tiistai 15. lokakuuta 2019

Hiustenkasvatusprojekti

Siis kattokaa nyt tota pituutta!


Ihana juurikasvu.




Latvoista näkee että leikkaus oli kuitenkin tarpeen.

Asia mitä kadun aivan suunnattomasti; näiden kutrien leikkaaminen. Kuvat on kesältä 2016 (kiitos Sinille kuvaamisesta! ) eli aika vanhaa settiä, mutta pituus oli suurin piirtein sama aina lokakuuhun 2018 saakka. Silloin hiukset alkoi olla niin kamalassa kunnossa isojen värjäysprojektien jäljiltä, että minulla meni hermot jatkuvaan takkujen selvittelyyn, ja kun hiukset olivat enimmäkseen aina kiinni nutturalla ja ponnarilla töiden takia, se pitkien hiusten pitämisen ilo hävisi jonnekin... Ajattelin että pitkä polkka on näppärä, sen saa tarvittaessa kiinni mutta ei ole myöskään ihan poikatukka (joka sinällään on ihana hiusmalli, sellainen söpö pixie, mut ei vaan kerta kaikkiaan sovi minulle). Hiukset ei ole mielestäni siinä mielessä mikään naisen kruunu että lyhyet hiukset olisi jotenkin vähemmän naiselliset tai seksikkäät, mielestäni on olemassa myös aivan mielettömän hienoja lyhyitä malleja jotka on tosi rock. Omaan tyyliini ja oikeastaan koko fyysiseen ulkomuotoon ja olemukseen vain pitkät hiukset sopivat mielestäni paremmin. Voi kun olisin vain muistanut tämän silloin kun marssin kampaamoon... Ajattelin vain että saan kuivat latvat pois ja jotain uutta ja freesiä, trendikkään long bobin tilalle. 

Lokakuu 2018


Helmikuu 2019

No, ei se mikään pahin mahdollinen ratkaisu ehkä ollut, mutta en kotiutunut lyhyeen fledaan millään. Se ei tuntunut omalta edes useamman kuukauden totuttelun jälkeen, joten aloin taas kasvattamaan hiuksiani... Mitä pidempi sen parempi. Minulla ei ole kuin muutama kuva lyhyistä hiuksista, koska niistä tuli niin epäminä-olo, etten halunnut ottaa / joutua valokuviinkaan niiden kanssa. Leikkauksessa ei sinänsä ollut mitään vikaa, se oli hyvin toteutettu, mutta lyhyt fleda ei vaan kerta kaikkiaan tuntunut omalta. Viimeksi minulla on ollut lyhyet hiukset joskus 7-8 luokalla (ah, se ihana geelillä takaraivolta pystyyn nostettu kananperselook <3 ) ja sen jälkeen enemmän tai vähemmän pitkää mallia. No, piti sekin kai kokeilla että opin tämänkin asian.. this time for GOOD.  Nyt on kulunut vuosi tuosta kohtalokkaasta päivästä kun kutrit jäi kampaamon lattialle. Välillä pelkään että hiukset jotenkin iän myötä (näin alle 30v ihan relevantti pelko, heh..) lakkaavatkin yhtäkkiä kasvamasta enkä saa noita ihania pitkiä hiuksia enää ikinä takaisin. Haaveilen hääkuvista joissa minulla on ihanat, aaltoilevat pitkät kutrit. 10 kuukautta ei riitä siihen mitä haluan, mutta toivottavasti päästään edes lähelle.. Tässä välissä olen kerran käynyt kampaajalla siistimässä latvoja ja leikkauttamassa niskasiilin. Muutoin en ole tehnyt hiuksille muuta kuin perushuoltoa, pesua ja hoitoaineilla läträämistä. Kertaalleen värjäsin tyven, mutta koko pään värjäämistä koitan välttää, samoin kuin muutakin hiusten turhaa rasittamista. Olen myös miettinyt, pitäisikö kokeilla jotain vitamiineja mitkä vauhdittaisi hiustenkasvua, mutten oikein usko sellaisten tehoon enkä ole jaksanut ottaa asiasta sen enempää vielä selvää. Mutta on tässä jotain kehitystä tapahtunut kuitenkin: 

Lokakuu 2019

Niskasiilin leikkautin koska mielestäni on hauska idea, että kun hiukset ovat vapaina, ne näyttävät perinteisiltä pitkiltä kutreilta, mutta ylös nostaessa alta paljastuukin jotain erikoisempaa. Niskasiili on myös tällaiselle paksuhiuksiselle karvamonsterille käytännöllisyydessään lyömätön. Kesällä niska ei hikoonnu ja haudu tuccavuoren alla ja olen huomannut että hiukset menevät paljon vähemmän takkuun, kun niskavillat ei ole jatkuvasti takin / vaatteiden / kaulahuivin reunaan sotkeentumassa. Tiedostan, että koska minulla on melko lyhyt kaula, siili saattaa tehdä pienen "sikaniska"vaikutelman (kaikilla ei vaan ole sellaista täydellistä pinterest-kaulaa..tai hiuksia..), mutta koska enimmäkseen siili ei edes näy hiusten alta ja helpottaa kuitenkin reilusti omaa elämääni, ainakin toistaiseksi haluan pitää sen. 



Nyt vain kasvatellaan hiuksia sitten entisiin mittoihinsa.. #unelmafleda2025 :D Tää on siitä kiva projekti ettei oikein voi tehdä muuta kuin antaa ajan kulua, oma panos mitä asian hyväksi voisi tehdä on aika rajallinen.. 

PS. Huhhuh, en ole varmaan koskaan postannut näin paljon selfieitä yhteen julkaisuun!  It's all about the hair, though.

Häiden juhlapaikka

Häiden valmistelu on edennyt verkkaisesti, ja tänä syksynä löimme lukkoon häiden juhlapaikan. Oikeastaan alustava varaus oli tehty jo lähes vuosi sitten, mutta sopimusehtojen muutoksen vuoksi piti vielä pitää viime hetken kriisipalaveri kyseisestä paikasta. Aloitetaan ihan alusta. Tässä postauksessa listasin juhlapaikkoja, mitä täältä Pohjois-Karjalasta löytyy. Juhlapaikan valintaan ei loppujen lopuksi ollut meille kuin yksi oikea vaihtoehto, jota kuvailin juhlapaikka-postauksessani näin: 
"Maaginen, jo kansallistaiteilijoitamme inspiroinut Koli. Täällä olemme puolisoni kanssa käyneet niin retkeilemässä kuin rentoutumassa kylpylässä. Häälehtien ylistämä, täyden palvelun juhlakokonaisuus mutta silti intiimi ja luonnonläheinen."

Koli on ollut meille alusta asti paikka jonne lähdetään rentoutumaan ja viettämään kahdenkeskistä aikaa. Olemme viettäneet siellä myös hyviä hetkiä ystävien kesken, joten se tuntui paikalta, jonne haluamme tuoda perheen ja ystävät juhlimaan meidän päivänä. Kolin lumous tehoaa minuun joka kerta. Maisemat vaaralta, ikiaikainen metsä käppyrämäntyineen, ja hieman eristyksissä oleva hotelli, kuin salainen keidas vuoren huipulla. 

Kun teimme alustavan varauksen juhlapäiväksemme Kolille, yllätyin siitä, kuinka edullisen tarjouksen saimme. Oletin että Koli on eksklusiivisuudellaan kallis, jopa liian hieno juhlapaikka meille. Edulliset hinnat vahvistivat päätöstä pitää juhlat Kolilla. Tänä syksynä meidän Koli-rakkaustarinaamme tuli kuitenkin aika iso ruttu. Kolin suosio on käytännössä räjähtänyt käsiin tässä parin vuoden kuluessa, ja hintoja on nostettu huimasti menuissa, sopimusehtoja on kiristetty, sekä lisäksi hääjuhlalle on asetettu huonekiintiö-vaatimus. Jos haluat juhlia Kolilla, vieraiden pitää myös majoittua siellä. 90-100 hengen häihin huonekiintiö oli 30 huonetta (eli 60 vierasta - yli puolet vieraista siis!), ja jos tämä kiintiö ei täyty, HÄÄPARI JOUTUU LUNASTAMAAN LOPUT HUONEISTA.  Leukani tippui lattiaan kun luin tämän muuttuneista sopimusehdoista. Edellisessa tarjouksessa ei mainittu mitään ehtoja huoneiden varaamiselle. Eli jos huoneita varataankin vaikka vain 15, joutuisimme maksamaan 15 huoneen vuokran, jotta voimme pitää juhlat Kolilla?? Keskimääräisen hotellihuoneen hinnalla laskettuna siis noin 2 500€ ylimääräistä menoa budjettiin, tyhjistä huoneista (jotka tod. näk hotelli sitten kuitenkin myy toisille asiakkaille)?! Kyllä, juuri näin. Tämä oli erittäin ikävä yllätys tässä vaiheessa häiden järjestämistä, kun juhlaan on alle vuosi ja meillä on häät juuri kuumimpaan sesonkiin - eli toisen juhlapaikan löytyminen olisi ollut jo aika kiven alla. 

Koska työskentelen itse horeca-alalla, loogisesti ajatellen ymmärrän perustelut näille ehdoille. Mutta elämänsä suurinta päivää suunnittelevan morsiamen tunteilla en, hitto vie, meinannut uskoa tätä. Olihan se nyt ollut taas liian hyvää ollakseen totta, että olisimme saaneet unelmiemme hääpaikan, vieläpä kohtuullisella budjetilla. Tämä on just niin mun tuuria!! Pohdimme, siirrämmekö häät kokonaan toisaalle, mutta loppujen lopuksi Koli on ainut paikka jossa näen meidät viettämässä häitä. Lähetin siis myyntipalveluun viestin, jossa selvitin häidemme vierasmäärää ja pyysin vastatarjousta, koska emme millään saisi tuota 30 huonetta vieraistamme täyteen. Myyntineuvottelija pahoitteli muuttuneita ehtoja moneen kertaan ja  loppujen lopuksi sovimme huonekiintiön 20 huoneeseen - tätä pienempään määrään hotelli ei suostunut. Laskeskelimme, että ainakin noin 15 huonetta tulee vieraille käyttöön, joten jos tuo 20 huoneen kiintiö ei ihan täyty, jäljelle jäävien huoneiden hinnan voimme venyttää budjetista ikään kuin "tilavuokrana" - jota muuten ei juhlatilasta erikseen veloiteta. En nyt ihan voi sanoa tähän että loppu hyvin kaikki hyvin - mutta pääsimme sentään jonkinlaiseen kompromissiin ja juhlat siis pidetään tästä takaiskusta huolimatta Break Sokos Hotel Kolilla. Toivottavasti hääjärjestelyiden ikävät yllätykset loppuvat tähän!


Ukko-Kolin maisemia

tiistai 17. syyskuuta 2019

Ennen-jälkeen-kuvat

Kesä meni taas sujuvasti ohi ja käytännössä unohdin koko blogin olemassaolon. Onneksi tämä on enemmän oma päiväkirja kuin aktiivinen blogiyhteisö, joten paineita kirjoittamisesta ei tarvitse ottaa. Kesän aikana nautittiin bikinikeleistä, vihdoinkin myös bikineistä nauttien! Tarkoitus oli tehdä 6kk kohdalla post op-postaus mutta se vähän jäi, joten tehdään se nyt kun leikkauksesta on kulunut melkein 8kk. 

Piti ihan lukea että mitä sitä on viimeksi asiasta kirjoitettu ja onko fiiliket muuttuneet edellisestä; kyllä on! Parempaan päin, onneksi. Edellisessä postauksessa pohdin, voinko enää ikinä esim. nukkua mahallani tai pehmenevätkö rinnat vielä. Ilokseni voin sanoa että kyllä, ja kyllä! Mahallaan nukkuminen onnistuu nykyään, mutta ei ehkä edelleenkään ole lempiasentojani. Makasin myös viikko sitten 2h tatuointipenkissä mahallani joten myös kovempaa alustaa vasten nojaaminen onnistuu ilman että rintoihin koskee tai että ne poksahtaa rikki :D Rinnat ovat myös pehmentyneet ja laskeutuneet hyvin, vasen puoli hieman enemmän kuin oikea. Toivon että oikea puolikin saavuttaisi samanlaisen pehmeyden ja luonnollisemman muodon, se on vielä vähän turhan terhakan näköinen omaan makuuni. Konsultaatiossa lääkäri lupasi kauniit siskokset, ei identtisiä kaksosia. Se toteutui. Tarkasti kun tarkastelee, rinnoissa huomaa pienen eron, mutta se voi ensinnäkin muuttua yhä näinkin pitkään leikkauksen jälkeen, ja jos tämä onkin lopullinen lopputulos, eroa ei huomaa ellei tosiaan oikein keskity tutkimaan (alasti) rintoja. Alusvaatteet / vaatteet päällä minkäänlaista eroa ei kyllä huomaa. Rintoja tunnustellessa vasemmassa rinnassa implantin reunoja ja muotoa ei oikeastaan enää edes tunnustelemalla huomaa, oikealla puolella implantin tuntee selvemmin. Kun rintoja nostelee/puristelee, kyllähän se tuntuu erilaiselta kuin normaali rinta, eli aina se ero luomun ja implantin välillä tulee kuitenkin tuntumaan ja tämä on minulle ok. Visuaalisesti havainnoituna eroa on vaikeampi huomata ;) Rinnat tuntuvat "omalta" enkä enää juurikaan stressaa että teinkö oikean päätöksen kun lähdin tähän ja mitä jos jotain käy jne jne. Tulevasta ei voi tietää, tällä hetkellä olen tyytyväinen, ja menneisyyteen verrattuna mietin vain että olisihan tämän voinut vähän aikaisemminkin toteuttaa... 

Vaateosastolla muutoksia on tapahtunut paitsi kuppikoossa, myös rintaliivien mallissa ja vaatevalinnoissa. Rinnat kipeytyvät jonkin verran jos käytän pitkään hirveän kohottavia / kaarituellisia liivejä (joita ennen käytin päivittäin kompensoidakseni puuttuvia muotoja) jotka siirtävät rintojen luonnollista asentoa. Lähinnä käytän tällaisia liivejä nyt esim. juhlavaatetuksen kanssa tai kun haluan näyttävämmän lopputuloksen. Pääasiassa arkena käytän urheiluliivejä, myös klinikalta saadut tukiliivit ovat edelleen hyvät ja käytössä. Joitakin päiviä / tilaisuuksia olen mennyt ilman liivejä, mutta yksinkertaisesti oloni on mukavampi jos minulla on liivit. Vaatetuksessa isoin ero on siinä että vaatekaappiini on alkanut ilmestymään V-aukkoisia ja sweetheart-aukkoisia paitoja ja mekkoja. Ihanaa, kun voi vihdoin ostaa naisellisia vaatteita ja olla jokseenkin varma että ne sopivat ja näyttävät hyvältä!

En ole kauhean hyvä ottamaan kuvia, ja ennen leikkausta ahdisti ihan hirveästi ottaa ennen-kuvat. Onneksi kuitenkin otin ne, JA SUOSITTELEN JOKAISTA LEIKKAUSTA SUUNNITTELEVAA OTTAMAAN NE ENNEN-KUVAT. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa, muista että niitä ei ole pakko jakaa minnekään. Se muisto vanhoista rinnoista hämärtyy oikeasti yllättävän pian, ja sitä tottuu uusiin mittoihin eikä osaa suhteuttaa eroa. Säästin myös parit rintaliivit ajalta ennen leikkausta, ja niiden kanssa kyllä todellakin konkretisoituu se ero mikä on tapahtunut! Tässä omat ennen-jälkeen kuvat kuvattuna musta toppi päällä, ei rintaliivejä alla. Käsi on ylemmissä kuvissa noin hassusti koska koitin saada tuotua esiin kontrastia mustasta topista ja rinnan muodosta, ja antaahan se jonkun käsityksen myös rintojen koosta, toimii ns. tulitikkuaskina. Etenkin ylemmässä ennen-kuvassa näkyy myös hieman tubulaarisuuden vaikutus rintojen muotoon. Mietin pitkään, että julkaisenko kuvia ollenkaan, mutta tulin siihen lopputulokseen että lukijana minua kiinnostaisi kaikista eniten juuri ne ennen-jälkeen-kuvat, joten täältä pesee. Tämä on minulle todella henkilökohtainen asia ja vaatii rohkeutta että julkaisen nämä kuvat (lähinnä ennen-kuvien takia), mutta toivon että joku samanlaisten ongelmien kanssa kamppaileva löytää blogin ja saa tästä jotain apua omaan päätöksentekoonsa tai tsemppiä oman prosessin läpikäymiseen. Ennen-kuvat on otettu noin viikko ennen leikkausta, eli tammikuussa 2019. Jälkeen-kuvat on otettu tasan 6kk leikkauksesta ja koitin saada mahdollisimman samat kuvakulmat toteutettua jälkeen-kuvissa. 


Mainitsen vielä tähän loppuun, että rinnat eivät olleet ainakaan minulle mikään taikaratkaisu kaikkiin itsetunto- ja kehonkuvaongelmiin; olen tällä hetkellä melkoisen tyytymätön omaan painooni, tai oikeastaan siihen omaan saamattomuuteen etten ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään koko vuoden aikana! Siihen tulee muutos nyt tämän syksyn mittaan. Siitä lisää myöhemmin (jos silloinkaan, tällä kirjoitusaktiivisuudella :D ) Rintojen myötä olen kuitenkin oppinut katsomaan itseäni hyväksyvämmin, minulla on itsevarmempi, huolettomampi ja seksikkäämpi olo itseni kanssa. Siitä kannatti todellakin maksaa ja käydä koko prosessi läpi sen tunteen saavuttamiseksi. Olen aivan varma, että jos en olisi toteuttanut tätä, miettisin edelleen päivittäin että pitäisikö, surisin sitä omaa epäsopusuhtaista ulkomuotoa, ja kadehtisin kaikkia naisia joilla on ne kivat, normaalit rinnat. Nyt on sentään noista huolista päästy.