehahh palamisen toistaiseksi) merkeissä siis mennään! Reissuseurana ja vuokranpuolittajana toimii oma Toni. 
 
Matka alkoi 9.1. Jämsästä. Siitä seurasi kokonaisuudessaan 28 tuntia matkustamista, ensin Finnairilla Bangkokiin Suvarnabhumin kentälle, sitten shuttle busilla (exit 2:sta ulos ja siinä on ilmainen bussi jos on näyttää lentolippu todisteeksi) koko kaupungin halki Don Mueangin kentälle mistä lähti Nok Airin lento Phuketiin. Molemmat lennot oli hieman myöhässä, onneksi ei paljon tuntia enempää kuitenkaan. Phuketista sorruttiin väsyneinä ja kaikesta säätämisestä sekaisin ottamaan törkyhinnoiteltu turistitaksi kämpille. Noh, kai näin alkuun pääasia että päästiin edes perille kaikkien laukkujen parissa, mitään ei hukkunut/jäänyt matkan varrelle.

Nyt on sitten muutama päivä kotiuduttu, saatiin kämpillä netti pelaamaan (hieman epävarmasti tosin) ja tänään saatiin myös thai-liittymät puhelimiin. Oma puhelimeni pimahti kaikista uuden liittymän viesteistä ja asetuksista ja se jouduttiin resetoimaan, mutta nyt pitäisi suhteellisen hyvin kaikki pelittää.

Tyhmiä kun ollaan, kumpikaan meistä ei ottanut ajokorttia tänne mukaan. Ja ollaan jo parin päivän oleskelulla todettu että ilman skootteria täällä ei kerta kaikkiaan pärjää ja taksit syö rahat todella nopeasti, niiden hinnoittelu menee aika yksiin turistikukkaron nyörien mukaan. Eli halpaa taksia ei täältä löydy. Täytyy tuohon skootteriasiaan perehtyä vielä, tietoa on laidasta laitaan; kortitta tietenkään ei saisi ajaa, mutta valvooko sitä käytännössä kukaan ja jos valvoo, niin selviääkö siitä pikkusakoilla jos narahtaa. Tässä siis vielä selvittelyä.

Kämppä on siisti yksiö, kunnon keittiötä meillä ei ole mutta on sentään jääkaappi ja mikro, sillähän pääsee jo pitkälle. Oma parveke löytyy mutta siinä on kauheat rautakalterit edessä. Vuokraan kuuluu myös huushollin siivous 2 kertaa viikossa. Sähkö ja vesi laskutetaan kuun lopussa.

Ja asunto siis löytyi The Pier Phuketista

Alakerran Jotun on joku maalikauppa, Pier sijaitsee yläkerroksissa.



Sermin takana on natisevannihkeä nahkasohva. Oma vessa ja suihkukin löytyy toki.
Ikkunanäkymä
Jos ikkunasta kurkkaa oikealle, meillä on etäinen merinäköalakin!

Big Buddha
Alueen suurin nähtävyys, 45-metrinen Buddha-patsas on myös kurkattavissa meidän kalteriparvekkeen raosta.

Ylihuomenna alkaa työharkka, käytiin tänään erään toisen aloittavan harkkarin kanssa esittäytymässä ja saatiin kuulla että päästään heti merelle. Aamuseiskalta ilmoittaudutaan ja siitä sitten heti vaan toimintaa - varusteiden tsekkaamista, asiakkaiden noutoa ja snorklausretki. Käskivät ottaa bikinit ja aurinkorasvaa mukaan.
Aah.

4 kommenttia:

  1. Teilhä näyttää iha luksus sviitiltä toi kämppä! Hianooo :) Voi että, mie jo oottelen ekoja videopostauksia! <3 Paljon haleja sinne! <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No luksushintaa siitä maksetaankin, ainakin paikalliseen mittakaavaan verrattuna.. :D Jepa jepa, sain nyt jonkun muokkausohjelman ladattua ja eka viideo pitäisi tulla lähipäivinä! ;D

      Poista
  2. Wau, sulla tulee olemaan varmaan tosi upea kokemus edessäsi. Olimme vuorotteluvapaalla viime talvena Aasiaa kiertäen, pidin siitä myös blogia http://irtiarjesta.blogspot.fi. Paljon uusia kokemuksia sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiitos blogivinkistä, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta teidän reissu. Ehkä saan sieltä jotain inspiraatiota kun keväämmällä on kahden viikon loma vielä tiedossa :)

      Poista

A comment makes my day!