tiistai 15. lokakuuta 2019

Häiden juhlapaikka

Häiden valmistelu on edennyt verkkaisesti, ja tänä syksynä löimme lukkoon häiden juhlapaikan. Oikeastaan alustava varaus oli tehty jo lähes vuosi sitten, mutta sopimusehtojen muutoksen vuoksi piti vielä pitää viime hetken kriisipalaveri kyseisestä paikasta. Aloitetaan ihan alusta. Tässä postauksessa listasin juhlapaikkoja, mitä täältä Pohjois-Karjalasta löytyy. Juhlapaikan valintaan ei loppujen lopuksi ollut meille kuin yksi oikea vaihtoehto, jota kuvailin juhlapaikka-postauksessani näin: 
"Maaginen, jo kansallistaiteilijoitamme inspiroinut Koli. Täällä olemme puolisoni kanssa käyneet niin retkeilemässä kuin rentoutumassa kylpylässä. Häälehtien ylistämä, täyden palvelun juhlakokonaisuus mutta silti intiimi ja luonnonläheinen."

Koli on ollut meille alusta asti paikka jonne lähdetään rentoutumaan ja viettämään kahdenkeskistä aikaa. Olemme viettäneet siellä myös hyviä hetkiä ystävien kesken, joten se tuntui paikalta, jonne haluamme tuoda perheen ja ystävät juhlimaan meidän päivänä. Kolin lumous tehoaa minuun joka kerta. Maisemat vaaralta, ikiaikainen metsä käppyrämäntyineen, ja hieman eristyksissä oleva hotelli, kuin salainen keidas vuoren huipulla. 

Kun teimme alustavan varauksen juhlapäiväksemme Kolille, yllätyin siitä, kuinka edullisen tarjouksen saimme. Oletin että Koli on eksklusiivisuudellaan kallis, jopa liian hieno juhlapaikka meille. Edulliset hinnat vahvistivat päätöstä pitää juhlat Kolilla. Tänä syksynä meidän Koli-rakkaustarinaamme tuli kuitenkin aika iso ruttu. Kolin suosio on käytännössä räjähtänyt käsiin tässä parin vuoden kuluessa, ja hintoja on nostettu huimasti menuissa, sopimusehtoja on kiristetty, sekä lisäksi hääjuhlalle on asetettu huonekiintiö-vaatimus. Jos haluat juhlia Kolilla, vieraiden pitää myös majoittua siellä. 90-100 hengen häihin huonekiintiö oli 30 huonetta (eli 60 vierasta - yli puolet vieraista siis!), ja jos tämä kiintiö ei täyty, HÄÄPARI JOUTUU LUNASTAMAAN LOPUT HUONEISTA.  Leukani tippui lattiaan kun luin tämän muuttuneista sopimusehdoista. Edellisessa tarjouksessa ei mainittu mitään ehtoja huoneiden varaamiselle. Eli jos huoneita varataankin vaikka vain 15, joutuisimme maksamaan 15 huoneen vuokran, jotta voimme pitää juhlat Kolilla?? Keskimääräisen hotellihuoneen hinnalla laskettuna siis noin 2 500€ ylimääräistä menoa budjettiin, tyhjistä huoneista (jotka tod. näk hotelli sitten kuitenkin myy toisille asiakkaille)?! Kyllä, juuri näin. Tämä oli erittäin ikävä yllätys tässä vaiheessa häiden järjestämistä, kun juhlaan on alle vuosi ja meillä on häät juuri kuumimpaan sesonkiin - eli toisen juhlapaikan löytyminen olisi ollut jo aika kiven alla. 

Koska työskentelen itse horeca-alalla, loogisesti ajatellen ymmärrän perustelut näille ehdoille. Mutta elämänsä suurinta päivää suunnittelevan morsiamen tunteilla en, hitto vie, meinannut uskoa tätä. Olihan se nyt ollut taas liian hyvää ollakseen totta, että olisimme saaneet unelmiemme hääpaikan, vieläpä kohtuullisella budjetilla. Tämä on just niin mun tuuria!! Pohdimme, siirrämmekö häät kokonaan toisaalle, mutta loppujen lopuksi Koli on ainut paikka jossa näen meidät viettämässä häitä. Lähetin siis myyntipalveluun viestin, jossa selvitin häidemme vierasmäärää ja pyysin vastatarjousta, koska emme millään saisi tuota 30 huonetta vieraistamme täyteen. Myyntineuvottelija pahoitteli muuttuneita ehtoja moneen kertaan ja  loppujen lopuksi sovimme huonekiintiön 20 huoneeseen - tätä pienempään määrään hotelli ei suostunut. Laskeskelimme, että ainakin noin 15 huonetta tulee vieraille käyttöön, joten jos tuo 20 huoneen kiintiö ei ihan täyty, jäljelle jäävien huoneiden hinnan voimme venyttää budjetista ikään kuin "tilavuokrana" - jota muuten ei juhlatilasta erikseen veloiteta. En nyt ihan voi sanoa tähän että loppu hyvin kaikki hyvin - mutta pääsimme sentään jonkinlaiseen kompromissiin ja juhlat siis pidetään tästä takaiskusta huolimatta Break Sokos Hotel Kolilla. Toivottavasti hääjärjestelyiden ikävät yllätykset loppuvat tähän!


Ukko-Kolin maisemia

tiistai 17. syyskuuta 2019

Ennen-jälkeen-kuvat

Kesä meni taas sujuvasti ohi ja käytännössä unohdin koko blogin olemassaolon. Onneksi tämä on enemmän oma päiväkirja kuin aktiivinen blogiyhteisö, joten paineita kirjoittamisesta ei tarvitse ottaa. Kesän aikana nautittiin bikinikeleistä, vihdoinkin myös bikineistä nauttien! Tarkoitus oli tehdä 6kk kohdalla post op-postaus mutta se vähän jäi, joten tehdään se nyt kun leikkauksesta on kulunut melkein 8kk. 

Piti ihan lukea että mitä sitä on viimeksi asiasta kirjoitettu ja onko fiiliket muuttuneet edellisestä; kyllä on! Parempaan päin, onneksi. Edellisessä postauksessa pohdin, voinko enää ikinä esim. nukkua mahallani tai pehmenevätkö rinnat vielä. Ilokseni voin sanoa että kyllä, ja kyllä! Mahallaan nukkuminen onnistuu nykyään, mutta ei ehkä edelleenkään ole lempiasentojani. Makasin myös viikko sitten 2h tatuointipenkissä mahallani joten myös kovempaa alustaa vasten nojaaminen onnistuu ilman että rintoihin koskee tai että ne poksahtaa rikki :D Rinnat ovat myös pehmentyneet ja laskeutuneet hyvin, vasen puoli hieman enemmän kuin oikea. Toivon että oikea puolikin saavuttaisi samanlaisen pehmeyden ja luonnollisemman muodon, se on vielä vähän turhan terhakan näköinen omaan makuuni. Konsultaatiossa lääkäri lupasi kauniit siskokset, ei identtisiä kaksosia. Se toteutui. Tarkasti kun tarkastelee, rinnoissa huomaa pienen eron, mutta se voi ensinnäkin muuttua yhä näinkin pitkään leikkauksen jälkeen, ja jos tämä onkin lopullinen lopputulos, eroa ei huomaa ellei tosiaan oikein keskity tutkimaan (alasti) rintoja. Alusvaatteet / vaatteet päällä minkäänlaista eroa ei kyllä huomaa. Rintoja tunnustellessa vasemmassa rinnassa implantin reunoja ja muotoa ei oikeastaan enää edes tunnustelemalla huomaa, oikealla puolella implantin tuntee selvemmin. Kun rintoja nostelee/puristelee, kyllähän se tuntuu erilaiselta kuin normaali rinta, eli aina se ero luomun ja implantin välillä tulee kuitenkin tuntumaan ja tämä on minulle ok. Visuaalisesti havainnoituna eroa on vaikeampi huomata ;) Rinnat tuntuvat "omalta" enkä enää juurikaan stressaa että teinkö oikean päätöksen kun lähdin tähän ja mitä jos jotain käy jne jne. Tulevasta ei voi tietää, tällä hetkellä olen tyytyväinen, ja menneisyyteen verrattuna mietin vain että olisihan tämän voinut vähän aikaisemminkin toteuttaa... 

Vaateosastolla muutoksia on tapahtunut paitsi kuppikoossa, myös rintaliivien mallissa ja vaatevalinnoissa. Rinnat kipeytyvät jonkin verran jos käytän pitkään hirveän kohottavia / kaarituellisia liivejä (joita ennen käytin päivittäin kompensoidakseni puuttuvia muotoja) jotka siirtävät rintojen luonnollista asentoa. Lähinnä käytän tällaisia liivejä nyt esim. juhlavaatetuksen kanssa tai kun haluan näyttävämmän lopputuloksen. Pääasiassa arkena käytän urheiluliivejä, myös klinikalta saadut tukiliivit ovat edelleen hyvät ja käytössä. Joitakin päiviä / tilaisuuksia olen mennyt ilman liivejä, mutta yksinkertaisesti oloni on mukavampi jos minulla on liivit. Vaatetuksessa isoin ero on siinä että vaatekaappiini on alkanut ilmestymään V-aukkoisia ja sweetheart-aukkoisia paitoja ja mekkoja. Ihanaa, kun voi vihdoin ostaa naisellisia vaatteita ja olla jokseenkin varma että ne sopivat ja näyttävät hyvältä!

En ole kauhean hyvä ottamaan kuvia, ja ennen leikkausta ahdisti ihan hirveästi ottaa ennen-kuvat. Onneksi kuitenkin otin ne, JA SUOSITTELEN JOKAISTA LEIKKAUSTA SUUNNITTELEVAA OTTAMAAN NE ENNEN-KUVAT. Vaikka se olisi kuinka vaikeaa, muista että niitä ei ole pakko jakaa minnekään. Se muisto vanhoista rinnoista hämärtyy oikeasti yllättävän pian, ja sitä tottuu uusiin mittoihin eikä osaa suhteuttaa eroa. Säästin myös parit rintaliivit ajalta ennen leikkausta, ja niiden kanssa kyllä todellakin konkretisoituu se ero mikä on tapahtunut! Tässä omat ennen-jälkeen kuvat kuvattuna musta toppi päällä, ei rintaliivejä alla. Käsi on ylemmissä kuvissa noin hassusti koska koitin saada tuotua esiin kontrastia mustasta topista ja rinnan muodosta, ja antaahan se jonkun käsityksen myös rintojen koosta, toimii ns. tulitikkuaskina. Etenkin ylemmässä ennen-kuvassa näkyy myös hieman tubulaarisuuden vaikutus rintojen muotoon. Mietin pitkään, että julkaisenko kuvia ollenkaan, mutta tulin siihen lopputulokseen että lukijana minua kiinnostaisi kaikista eniten juuri ne ennen-jälkeen-kuvat, joten täältä pesee. Tämä on minulle todella henkilökohtainen asia ja vaatii rohkeutta että julkaisen nämä kuvat (lähinnä ennen-kuvien takia), mutta toivon että joku samanlaisten ongelmien kanssa kamppaileva löytää blogin ja saa tästä jotain apua omaan päätöksentekoonsa tai tsemppiä oman prosessin läpikäymiseen. Ennen-kuvat on otettu noin viikko ennen leikkausta, eli tammikuussa 2019. Jälkeen-kuvat on otettu tasan 6kk leikkauksesta ja koitin saada mahdollisimman samat kuvakulmat toteutettua jälkeen-kuvissa. 


Mainitsen vielä tähän loppuun, että rinnat eivät olleet ainakaan minulle mikään taikaratkaisu kaikkiin itsetunto- ja kehonkuvaongelmiin; olen tällä hetkellä melkoisen tyytymätön omaan painooni, tai oikeastaan siihen omaan saamattomuuteen etten ole saanut aikaiseksi tehdä asialle mitään koko vuoden aikana! Siihen tulee muutos nyt tämän syksyn mittaan. Siitä lisää myöhemmin (jos silloinkaan, tällä kirjoitusaktiivisuudella :D ) Rintojen myötä olen kuitenkin oppinut katsomaan itseäni hyväksyvämmin, minulla on itsevarmempi, huolettomampi ja seksikkäämpi olo itseni kanssa. Siitä kannatti todellakin maksaa ja käydä koko prosessi läpi sen tunteen saavuttamiseksi. Olen aivan varma, että jos en olisi toteuttanut tätä, miettisin edelleen päivittäin että pitäisikö, surisin sitä omaa epäsopusuhtaista ulkomuotoa, ja kadehtisin kaikkia naisia joilla on ne kivat, normaalit rinnat. Nyt on sentään noista huolista päästy.

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Jälkitarkastus + pros & cons

Leikkauksesta on nyt kulunut 3 kuukautta. Kävin viime viikolla jälkitarkastuksessa, jossa kirurgi tutki rinnat läpi ja totesi että toipuminen etenee mallikkaasti. Oltiin samaa mieltä siitä, että hyvä ettei tehty benelli-leikkausta nänneille. Nännit ovat nyt sopusuhtaiset rintoihin nähden, ja rinnat sopusuhtaiset kroppaan nähden. Eli sitä saatiin mitä lähdettiin hakemaan. Nämä on jo jonkun verran pehmentyneet ja laskeutuneet (nk. drop & fluff - ilmiö) mutta asettuminen voi kestää jopa vuoden. Nyt pystyy kuitenkin arvioimaan ja alustavasti miltä lopputulos tulee näyttämään. Koitan tässä postauksessa kertoa toipumisesta ja rintojen "plussista ja miinuksista", joita tulen sitten lisäilemään varmaan myöhemminkin kun nyt en varmasti muista kirjoittaa kaikkea kerralla.

TOIPUMINEN
Toipumisessa rankimmat oli pari ensimmäistä viikkoa. Liikkuminen oli kankeaa, kipulääkkeitä kului jonkin verran, rinnat tuntuivat  ja näyttivät kovilta ja omituisilta ja pelkäsin etten enää ikinä voi nukkua muuten kuin selälläni ja että rinnat rajoittavat tästä lähin kaikkea liikkumistani. Toisen viikon jälkeen jätin kuitenkin kipulääkkeet pois ja viikko viikolta huomasi että voi tehdä jo enemmän ja liikeradat sujuvat helpommin. Ensimmäisen kerran taisin nukkua kyljelläni noin 4vk leikkauksesta, nyt nukun käytännössä joka yö jo kyljelläni. Mahallaan olo ei tunnu vieläkään kauhean luontevalta, mutta pehmeää alustaa vasten sekin onnistuu jo. Töihin palasin 3viikkoa leikkauksesta, ja isojen kuormien nostelua lukuunottamatta baari/tarjoilijan hommat sujuivat heti alusta hyvin. Nyt hoituu jo ne raskaammatkin nostot. 
Auton rattiin hyppäsin muistaakseni myös  noin 3 viikkoa leikkauksesta. Käytännössä kaikki normaali eläminen palautui siinä 3-4 viikon kuluessa. Enimmäisen kovemman kahvakuulatreenin tein n. 2 kk leikkauksesta, sitä ennen liikunta oli lähinnä kevyttä kävelyä ja venyttelyä. 
Leikkaushaavat ja mustelmat paranivat myös tuossa ajassa melko hyvin. Arpien teippaamista jatkoin tähän jälkitarkastukseen asti, ihan varmuuden vuoksi. Koska arven iho on alkuvaiheessa niin ohutta ja herkkää, halusin ekstrasuojaa esim. rintaliivien hankausta välttääkseni. Kaarituellisia rintaliivejä en ole vieläkään oikeastaan käyttänyt, ne painavat rintoja vielä epämukavasti. Onneksi kauppoihin on nyt tullut muitakin kaarituettomia liivimalleja kuin urheiluliivejä. Klinikan tukiliivien lisäksi olen käyttänyt urheiluliivejä sekä tosiaan noita kaarituettomia liivejä eri malleissa.

PROS
-Huomaan, että itsevarmuuteni on kasvanut siten, etten enää stressaa vaatetuksesta ja ulkonäöstä niin paljoa. Tämä kuulostaa hieman paradoksaaliselta, että piti lähteä korjaamaan jotain ulkoista juttua, jotta opin olemaan stressaamatta ulkonäöstä. :D Nyt odotan ihan eri tavalla juhlia ja tilaisuuksia joissa pääsee pukeutumaan kunnolla. Ennen ahdisti olla jopa kavereiden seurassa jos ei ollut vähintäänkin topatut urheiluliivit päällä. Puhumattakaan että olisin lähtenyt kaupungille tai illanviettoon ilman toppauksia, enhän edes omistanut yksiäkään toppaamattomia liivejä. Myöskin kaikki uima-asuja vaativat tilanteet ahdistivat paljon enemmän koska tunsin että rintojen olemattomuus saa katsojan huomion kiinittymään muihinkin kehon epäkohtiin. 
-Olen nauttinut täysin rinnoin (pun todellakin intended :D ) alusvaate-ja bikinishoppailusta, ensimmäistä kertaa elämässäni. 
-On ihan mieletöntä että nyt vastaan kokotaulukkojen mitoituksia kun koitan etsiä itselleni esim. mekkoja, joissa usein aiemmin rinnanympärys-ja vyötärönympäryssuhteet riitelivät keskenään todella paljon. On ihanan huoletonta, kun ei tarvitse jatkuvasti miettiä toppauksia ja rintaliivien huonoa istuvuutta ja sitä miten ruman muotoiset rinnat ovat ilman liivejä ja miten ne näkyvät minkäkin vaatteen kanssa.
-Peiliin katsoessa näkee vihdoin jotain kaunista ja seksikästä, eikä aina vain pelkkiä virheitä ja vajavaisuuksia. Kroppa näyttää sopusuhtaisemmalta ja naisellisemmalta. Puolisoni on myös oikein tyytyväinen lopputulokseen, ja ne keiden kanssa olen asiasta keskutellut, ovat todenneet että nämä eivät näytä mitenkään feikeiltä tai "hyppää silmille". Paras kehu oli itseasiassa eräässä pin up - valokuvaussessiossa, jossa asia tuli puheeksi ja kävi ilmi ettei kukaan paikalla olleista naisista ollut arvannut rintoja leikatuiksi. 
-Ja myönnän, tykkään siitä että kuppikoko on nyt C-D entisen AA-An sijaan. What can I say, I'm a fan for boobs ;)

CONS
-Tuntuvathan nämä erilaisilta oikeaan rintakudokseen verrattuna. Tuntuma ei ole huono, se on vain kiinteämpi ja jämäkämpi. Koska minulta puuttui rinnan alaosasta oma rintakudos lähes kokonaan, implantin tuntee selkeämmin rintojen alaosassa / sivulla. Rintojen yläosassa oma rasva/rintakudos luo pehmeämmän ja luonnollisemman tuntuman rintoihin. 
-Tietyt asennot tuntuvat vielä epämukavilta, esim. kun rinnat litistyvät (esim. juurikin mahallaan maatessa). En tiedä muuttuuko tämä vielä ajan myötä kun rinnat pehmenevät. 
-Yksi asia lisää mitä pitää ainakin jossain määrin varoa, huomioida ja seurata terveydentilassa. Välillä iskee lievä ahdistus että kannattiko ottaa tällainen terveydellinen "riski" pelkän ulkonäön takia, mutta toistaiseksi vaaka on vahvasti kallellaan plussien puolelle. 
- En saanut täydellistä instagram-vartaloa vaikka kävin leikkauksessa ;( Allit, pömppömaha ja kaksoisleuka ovat edelleen paikoillaan. I'm shook!

Huom. 
Implantit eivät ole mikään maaginen itsetunto-ongelmien ratkaisu. Ne auttavat ehkä korjaamaan kehonkuvaa ja sitä kautta rakentavat itsetuntoa, mutta tietty desimäärä täytettä ei saa korvienväliä kuntoon. Jos kärsit vakavasti kehonkuva- ja itsetunto-ongelmista, keskustele asiantuntijan / lääkärin kanssa ennen kuin alat edes harkitsemaan leikkausta.