torstai 11. joulukuuta 2014

Ukulele

Minä sellaisen päähänpiston että



ostin ukulelen!


Ja aion myös oppia soittamaan sillä. Ikinä en ole tällaista kädessäni pitänyt. Vähän joskus yläasteella musiikin tunneilla kitaraa koitin opetella, mutta se ura jäi hyvin lyhyeksi. Kitara oli aina jotenkin niin iso ja vaikea ja vielä vääränkätiselle mitvit-experience kaikin puolin. Tätä ukea opettelen nyt soittamaan ihan oikeakätisten tavoin, koska aivot menee solmuun jos joudun yhtä aikaa opettelemaan otteita, sointuja, rytmiä, ja vielä kääntämään kaiken päässäni vasurille. joo.. ei tuu tapahtuu. 
Hehah, mitähän tästä tulee, en malta oottaa! 

Minulla on oma ukulele-expertti jo lupautunut opettamaan, mutta koska nähdään varmaan vasta tammikuussa, niin internet. Se on kyllä jännä paikka, sieltä löytyy opit ja avut kaikennäköisiin pulmiin. Ihan vaikka esimerkiksi jos satut pitelemään käsissäsi soitinta, mitä et ole ikinä ennen käyttänyt, ja se pitäisi virittää ennen kuin sillä voi edes soittaa., niin googlaapa! Kyllä muuten löytyy! 
Ja koska elämme 2010-lukua, niin totta kai latasin puhelimeeni sovelluksen jonka avulla pystyn ukuleleni virittämään. Gstrings tuner. Helppokäyttöinen, ja mitä nyt pianon, sovelluksen, ja ukulelen sointuja vertailin, niin ihan sain sen hyvin vireeseen. 

Uken malli on ihan NEVAHÖÖD Abertone

Ostin sen sikana säkissä huuto.netistä. Tosin myyjällä on jonkinnäköinen soitinpaja, mitä kautta myy aika isollakin volyymillä erilaisia soittopelejä, joten sanotaanko vaikka että oli se sika sentään läpinäkyvässä säkissä. :D

En ole mistään Ukulele-valmistajien listauksista sitä löytänyt, mutta siis suomalainen firma, joskin soittopeli on teetetty Kiinassa. Kansi ja pohja on lehmusta, sivut mahonkia. Kaula on vaahteraa. Monipuiseva peli siis! Punnitsin melko pitkään tämän ja Mahalon perusmallin kanssa, joka on kai aloittelijoille aika lailla suosituin ja helpoin, mutta päädyin sitten tähän. En oikein tiedä miksi, koska tykkään puupinnasta enemmän kuin Mahalon kirkkaiksi maalatuista? :D 

Hirmu paljon tykästyin, ja tässä on ensimmäisen päivän googlettelun ja nettiopiskelun tulos! Tässä mennään vielä näppäillen, ehkä joskus tulevaisuudessa tulee sitten ihan "oikeaa" soittoa.. :D Ja tämähän on nauhoitettu puhelimen kameralla, eli laatu on A+++!
Mut arvaa mikä biisi?



PS. Tiedän että asennossa, sormissa, otteissa, kaikessa on varmasti vielä fiksattavaa, mut hei! Eka päivä itseopiskeluna, lähtötasolta 0. Kaikki aikanaan.