keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuosi 2021 pähkinänkuoressa: 


-Covid19 jyllää edelleen. Rajoitukset, tapahtumien peruuntumiset ja jatkuva epävarmuus leimaa vuotta. Minä ja läheisemme ovat kuitenkin enimmäkseen välttyneet taudilta. Tammikuussa 2022 ollaan menossa 3. rokotuskierroksella. 

-Uusi työ Luotsilla oli elämäni parhaita uran käänteitä. Työt jatkuvat vuoteen 2023 saakka. 

- Perheeseen tuli uusi jäsen, novascotiannoutaja Unski.

-Retkeiltiin, paljon. Suoritin Nuku yö ulkona 2021-haasteen. 

-Blogi täytti 10 vuotta, enkä tehnyt yhden ainutta postausta koko vuoden aikana :D 


Retkistä ja Unskista aion kirjoitella tänne lisää takautuvasti, kunhan saan kuvagallerian järjestykseen. 


torstai 10. syyskuuta 2020

Yhden uran loppu

 Olen työskennellyt ravintola-alalla likipitäen 10 vuotta, joista suurimman osan (opiskeluvuosia lukuunottamatta) olen viettänyt pubeissa ja yökerhoissa (työntekijänä, joskus ehkä mahdollisesti hieman myös asiakkaan roolissa).  Viimeiset 5 ½ vuotta samalla työnantajalla. Näihin vuosiin on mahtunut monenlaisia hämmentäviä, ikimuistoisia, joskus myös pelottavia tilanteita. Tämä ala on jatkuvasti liikkeessä, muutoksessa, se elää ihmisistä ja tapahtumista. Olen viihtynyt hyvin, vaikka ajoittain on myös ottanut päähän lähteä töihin silloin kun muut jäävät vapaalle juhlimaan - ja usein päätyvät minun työpaikalle sinne tiskin toiselle puolelle. Keväällä tuli täysi stoppi. Suomen hallitus kaatoi kokonaisen toimialan parissa viikossa. Siitä suosta on yritetty nousta kuka mitenkin. Itsekin kirjoitin aiemmin koronakevään tuomasta lomautuksesta ja sen vaikutuksista, ja yksi niistä vaikutuksista oli se, että uskoni tällä alalla työllistymiseen horjui aika pahasti. Tämän, ja useiden muidenkin tätä alaa koskevien seikkojen (yötyö, matala palkkataso, epäsäännölliset työajat, jatkuva tarve joustaa ja olla ns. hälytysvalmiudessa...)  vaikutuksesta päätin, että on aika alkaa miettiä seuraavia ura-askeleita jossain muualla kuin oluthanan jatkeena.

Olen ollut hiljaisessa työnhaussa jo lähes vuoden verran, mutta kevään myötä pistin kaikki verkot vesille. Päätös jättää ravintola-alan hommat kypsyi valmiiksi, ja aloin etsimään töitä muilta aloilta. Mutta minne voit hakea, kun koulutustasi myöten olet tähdännyt aina matkailu- ja ravintola-alan hommiin? Itselleni vastaukseksi muodostui YAMK-opintojen kautta henkilöstöala. HR- ja rekrytointitehtävät ovat aina kiinnostaneet minua, ja opintojen myötä olen myös päässyt perehtymään aiheeseen sopivan kurssitarjonnan ansiosta syvemmin. Alanvaihto tuntui samaan aikaan pelottavalta, mutta myös äärimmäisen innostavalta. Tuli takapakkeja ja pettymyksen hetkiä, mutta opin myös paljon työnhausta ja aikuisena uudelle alalle siirtymisestä. Miltä vuosi työnhakua sitten näytti? Listaan tähän alasta riippumatta joitain faktoja. Mukana on siis myös ravintola-alan tehtäviä joihin hain, vaikka lopullinen päätös hakeutua muihin hommiin vahvistui vasta nyt keväällä.

-Lähetin 14 työhakemusta

-Pääsin 4 haastatteluun, joista 3 oli ravintola-alan tehtäviä ja 1 henkilöstöalalta.

- 1 paikasta en saanut hakemukseeni minkäänlaista vastausta, KAIKISTA muista paikoista tuli vähintään viesti, jossa kiitettiin mielenkiinnosta. Hienoa,yritykset!  

-Seurasin työilmoituksia pääasiassa mol.fi ja LinkedInin kautta. 

-En hakeutunut työllisyyspalveluihin tai ohjaukseen, vaan suoritin työnhakua itsenäisesti. 

-Pääsin töihin! 

En oikein vieläkään osaa uskoa, että 10 vuotta ravintola-alaa on nyt tässä. Nyt vietän pienen "kesäloman", ja uudet työt aloitan syyskuun lopulla. Toisella alalla, päivätyössä. Luvassa on paljon uuden oppimista, mutta olen todella innoissani tästä mahdollisuudesta. Tästä on kehkeytynyt todellinen muutosten vuosi 2020. Uusi siviilisääty, uusi työpaikka, koronan tuoma "uusi normaali"... Mitähän on vielä tulossa? 

tiistai 11. elokuuta 2020

Hääpotretit Kolin kansallismaisemassa

 Meidän hääviikonloppu alkoi jo perjantaina 7.8. kun otimme potrettikuvat Kolilla mahtavan valokuuvaajamme Nestori Lönngrenin kanssa. Nestorin yritys Nestography vastasi siis hääkuvistamme koko viikonlopun ajan. Emme ole vielä saaneet kuvia nähtäväksi, mutta se mitä kamerasta näimme jo raakaversioita, niin tiedän että sieltä on tulossa aivan mielettömän upeita kuvia.

Perjantain aamupäivän minä vietin siis kampaajan penkissä, sillä aikaa kun muu hääväki alkoi saapumaan Joensuuhun, roudasi tavaroita juhlapaikallemme Break Sokos Hotel Kolille, ja  muutenkin hoiti juhlan järjestelyitä. Koska aikataulu hieman venyi, meikkasin autossa matkalla Kolille. Olin käynyt jo aiemmin viikolla laittamassa ripsienpidennykset ja kulmat kuntoon, joten kovin vahvaa ehostusta ei onneksi tarvittu. Saavuimme Kolille myöhään iltapäivällä,  ja lähdimme valokuvaamaan potrettikuvia Kolin huipuille. Olimme varmaan aikamoinen komitea kun kuljimme pukupussien, kameratarvikkeiden morsiuskimpun ynnä muiden tarpeiden kanssa pitkin kansallispuiston polkuja ja kallioita. Vastaantulijat toivottivat onnea ja osa taisi ottaa meistä kuvia omiin kotialbumeihinsakin... Mukana oli yksi kaaso vastaamassa meikki- ja vaatehuollosta, sekä bestman joka toimi valokuvaajan assistenttina. Tämä oli juuri sopiva porukka, enemmän väkeä olisi vain aiheuttanut itselleni hermojen kiristymistä ja stressiä. Kyllähän se appiukko kyseli pääsisikö hänkin valokuvaharrastajana mukaan kuvaamaan mutta en missään nimessä halunnut sinne ylimääräisiä ihmisiä pyörimään ja räpsimään ja kommentoimaan, koska muutenkin oli jo siinä vaiheessa stressilevelit ihan huipussaan. 

Jännitin kuvauksia tosiaan ihan hirveästi, koska useimmiten muiden minusta ottamat kuvat ovat jokseenkin epäonnistuneita. En osaa poseerata, kaksoisleuka näkyy joka kuvakulmassa ja muutenkin tuntuu että ihmiset onnistuu aina tallentamaan ne typerimmät ilmeet minusta. Tässä kuvaussessiossa ei tuntunut siltä ollenkaan! Valokuvaajamme osasi ohjata liikkeitämme hyvinkin tarkasti, antoi tarkkoja ohjeita mikä asento toimii ja mikä ei. Kuvausten edetessä myös jännitys alkoi haihtua ja pystyi jopa nauttimaan niistä pienistä yhteisistä hetkistä kameran edessä. Kuvasimme aluksi Ukko-Kolin huipulla, josta aukeaa järvimaisema Pielisen ylle. Tämän jälkeen siirryimme Akka-Kolin puolelle kuvaamaan upeisiin vaaramaisemiin. Näiden välillä pysähdyimme valokuvaajan pyynnöstä ottamaan erään polun varrelta kuvia, kun auringonvalo siivilöityi niin kauniisti puiden oksien lomasta. Kuvissa oli todella satumetsämäinen fiilis ja bestmanimme, joka on suuri Kotiteollisuus-fani (kuten mekin) sanoi että kuva on suoraan kuin Satu Peikoista-laulusta. Ihanasti sanottu!

Satu peikoista


Ihan ongelmitta ei tästäkään reissusta selvitty; sulhasen kukkavieheestä irtosi kiinniysmagneetti heti alkuunsa, joten sitä ei nyt meidän potrettikuvissa sitten näy. Hääpäivän juhliin sain sen fiksattua että saatiin se kirkkoon ja juhlaan kuitenkin asuun mukaan. Kuvauksiin upposi aikaa reilusti yli 3 tuntia, jonka lisäksi vielä matkat Joensuusta Kolille ja takaisin, joten oli todellakin oikea ratkaisu kuvata potretit jo ennen varsinaista hääpäivää, vaikka siitä vähän ylimääräistä kulkemista ja vaivaa tulikin. Halusin tällä ratkaisulla välttää sen kiireen ja stressin, että hääpäivänä vieraiden odottaessa pitäisi äkkiä saada hyvät kuvat otettua. Ilta oli kaunis, ja vaikka emme ehtineet jäädä odottamaan ihan parhaimpia auringonlaskukuvia, kuvissamme on jo alkuillan pehmeää, kultaista valoa, ja kirkkaan kesäpäivän kuvia uljaista Kolin maisemista. Vaikka nämä potrettikuvat vaativat vähän enemmän vaivannäköä niin ajallisesti, rahallisesti kuin viitsimisen ja panostamisenkin osalta, olen ehdottomasti sitä mieltä että se oli kaiken vaivan arvoista. En malta odottaa, että näemme millaisia otoksia Nestori meistä sai napattua!