tiistai 21. kesäkuuta 2011

Safari Serengetiin ja Ngorongoroon

Kesakuu on huomaamatta hiipinyt jo loppupuolelle, ja liki kuukauden hiljaisuuden jalkeen Afrikan mantereen uutisia: Tyopaivat etenee omalla painollaan, Parkview Innissa olen kesakuuni viettanyt. Suurin tapahtuma oli ehdottomasti viime viikonlopun safari, yksi elamani parhaimmista viikonlopuista! Vahan arvelutti maksaa niin hirvean suuri summa muutamasta paivasta, mutta kylla oli joka euron arvoinen reissu. Harmikseni Afrikan aurinko osoittautui petolliseksi kaveriksi aloittelevalle valokuvaajalle, mutta jonkinlaista todistusaineistoa tarttui kuitenkin mukaan! Matka alkoi perjantaina, ensin ajettiin Ngorongoronin lapi Serengetin kansallispuistoon. Serengetissa oltiin perjantai ja lauantai kokonaan. Sunnuntaina lahdimme aamulla auringon noustessa ajelemaan Ngorongoronin kraateriin. Serengeti on lahinna pelkkaa savannia silman kantamattomiin, mutta Ngorossa oli erilaisia kasvillisuusalueita - ja siten myos mahdollisuus bongata erilaisissa elinymparistoissa viihtyvia elaimia. Ngorongoronin nimi tulee maasai-kielen sanasta, joka tarkoittaa aanta minka lehmankello paastaa. Alueella asuu edelleen maasaita paimentaen valtavia karjalaumojaan. Naimme koko big five - kokoelman (leijona, leopardi, norsu, buffalo, sarvikuono) ja lisaksi kaksi kertaa gepardin, ensin Serengetissa melko lahelta, ja viela Ngoronissa kaukaa. Lisaksi kaikenlaisia ruohonsyojia: kirahveja, antilooppeja, impaloita, gaselleja, dik dikeja.. Satuimme myos korppikotkien juhlapoytaan: pari krokotiilia makoili vatsat turpeina joen partaalla ja korpparit nahisteli seepran jaannoksista.. Kuvat puhukoon puolestaan:
Ensimmaiset leijonat nahtiin n tunti Serengetiin saavuttuamme. Laumassa oli 14 leijonaa
Teltan kokoaminen ensimmaisena iltana. Kelvin-oppaan apu oli tarpeen


Lauantain ensimmaiset elaimet (joitakin paviaaneja lukuunottamatta). Kolme kirahvia saapasteli ihan meidan viereen aamupalalle

Lauantain leijonalauma, nuoria uroksia.

Nainhan se meidan Nassukkakin haukottelee aina aamusella..

Kaukana makkarapuun oksanmutkassa bongattiin reissun ainut leopardi

Henrille hyppymurmeli: Nama kaverit loikki valtoimenaan Information Centerilla missa syotiin lounas. Kuvassa siis kivitamaani.

Serengetin gepardi. Aluksi makoili niin matalana heinikossa ettei meinannut millaan nakya, mutta nousi sen verran venyttelemaan etta saatiin kuva napsattya

Korppikotkat haaskalla. Seepra oli sisalta jo ontto - krokotiilit oli vieneet parhaat palat

Niilin krokotiili sulattelee lounasta

Sunnuntai-aamuna Serengetista postuttaessa nahtiin hyeena saaliineen

Nakyma Ngorongoronin kraateriin. Kraaterin jarvi on suolainen, siita johtuen valkoinen vari

Epaluuloinen seepra. Talla reissulla selvisi myos miksi seeprat on mustavalkoisia.


Ngorongoronissa tuuli niin paljon etta oli pakko kietaista maasai-viltti ymparille




Kaukaisuudessa sarvikuono.

Mufasan surmaaja




Puhvelit

Norsuja nahtiin vaan kaukaa, mutta just ennen kun oltiin lahdossa Ngorosta niin yksi tuli puskasta poseeraamaan meille

Viimeinen nakyma Ngorongoroniin

Nahtiin myos tallaisia safarin elaimia!

7 kommenttia:

  1. Ihan kuin Leijonakuninkaassa! Kai te lauloitte siellä sitä alkutunnaria kun kiiditte maasturilla savannin halki :D
    Minna

    VastaaPoista
  2. Paisti noi viimeset eläimet on kyllä jostain muusta leffasta..

    VastaaPoista
  3. Joo kylla se Leijonakuningas kaikilla ainakin soi paassa, ja nahtiin sellainen taydellinen Jylhakalliokin!

    VastaaPoista
  4. Mutta minkä takia ne seeprat sit on mustavalkoisia? et kertonut :)

    Toni

    VastaaPoista
  5. Ensimmäinen mulle kuvalla omistettu kivitamaani IKINÄ! (onkse viallinen kun ei se loiki?)

    VastaaPoista
  6. Ja mä kun oon unelmoinu pääseväni tallinnaan eläinpuistoon näkemään norsuja livenä... Jäi ehkä vähän nyt eri kategoriaan se koko homma :DD

    VastaaPoista
  7. Siellä on savanni raikunu, kun ootte laulanu: "In the jungle, the mighty jungle, the lion sleeps tonight..." tai sit sitä "leijonaa mä metsästän... leijonaa mä metsästän... tahdon saada suuren..." :D

    näyttää ja kuulostaa kyllä aivan mahtavalta se paikka! kiva lukee taas pitkästä aikaa siun turinoitas, oon täällä aina vähänväliä käyny kurkkimassa.

    -marika

    VastaaPoista

A comment makes my day!