keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Wedding Garage - kokemuksia ensimmäisestä hääpukuliikkeestä jossa kävin

Kun rupesin selailemaan Suomen hääpukuliikkeitä, aika nopeasti kävi selväksi että halusin ehdottomasti päästä Wedding Garageen etsimään pukua. Wedding Garagen liikeidea on myydä käytettyjä, max. 5 vuotta vanhoja hääpukuja, ja lisäksi heidän mottonsa kuuluu: "Morsian on aina oikean kokoinen". Eli kehopositiivisuutta ja kierrätysideaa samassa paketissa, aivan täydellistä! He eivät osta pukuja myyjiltä, vaan puvut ovat yksityishenkilöiden omistamia ja ovat myyntivälityksessä liikkeessä. Tästä syystä pukuja ei saa kuvata liikkeessä. Kierrätyspukujen lisäksi Wedding Garage on Suomen ainut jälleenmyyjä italialaiselle Eddy K morsiuspukumerkille. Wedding Garage on muuttanut jo kahdesti isompiin liiketiloihin ja omistaja Maija on myös uuden  Jyväskylä Bridal Fair-häämessutapahtuman takana. On ollut mahtavaa seurata pienen yrityksen kasvua etenkin, kun työtä tehdään selvästi koko sydämellä ja persoonalla.

Kävin ensimmäisen kerran Wedding Garagessa hääpukuja sovittamassa elokuussa 2019. Tämä oli ensimmäinen kerta kun sovitin hääpukuja, ja mukana sovituksessa oli sisareni, äitini, sekä ystäväni. 
Maija otti seurueen vastaan ja kertoi ensimmäisenä Wedding Garagen pelisäännöt. Ne menevät näin:

1. Morsian on aina oikean kokoinen. Tähän sääntöön sisältyy se, että sovitus on turvallinen tila. Ketään ei arvostella, kritisoida tai kommentoida ikävästi. Oman kehon mollaaminen on myös morsiamelta itseltään kielletty. Jokainen keho on kaunis ja jokaiselta löytyy ne parhaat kohdat mitä voidaan korostaa. Oli suorastaan yllättävää huomata kuinka helposti sitä omaa kehoaan kritisoikin. Yhdessä sovituksen vaiheessa totesin että puku näyttäisi kauniimmalta jos omistaisin upean joutsenkaulan tällaisen 5cm töpön sijaan, ja Maija puuttui heti puheeseeni; sinullahan on upea hartialinja, ja täällä ei puhuta pahaa yhdestäkään ruumiinosasta.

2. Morsian on aina oikeassa. Hääpukua etsitään juuri sinulle. Ei äidille, anopille eikä kenellekään muulle. Jos sinä rakastut pukuun, se on Se Oikea. Morsian saa myös muuttaa mieltään, vaikka koko muu seurue olisi jo "hyväksynyt" pukuvalinnan. 

Sovitusaika on 1,5 tuntia ja se kului yllättävän nopeasti. Aikaa oli kuitenkin riittävästi useiden eri vaihtoehtojen vertailuun. Ennen sovitusta en myöskään ollut oivaltanut kuinka paljon pukuihin voidaan tehdä muutoksia esimerkiksi vöiden, pitsipaitojen, boleroiden ja hihojen avulla. Rakastuin ideaan lyhyestä pitsipaidasta, joka tulee olkaimettoman puvun päälle - näin puku on hillitty ja arvokas esim. kirkossa, mutta illan edetessä pitsipaidan voi poistaa ja puku on hieman rohkeampi ja näyttävämpi. Lisäksi hunnut olivat minulle täysi yllätys. Olin ensin vahvasti sitä mieltä että minä en tule huntua ottamaan, mutta Maija suostutteli minut kokeilemaan huntua. Sillä hetkellä kun huntu laitettiin päähän, koko fiilis muuttui juhlapukusovituksesta morsiussovitukseksi. Se oli todella ratkaiseva ero, ja päätin että hääasussani tulee sittenkin olemaan huntu.

Ensimmäisessä sovituksessa minulle ei löytynyt mieluista pukua, mutta Maija kehotti minua varaamaan toisen sovitusajan myöhemmälle syksyyn. He olivat juuri muuttamassa isompiin liiketiloihin, pukuja olisi tulossa paljon lisää ja elokuussa heillä ei vielä ollut Eddy K- tilausmalliston pukuja sovitettavana. Varasin siis uuden ajan marraskuulle. 

Kaikesta hehkutuksesta huolimatta tämä ei ole maksettu mainos. :D


Toiseen sovitukseen menin yksin. Se oli ensimmäinen sovitus jossa minulla ei ollut ketään mukana, ja pidin kokemuksesta, koska minulla oli aikaa oikeasti keskittyä omiin ajatuksiin ja fiiliksiin sovitetuista puvuista. Toisten mielipiteet voivat olla erittäin suuri apu, mutta kahdestaan ammattilaisen kanssa tehty sovitus tuntui jotenkin henkilökohtaisemmalta, kun pukua ei tarvinnut "esitellä" kenellekään. Sovitus oli Wedding Garagen uusissa liiketiloissa ( Rajakatu 28, Jyväskylä) ja pukuja oli edelliseen kertaan nähden hurjasti enemmän. Vaikka toivoin hartaasti että kierrätyspuvuista löytyisi minulle voittaja, odotin paljon myös sitä, että pääsin sovittamaan aitoa, italialaista designpukua päälleni. Valitettavasti sama homma toistui, ja kierrätysvalikoimissa ei ollut haaveilemani mallista pukua. Sen sijaan Eddy K - tilausmallistosta löytyi puku jossa toteutuisi kaikki toivomani ominaisuudet. Toivomaani mallia ei ollut sovituskappaleissa, mutta sovitin merenneitohelmaista pukua jossa yläosa ja puvun runko olisi helmaa lukuunottamatta lähestulkoon samanlainen toivomani puvun kanssa. Kuten aiemmassa postauksessa sanoin, olen umpisurkea visioimaan mitään ellen konkreettisesti näe pukua ylläni. Puku kuitenkin istui erittäin hyvin päälleni ja tuntui tukevalta. Vaikka kyseessä oli olkaimeton malli, olo ei ollut alaston tai sellainen että "kaikki paikat näkyy". Mallissa jota toivon olisi runsaampi helma ja olkaimet, mutta kaula-aukon leikkaus ja korsetin malli olisivat hyvin samanlaiset kuin tässä sovittamassani puvussa. 

Merenneitohelma ei ollut mun juttu. Malli Eddy K Curvy UR116, koko 42

Olenkin nyt melkoisen ongelman edessä; ostanko unelmieni puvun "sokkona", ilman että olen sovittanut sitä, vai jatkanko vielä etsimistä? Lisäksi hinta on yksi kysymys. Puvun hinta olisi noin 1400€ jos tilaan puvun 2 viikon kuluessa. Tämän jälkeen hinta on yli 1700€. Olen pitänyt mekon maksimibudjettia 1500 eurossa, mutta tähän rahaan toivoin jo saavani koko lookin asusteineen, kenkineen päivineen. Olenko valmis maksamaan unelmieni puvusta (jota pidetään kuitenkin vain se yksi päivä...) 1500€ ( + asusteet, mahdolliset muokkaukset jne jolloin koko paketin hinta olisi varmaan lähemmäs 2000€)? Vai olisinko täydellisen tyytyväinen muutaman sadan euron kierrätysmekkoon, joka ei ehkä ole täysin unelmapuku, mutta olisi edullisempi ja ekologisempi vaihtoehto?

tiistai 5. marraskuuta 2019

Hääpukua etsimässä

Havahduin hetki sitten siihen ajatukseen, että häihimme on aikaa enää alle 10 kuukautta. Siitä seurasi se kamala oivallus, että en ole oikeastaan tosissani uhrannut ajatustakaan hääpukujen etsinnälle. Josta luonnollisesti seurasi paniikkiahdistus ja rysäytin kerrasta kalenterin täyteen sovitusaikoja eri liikkeisiin. Jotenkin ajattelin että kyllä ensi vuonna on sitten aikaa ja eihän tässä vielä kiire ole, mutta hitto, kuukaudet alkaa huveta! Jostain kuulin että hääpuvun etsimiseen tulisi varata aikaa noin 8-10kk, koska pelkästään tilaukseen ja toimitukseen saattaa kulua 5-6kk. Sen lisäksi mahdolliset sovitukset ja muokkaukset voivat venyttää prosessia helposti. 

Aloitin myös aktiivisen second hand - mekkojen metsästyksen, sillä minusta olisi aivan mahtavaa jos löytäisin pukuni kierrätettynä, josta sitten voisi tuunata täydellisen. Tuleva anoppini on ompelija, ja on ilmoittanut jo aikoja sitten että hän auttaa mielellään puvun muokkauksissa. Löytyneen puvun ei tarvitse olla suoraan täydellinen, mutta siitä taatusti tehdään sellainen. Joten Facebookin hääkirpputorit, häätori.fi ja tori.fi on olleet puhelimen välilehdillä auki jatkuvasti. Valitettavasti haaveilemani kaltaisia pukuja tuntuu olevan ainakin omassa koossa hyvin vähän tarjolla - tai sitten pukujen lokaatiot on täysin eri puolilla Suomea, jolloin pelkälle sovitukselle tulisi hintaa helposti 80e bensojen muodossa. Kirpparimekot eivät siis toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. Yhtä pukua olen menossa sovittamaan marraskuun aikana, joten sormet ja varpaat ristiin että sieltä löytyisi kierrätysmekko minulle.

Wedding Garage
Ihka ensimmäistä kertaa ikinä sovitin hääpukuja Jyväskylässä sijaitsevassa Wedding Garage - liikkeessä. Wedding Garage on edelleen liikkeistä henkilökohtainen suosikkini palvelun, liikeidean ja fiiliksen ansiosta ja omistan Wedding Garagelle kokonaan oman postauksen myöhemmin. Tässä postauksessa haluan kertoa kokemuksistani muissa juhlapukuliikkeissä, mutta mainittakoon Wedding Garagesta sen verran että heidän liikeidea on myydä keho-ja ekopositiivisia kierrätyspukuja, joiden lisäksi heillä on (toistaiseksi) Suomen ainoa jälleenmyyntioikeus italialaiseen Eddy K - hääpukumerkkiin. Omistaja Maija on lumoava persoona joka tekee työtä ihan koko persoonallaan ja sydämellään. Kävin Wedding Garagessa itse asiassa kahdesti, ensimmäisellä kerralla mukana oli kunnon seurue; sisareni, äitini sekä eräs ystäväni, ja toisella kerralla kävin ihan itsekseni sovituksessa. Näillä käynneillä sovitin yhteensä 11 erilaista pukua - valikoimaa siis on runsaasti. Wedding Garagessa ei saa kuvata myyntivälityspukuja, mutta Eddy K-malliston puvuista sai ottaa kuvan.

Zazabella Kuopio
Kuopion Zazabellaan (kuten tietysti kaikkiin muihinkin liikkeisiin) kannattaa ehdottomasti varata sovitusaika. Ensimmäisen kerran kun astuin Zazabellan liikkeeseen sisään, sain lähinnä tylyhkön toteamuksen että kannattaa varata aika, kun olin esittänyt asiani että ajattelin hieman katsella liikkeen pukuvalikoimaa. Eli walk-in asiakkaita ei katsota kauhean suopealla silmällä täällä. No, varasin ajan, ja kun saavuimme kahden kaasoni kanssa sovitukseen, olikin jo palvelu paljon omistautuneempaa ja ystävällistä. Tunnin aikana ehdin sovittaa 7 mekkoa, joista osa kävi vain nopeasti päällä, osaa taas pyörittelin ja mallailin pisempään. Loppujen lopuksi täältä löytyi yksi mekko, joka olisi ollut mieleinen, mutta siitä pitäisi tilata eri koko kuin mitä oli liikkeessä sovitettavissa. Jäin pohtimaan tilausta, ja seuraavana päivänä sainkin vielä viestin Zazabellasta: Pukua ei enää ollut tilattavissa, koska kyseessä oli poistuva mallisto. Koska sovittamani koko ei ollut sopiva, Zazabellan puvuista ei siis löytynyt minulle voittajamekkoa. Zazabellassa ei saa kuvata pukuja.

Joen Juhla-asu
Seuraava liike oli Joensuussa sijaitseva Joen Juhla-asu. Täällä makutuomarina oli yksi kaasoistani. Joen juhla-asun valikoima oli liikkeessä melko suppea, mutta heillä oli paljon eri malleja tilattavissa. Sovitin 4 eri pukua Joen Juhla-asussa, ja täältä suosikiksi nousi suomalaissuunnitteinen Victoria & Vincent malliston Henriikka-puku, jota ei kuitenkaan ollut sovitettavissa rekeissä. Puvun toimitusaika on noin 3 kuukautta, joten jos alkaa tuntumaan että mitään muuta ei kerta kaikkiaan löydy, tämä on se viimeinen oljenkorsi josta sitten voi tilata puvun kohtalaisen nopeasti. Toiveissa on kuitenkin löytää puku, jota voisin sovittaa jo liikkeessä, tuntea materiaalin, muodot ja konkreettisesti nähdä miltä puku näyttää päälläni ennen ostopäätöksen tekemistä. Kuvaaminen oli Joen Juhla-asussa sallittua.
Jyväskylän Juhla-asu
 Jyväskylän Juhla-asussa oli ehkä näistä käymistäni paikoista laajin pukuvalikoima, moneen eri hinta- ja kokoluokkaan löytyi vaihtoehtoja. Täällä makutuomariksi lähti mukaan siskoni. Asiakaspalvelija oli rauhallinen ja antoi hyvin tilaa asiakkaan omille ajatuksille ja osasi tuoda rekistä juuri toiveiden mukaisia ja oikean kokoisia pukuja. Sovitin 6 toinen toistaan näyttävämpää pukua, joista suosikiksi nousi Eternity Bride-merkkinen puku. Täällä kävi harmikseni samanlainen tuuri kuin Zazabellassa - puku johon tykästyin eniten, oli liian pientä kokoa ja isompaa mallia ei enää ole tilattavissa. Vaikka pukuihin voi tehdä monenlaisia muutoksia, haluaisin kuitenkin että puku olisi edes kohtalaisesti sopiva kun sen kiikuttaa liikkeestä ulos. Puvusta sai ottaa täällä valokuvan.
Pukuja sovitettu yhteensä: 28

Suosikkini Jyväskylän Juhla-asussa, Eternity Bride.Harmi että puku oli kuitenkin liian pieni.

Liki 30 pukua sovitettuani tiedän jo melko tarkasti mitä haluan. Lähdin sovituksiin aika avoimin mielin, en tiennyt yhtään mitä odottaa, mikä sopisi minulle ja mikä ei toimi ollenkaan. Jokaisesta sovituksesta tarttui jotain ideoita mukaan ja se unelmapuvun runko alkoi hahmottua mielessä. Huomasin, mitkä asiat toimivat omalle kropalle ja millaiset leikkaukset imartelevat omia muotoja. Haluan ostaa mekon siten että se sopii nykyiselläänkin minulle - en aio ostaa mitään -20kg tavoitemekkoa joka sitten todennäköisesti jääkin liian pieneksi. Jos tässä nyt jonkunlainen morsiusdieetti toteutuu, sitä unelmapukua voidaan sitten kaventaa istuvaksi. En ole myöskään vielä täysin päättänyt, haluanko illaksi erillisen "bilemekon", mutta todennäköisesti koitan vetää juhlat läpi yhdellä puvulla - jos mekko ostetaan lähtökohtaisesti vain yhden juhlapäivän takia, kyllä sitä pitää koko päivä sitten pitää, koko rahan edestä! 

Kaiken kaikkiaan koko mekkosovitusrumba on ollut yhtä aikaa hauskaa, mutta myös hieman ahdistavaa - tuntuu että monessa mallissa jään kahden koon väliin, ja vain harva puku on istunut todella hyvin minulle. Olen melkoisen huono visioimaan asioita ilman että konkreettisesti näen ne, joten minun on vaikeaa hahmottaa sellaisia "tästä jos vähän muokkaa niin sitten se sopii"-ratkaisuja. Jos mekko ei sovituksessa istu päälle edes välttävästi, tulee olo ettei se voi olla muutenkaan sopiva. Kaikissa liikkeissä olen kuitenkin saanut hyvää palvelua, eikä omaa (plus)kokoa ole tarvinnut missään hävetä. Tässä vaiheessa alkaa kuitenkin mekkojen perässä juokseminen jo riittämään, ja tavoitteena on, että vuoden loppuun mennessä minulla olisi hääpuku vaatekaapissa tai vähintäänkin tilattuna.

tiistai 15. lokakuuta 2019

Hiustenkasvatusprojekti

Siis kattokaa nyt tota pituutta!


Ihana juurikasvu.




Latvoista näkee että leikkaus oli kuitenkin tarpeen.

Asia mitä kadun aivan suunnattomasti; näiden kutrien leikkaaminen. Kuvat on kesältä 2016 (kiitos Sinille kuvaamisesta! ) eli aika vanhaa settiä, mutta pituus oli suurin piirtein sama aina lokakuuhun 2018 saakka. Silloin hiukset alkoi olla niin kamalassa kunnossa isojen värjäysprojektien jäljiltä, että minulla meni hermot jatkuvaan takkujen selvittelyyn, ja kun hiukset olivat enimmäkseen aina kiinni nutturalla ja ponnarilla töiden takia, se pitkien hiusten pitämisen ilo hävisi jonnekin... Ajattelin että pitkä polkka on näppärä, sen saa tarvittaessa kiinni mutta ei ole myöskään ihan poikatukka (joka sinällään on ihana hiusmalli, sellainen söpö pixie, mut ei vaan kerta kaikkiaan sovi minulle). Hiukset ei ole mielestäni siinä mielessä mikään naisen kruunu että lyhyet hiukset olisi jotenkin vähemmän naiselliset tai seksikkäät, mielestäni on olemassa myös aivan mielettömän hienoja lyhyitä malleja jotka on tosi rock. Omaan tyyliini ja oikeastaan koko fyysiseen ulkomuotoon ja olemukseen vain pitkät hiukset sopivat mielestäni paremmin. Voi kun olisin vain muistanut tämän silloin kun marssin kampaamoon... Ajattelin vain että saan kuivat latvat pois ja jotain uutta ja freesiä, trendikkään long bobin tilalle. 

Lokakuu 2018


Helmikuu 2019

No, ei se mikään pahin mahdollinen ratkaisu ehkä ollut, mutta en kotiutunut lyhyeen fledaan millään. Se ei tuntunut omalta edes useamman kuukauden totuttelun jälkeen, joten aloin taas kasvattamaan hiuksiani... Mitä pidempi sen parempi. Minulla ei ole kuin muutama kuva lyhyistä hiuksista, koska niistä tuli niin epäminä-olo, etten halunnut ottaa / joutua valokuviinkaan niiden kanssa. Leikkauksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, se oli hyvin toteutettu, mutta lyhyt fleda ei vaan kerta kaikkiaan tuntunut omalta. Viimeksi minulla on ollut lyhyet hiukset joskus 7-8 luokalla (ah, se ihana geelillä takaraivolta pystyyn nostettu kananperselook <3 ) ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän pitkää mallia. No, piti sekin kai kokeilla että opin tämänkin asian.. this time for GOOD.  Nyt on kulunut vuosi tuosta kohtalokkaasta päivästä kun kutrit jäi kampaamon lattialle. Välillä pelkään että hiukset jotenkin iän myötä (näin alle 30v ihan relevantti pelko, heh..) lakkaavatkin yhtäkkiä kasvamasta enkä saa noita ihania pitkiä hiuksia enää ikinä takaisin. Haaveilen hääkuvista joissa minulla on ihanat, aaltoilevat pitkät kutrit. 10 kuukautta ei riitä siihen mitä haluan, mutta toivottavasti päästään edes lähelle.. Tässä välissä olen kerran käynyt kampaajalla siistimässä latvoja ja leikkauttamassa niskasiilin. Muutoin en ole tehnyt hiuksille muuta kuin perushuoltoa, pesua ja hoitoaineilla läträämistä. Kertaalleen värjäsin tyven, mutta koko pään värjäämistä koitan välttää, samoin kuin muutakin hiusten turhaa rasittamista. Olen myös miettinyt, pitäisikö kokeilla jotain vitamiineja mitkä vauhdittaisi hiustenkasvua, mutten oikein usko sellaisten tehoon enkä ole jaksanut ottaa asiasta sen enempää vielä selvää. Mutta on tässä jotain kehitystä tapahtunut kuitenkin: 

Lokakuu 2019

Niskasiilin leikkautin koska mielestäni on hauska idea, että kun hiukset ovat vapaina, ne näyttävät perinteisiltä pitkiltä kutreilta, mutta ylös nostaessa alta paljastuukin jotain erikoisempaa. Niskasiili on myös tällaiselle paksuhiuksiselle karvamonsterille käytännöllisyydessään lyömätön. Kesällä niska ei hikoonnu ja haudu tuccavuoren alla ja olen huomannut että hiukset menevät paljon vähemmän takkuun, kun niskavillat ei ole jatkuvasti takin / vaatteiden / kaulahuivin reunaan sotkeentumassa. Tiedostan, että koska minulla on melko lyhyt kaula, siili saattaa tehdä pienen "sikaniska"vaikutelman (kaikilla ei vaan ole sellaista täydellistä pinterest-kaulaa..tai hiuksia..), mutta koska enimmäkseen siili ei edes näy hiusten alta ja helpottaa kuitenkin reilusti omaa elämääni, ainakin toistaiseksi haluan pitää sen. 



Nyt vain kasvatellaan hiuksia sitten entisiin mittoihinsa.. #unelmafleda2025 :D Tää on siitä kiva projekti ettei oikein voi tehdä muuta kuin antaa ajan kulua, oma panos mitä asian hyväksi voisi tehdä on aika rajallinen.. 

PS. Huhhuh, en ole varmaan koskaan postannut näin paljon selfieitä yhteen julkaisuun!  It's all about the hair, though.